Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Kansi: Martti Ruokonen
Myönnän, että olen äänikirjojen suhteen myöhään liikkeellä. Vaikka äänikirjojen markkinat eivät Suomessa vielä päätä huomaa moniin muihin maihin ja kielialueisiin verrattuna, niin Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on vasta ensimmäinen äänikirja, jonka olen ostanut ja oikeasti kuunnellut alusta loppuun asti. Olen aiemmin kokeillut muutamaa englanninkielistä palvelua ja äänikirjaa, mutta ne ovat aina jääneet kesken.

Pääsyy tähän lienee se, ettei tilaisuuksia ja tilanteita kuunnella kirjoja ole kovin paljon. Minulla ei ole työmatkaa, koska työskentelen kotitoimistossa, joten en juuri joudu istumaan julkisissa kulkuneuvoissa tylsistyneenä. Ajelen harvoin autolla ja vielä harvemmin yksin; enkä sitä paitsi tiedä, osaisinko kuunnella äänikirjaa ajaessa vai häiritsisikö se liikaa keskittymistä. Lenkkeillessä kuuntelen mieluummin musiikkia kuin puhetta, ja kotona en halua eristäytyä kuulokkeiden avulla muusta perheestä: fyysinen kirja sietää keskeytyksiä ja hälinää paremmin kuin äänikirja.

Mutta tammikuun lopussa hytisin anivarhain aamulla bussiasemalla, edessäni yli 10 tunnin bussimatka pääkaupunkiseudulle ja takaisin. Otollinen hetki äänikirjalle. Ja hyvin Neljäntienristeyksen kuunteleminen sujuikin. Lumiset männyt, kuuset, mökit ja pihat loivat tunnelmaa vilahtaessaan bussin ikkunan ohi, kun pitäjänkätilö Maria hiihti tönöstä toiseen auttamaan naisia vaikeissa synnytyksissä.

Lukija Krista Putkonen-Örnin ääni kalskahti aluksi liiankin viileän asialliselta (puolisoni mukaan hän kuulosti puhelinvastaajalta ja miesääni olisi ollut parempi), mutta ääneen tottui nopeasti. Artikulointi oli selkeää, ja dialogipätkissä puhujatkin erottuivat melko hyvin toisistaan, kun lukija muunsi ääntään aavistuksen verran eri puhujien ollessa äänessä. Naisääni oli minusta parempi juuri tähän kirjaan, koska useimmat kirjan osista oli kerrottu naisen näkökulmasta.

En saanut Neljäntienristeystä bussimatkan aikana loppuun (paluumatka sujui pitkälti unessa) ja kotiinpaluun jälkeen mietin, pitäisikö siirtyä suosiolla painetun version pariin, kun kovakantinen kirja odotti omassa hyllyssä. Moinen "sekakäyttö" tuntui kuitenkin väärältä, joten päätin kerrankin kuunnella kirjan loppuun asti. Lopulta kuuntelin kirjaa monessa eri tilanteessa: illalla sohvalla, kotitöitä tehdessä, sängyssä ennen nukahtamista ja myös lenkin aikana.

Neljäntienristeyksestä on kirjoitettu niin paljon, etten viitsi kerrata koko juonta uudestaan. Kinnunen on tehnyt upean työn kirjan kanssa ja se on hämmästyttävän hiottu ja kaunis kokonaisuus esikoisromaaniksi. Minusta romaanissa on kaikki suuren kotimaisen klassikon ainekset. Yhden suvun tarinan ympärille on kasautuu valtava määrä suomalaista kulttuuria ja perinteitä talonrakennusvaiheista entisajan maalaistalon ruokakomeron sisältöön, sotamuistoista puhumattomuuden traagisuuteen.

Kinnunen on juuri nyt erityisen ajankohtainen, koska Neljäntienristeykseen pohjautuvat näytelmät ovat juuri saaneet ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa ja Kotkan kaupunginteatterissa. Lukiessa mietinkin välillä, miltä tämä tai tuo kohtaus näyttäisi näyttämöllä. Kinnunen on käsikirjoittanut näytelmiä jo ennen kaunokirjallista debyyttiään ja ehkä sen jotenkin aistii kirjan kauniissa ja paljonpuhuvissa kohtauksissa. Harmi, että sekä Turku että Kotka ovat niin kaukana. Muuten marssisin oikopäätä teatteriin.

Lisäksi Kinnusen odotettu toinen romaani, Lopotti, ilmestyy vajaan viikon päästä, 13.2. Se jatkaa saman suvun tarinaa, tällä kertaa sokean Helenan ja tämän veljenpojan Tuomaksen näkökulmasta.

Vielä yksi kommentti kirjasta tähän kirja-arvosteluun, joka ei täytä minkäänlaisia arvostelun kriteereitä. :) Jotkut arviot Neljäntienristeyksestä ovat jättäneet Onnin salaisuuden mainitsematta, kun taas toiset ovat tuoneet sen esille yhtenä pääteemoista. Itse olin etukäteen lukenut yhden jälkimmäisistä arvioista, joten tiesin Onnin salaisuuden. En osaa sanoa, tekikö se lukukokemuksesta paremman vai huonomman, mutta ainakin erilaisen. Puolisoni ei nimittäin tiennyt salaisuutta etukäteen ja hänelle se tuli melkoisena yllätyksenä vasta kirjan puolivälin tienoilla. Itse löysin viitteitä asiaan jo kirjan alkupuolelta, aina Onnin ensiesiintymisestä alkaen, eli suhtauduin kaikkeen Onniin liittyvään siitä näkökulmasta. Kirjan voi siis lukea kahdella tapaa, mutta en lähde arvottamaan, kumpi on parempi tapa. Lopulta jokainen lukija tekee siitä omanlaisensa tulkinnan. :)

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. WSOY. 2014.
Äänikirja, 10h 23min
Lukija: Krista Putkonen-Örn

Elisa Kirja: Neljäntienristeys (äänikirja)
Kirja.fi: Neljäntienristeys
HS: "Tommi Kinnusen romaanin veroisia esikoisteoksia ilmestyy vain pari vuosikymmenessä"

Kommentit

  1. Olin aivan myyty Kinnusen Neljäntienristykseen! Ennustin siitä F-ehdokasta ja niin kävi. Kirjoiitn laajasti tapani mukaan, mitä mieltä ja mistä. Nyt olen pari yötä lukenut Lopottia ja voihan sentään <3

    Oletko huomannut, että toisinaan kustantajatkin kertovat liepeissä ja takakansiteksteissä yllättävän paljon kirjoista. Itse harkitsen joka kerta erikseen, mitä haluan painottaa, joskus tuollainen asia kuin Onnilla oli, on hyvä kertoa etukäteen, mutta sitten taas...

    VastaaPoista
  2. Neljäntienristeys on todella vaikuttava kirja. Täytyy ehdottomasti lukea myös Lopotti. =)

    Itse olen äänikirjojen suurkuluttaja, johtunee pitkälti siitä, että minulla on paljon pitkiä, yksinäisiä automatkoja. Itselleni äänikirjan kuuntelu toimii erinomaisesti noissa tilanteissa. Ainoastaan silloin kannattaa olla varuillaan, jos on kovin väsynyt. Tasainen lukijanääni kun voi alkaa nukuttamaan liikaa. Silloin on hyvä vaihtaa musiikkiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi