Siirry pääsisältöön

Takashi Hiraide: Kissavieras

Kansi: Satu Kontinen
Annoimme Chibin tulla vapaasti sisään piilossa vanhan rouvan katseilta, ja niin aloin itsekin vähitellen ymmärtää kissoja rakastavien ajattelutapaa. Televisiossa tai kalenterien kuvituksissakaan ei koreillut Chibin veroista kaunokaista.
Mutta vaikka olin alkanut pitää Chibiä ylivertaisena, se ei ollut meidän kissamme.

Kun sain Takashi Hiraiden Kissavieraan käsiini, piti hetkeksi vain pysähtyä ihastelemaan kirjan ulkonäköä. Kirja on sanalla sanoen kaunis, se on tyylikäs, kompakti ja lumoava. Kannen kissan silmät ovat täydellisen vihreät ja sen pään profiili on onnistuttu vangitsemaan vain muutamalla siveltimen vedolla. Kirjan upea kansi ja ulkoasu ovat Satu Kontisen käsialaa.

Kolmikymppinen pariskunta vuokraa vanhan rouvan piharakennuksen kodikseen. Aviopari työskentelee kustannusalalla päivisin ja kirjoittaa öisin. Päärakennuksessa asuva vuokraemäntä kieltää vuokralaisiltaan lapset ja lemmikit. Naapuritalon 5-vuotias pikkupoika adoptoi kulkukissan ja nimeää sen Chibiksi, Pikkuiseksi. Loppusyksystä Chibi alkaa vierailla myös naapuritontin pariskunnan luona, saapuen heidän elämäänsä raolleen jätetystä ikkunasta kuin pieni puronen, joka etenee kostuttaen pikku hiljaa kaltevaa pintaa.

Kissan itsevarma ja itsenäinen, mutta leikkisä ja persoonallinen luonne saa pariskunnan ihastumaan siihen. Ikkuna jätetään pysyvästi raolleen, ja Chibi saa tatamihuoneen nurkkaan pyyhkeellä vuoratun pahvilaatikon. Kissan käynneistä tulee päivän kohokohta. Pariskunta katsoo haikeana, kuinka kissavieras palaa aina vierailunsa päätteeksi "oikeaan" kotiinsa naapuriin.

"Siristän vähän silmiäni, niin näytän salaperäiseltä."
Jokainen kissanomistaja tunnistaa kirjan alkupuolella kuvaillun "hepulikohtauksen", jonka Chibi saa puutarhassa. Tätä lukiessa alkoi pakostakin hymyilyttää:

Se hylkäsi pingispallon, heittäytyi suorassa kulmassa vastakkaiseen suuntaan ja iski samassa pikkutassunsa pihakiven varjossa lymyilleen rupikonnan päähän. Seuraavassa hetkessä se syöksyi taas toisaalle ja liukui ruohikkoon toinen etujalka edellä. Sieltä se tapitti minuun ja nytkähteli valkoinen vatsa paistaen. Mutta kuinka ollakaan, seuraavalla hetkellä kissa ei enää vilkaissutkaan pelikumppaniinsa vaan loikkasi suoraan kohti kuivaustelineessä roikkuvia alusvaatteita, tarrasi niiden lahkeisiin ja ryntäsi sitten puuportista päätalon pihalle.

Kun iäkäs vuokraemäntä miehineen muuttaa hoitokotiin, päärakennus ja sen komea puutarha siirtyvät väliaikaisesti kirjailijapariskunnan vastuulle. 1980-luvun lopun optimismi vaihtuu 1990-luvun alun lamaksi. Historia pyyhkiytyy pois talon ja puutarhan osalta. Yllättäen tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken. Kirja tiivistyy aivan lopussa kirkkaaksi pieneksi arvoitukseksi.

"HAAAAUUUKOTUS!"
Murakamiakin suomentaneen Raisa Porrasmaan kieli soljuu vaivattomasti eteenpäin kuin kirjan vääjäämätön kohtalon virta. Kirjassa on runsaasti japanilaista kulttuuria juhlaperinteistä rakennusten arkkitehtuuriin (En tiennytkään, että Japanissa rakennusten pinta-ala voidaan ilmoittaa tatameissa. Esimerkiksi kirjan pariskunnan kodissa on "kahden tatamin sisäeteinen"!). Tekstiin on jätetty paljon kiehtovia kulttuurisidonnaisia yksityiskohtia, mutta kirjan lopusta löytyy myös lista suomentajan selventäviä huomautuksia.

Kissavieras on verkkainen, tunnelmoiva ja hidasta lukutapaa suosiva kirja (vaikka luinkin sen melkein yhdeltä istumalta). Se koostuu pienistä hetkistä ja havainnoista, ympäröivän luonnon ihastelusta ja ihmettelystä, nietosangervoista, luumupuista ja kesystä sudenkorennosta. Sekä yhdestä pienestä, valkoisesta kissasta.

On vaikeaa sanoa, mihin kirjan lumous perustuu. Kirja on käännetty usealle kielelle, ja muillakin lukijoilla ja arvostelijoilla on ilmeisesti ollut vaikeuksia selittää, mikä tekee siitä niin ihastuttavan. Kustantamo S&S on päättänyt oikein haastaa suomalaiset lukijat kertomaan omin sanoin, mikä kirjassa oikein kiehtoo.

Mielestäni salaisuus piilee siinä, että Kissavieras on hyvin kissamainen kirja. Monet kissaihmisetkään eivät löydä sanoja, kun pitäisi selittää kissoja karsastaville ihmisille, mikä niissä viehättää. Kissat ovat arvoituksia, samoin tämä kirja. Kissavieras on Chibin tavoin kiehtova ja salaperäinen, siro ja sulavalinjainen, pieni, mutta persoonallinen. Kissaihmisille tämä on pakollista luettavaa.

Kun kirja loppuu, mielen valtaa haikeus. Chibi ei ihan heti unohdu.

Takashi Hiraide: Kissavieras. S&S. 2016. 152 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: Neko no Kyaku
Suomentaja: Raisa Porrasmaa
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

S&S: Kissavieras
S&S: Takashi Hiraide
Kirja.fi: Kissavieras

Kommentit

  1. Sinä jo ehdit tämän lukemaan! Minä olen vasta silitellyt :)!

    VastaaPoista
  2. Oi, tämä on siis ilmestynyt jo! Kuulostaa kertomasi perusteella entistä kiinnostavalta. Pitääpä käydä huomenna hakemassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi