Takashi Hiraide: Kissavieras

Kansi: Satu Kontinen

Annoimme Chibin tulla vapaasti sisään piilossa vanhan rouvan katseilta, ja niin aloin itsekin vähitellen ymmärtää kissoja rakastavien ajattelutapaa. Televisiossa tai kalenterien kuvituksissakaan ei koreillut Chibin veroista kaunokaista.
Mutta vaikka olin alkanut pitää Chibiä ylivertaisena, se ei ollut meidän kissamme.

Kun sain Takashi Hiraiden Kissavieraan käsiini, piti hetkeksi vain pysähtyä ihastelemaan kirjan ulkonäköä. Kirja on sanalla sanoen kaunis, se on tyylikäs, kompakti ja lumoava. Kannen kissan silmät ovat täydellisen vihreät ja sen pään profiili on onnistuttu vangitsemaan vain muutamalla siveltimen vedolla. Kirjan upea kansi ja ulkoasu ovat Satu Kontisen käsialaa.

Kolmikymppinen pariskunta vuokraa vanhan rouvan piharakennuksen kodikseen. Aviopari työskentelee kustannusalalla päivisin ja kirjoittaa öisin. Päärakennuksessa asuva vuokraemäntä kieltää vuokralaisiltaan lapset ja lemmikit. Naapuritalon 5-vuotias pikkupoika adoptoi kulkukissan ja nimeää sen Chibiksi, Pikkuiseksi. Loppusyksystä Chibi alkaa vierailla myös naapuritontin pariskunnan luona, saapuen heidän elämäänsä raolleen jätetystä ikkunasta kuin pieni puronen, joka etenee kostuttaen pikku hiljaa kaltevaa pintaa.

Kissan itsevarma ja itsenäinen, mutta leikkisä ja persoonallinen luonne saa pariskunnan ihastumaan siihen. Ikkuna jätetään pysyvästi raolleen, ja Chibi saa tatamihuoneen nurkkaan pyyhkeellä vuoratun pahvilaatikon. Kissan käynneistä tulee päivän kohokohta. Pariskunta katsoo haikeana, kuinka kissavieras palaa aina vierailunsa päätteeksi "oikeaan" kotiinsa naapuriin.

"Siristän vähän silmiäni, niin näytän salaperäiseltä."

Jokainen kissanomistaja tunnistaa kirjan alkupuolella kuvaillun "hepulikohtauksen", jonka Chibi saa puutarhassa. Tätä lukiessa alkoi pakostakin hymyilyttää:

Se hylkäsi pingispallon, heittäytyi suorassa kulmassa vastakkaiseen suuntaan ja iski samassa pikkutassunsa pihakiven varjossa lymyilleen rupikonnan päähän. Seuraavassa hetkessä se syöksyi taas toisaalle ja liukui ruohikkoon toinen etujalka edellä. Sieltä se tapitti minuun ja nytkähteli valkoinen vatsa paistaen. Mutta kuinka ollakaan, seuraavalla hetkellä kissa ei enää vilkaissutkaan pelikumppaniinsa vaan loikkasi suoraan kohti kuivaustelineessä roikkuvia alusvaatteita, tarrasi niiden lahkeisiin ja ryntäsi sitten puuportista päätalon pihalle.

Kun iäkäs vuokraemäntä miehineen muuttaa hoitokotiin, päärakennus ja sen komea puutarha siirtyvät väliaikaisesti kirjailijapariskunnan vastuulle. 1980-luvun lopun optimismi vaihtuu 1990-luvun alun lamaksi. Historia pyyhkiytyy pois talon ja puutarhan osalta. Yllättäen tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken. Kirja tiivistyy aivan lopussa kirkkaaksi pieneksi arvoitukseksi.

"HAAAAUUUKOTUS!"

Murakamiakin suomentaneen Raisa Porrasmaan kieli soljuu vaivattomasti eteenpäin kuin kirjan vääjäämätön kohtalon virta. Kirjassa on runsaasti japanilaista kulttuuria juhlaperinteistä rakennusten arkkitehtuuriin (En tiennytkään, että Japanissa rakennusten pinta-ala voidaan ilmoittaa tatameissa. Esimerkiksi kirjan pariskunnan kodissa on "kahden tatamin sisäeteinen"!). Tekstiin on jätetty paljon kiehtovia kulttuurisidonnaisia yksityiskohtia, mutta kirjan lopusta löytyy myös lista suomentajan selventäviä huomautuksia.

Kissavieras on verkkainen, tunnelmoiva ja hidasta lukutapaa suosiva kirja (vaikka luinkin sen melkein yhdeltä istumalta). Se koostuu pienistä hetkistä ja havainnoista, ympäröivän luonnon ihastelusta ja ihmettelystä, nietosangervoista, luumupuista ja kesystä sudenkorennosta. Sekä yhdestä pienestä, valkoisesta kissasta.

On vaikeaa sanoa, mihin kirjan lumous perustuu. Kirja on käännetty usealle kielelle, ja muillakin lukijoilla ja arvostelijoilla on ilmeisesti ollut vaikeuksia selittää, mikä tekee siitä niin ihastuttavan. Kustantamo S&S on päättänyt oikein haastaa suomalaiset lukijat kertomaan omin sanoin, mikä kirjassa oikein kiehtoo.

Mielestäni salaisuus piilee siinä, että Kissavieras on hyvin kissamainen kirja. Monet kissaihmisetkään eivät löydä sanoja, kun pitäisi selittää kissoja karsastaville ihmisille, mikä niissä viehättää. Kissat ovat arvoituksia, samoin tämä kirja. Kissavieras on Chibin tavoin kiehtova ja salaperäinen, siro ja sulavalinjainen, pieni, mutta persoonallinen. Kissaihmisille tämä on pakollista luettavaa.

Kun kirja loppuu, mielen valtaa haikeus. Chibi ei ihan heti unohdu.

Takashi Hiraide: Kissavieras. S&S. 2016. 152 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: Neko no Kyaku
Suomentaja: Raisa Porrasmaa
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

S&S: Kissavieras
S&S: Takashi Hiraide
Kirja.fi: Kissavieras