Siirry pääsisältöön

Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Olin jo useamman kerran yrittänyt vihjata hienovaraisesti, miten ihanaa minusta oli olla hänen luonaan rauhallisessa flyygelihuoneessa, mutta se ei vain onnistunut. Annoin lopulta periksi; ehkä hän ei edes halunnut ymmärtää, eikä mikään olisi pahempaa kuin se että hän kyllästyisi minuun. Mitä jos hän yhtäkkiä sanoisikin: älä tule enää takaisin, tai: eräs toinen lapsi tulee nyt soittamaan pianoa, tai: minulla ei ole enää aikaa sinulle.

Ida Simonsin Tyhmä neitsyt on "unohdettu" hollantilainen mestariteos, joka julkaistiin jo vuonna 1959. Eräs kustantaja löysi teoksen äitinsä kirjahyllystä pölyttymästä ja päätti julkaista siitä uuden painoksen. Tämän "löytötarinan" levittämisen lisäksi markkinointikoneisto on muutenkin käynyt ylikierroksilla tämän kirjan suhteen ja onnistunut saamaan sille lukuisia käännössopimuksia ja lukijoita. Teoksen alussa on kirjallisuustutkijan kirjoittama, ylisanoja vilisevä esipuhe, joka viimeistään vakuuttelee lukijalle, että tämä pitelee käsissään "lähes täydellistä" kirjaa.

Tyhmä neitsyt sijoittuu Alankomaiden juutalaisyhteisöön maailmansotien väliseen aikaan. Minäkertoja on 12-vuotias Gittel, pikkuvanha tyttö, joka kuvailee tarkkanäköisesti ja lapsekkaan naiivisti ympärillään olevia ihmisiä. Gittel unelmoi konserttipianistin urasta, ja hänen onnekseen varakkaan Mardellin perheen tytär Lucie kutsuu hänet kotiinsa soittamaan Steinwayn flyygeliä.

On hirmuisen virkistävää lukea 1900-luvulla kirjoitettua, juutalaisista kertovaa romaania, joka ei millään tavalla liity sortoon tai keskitysleireihin. Gittel kuvailee värikästä perhettään ja sukuaan, sukukokousten huvittavaa pönötystä ja kyräilyä sekä päivällispöytään istuvien kulkureiden tarinoita. Gittelin vanhempien avioliitto on myrskyisä, ja äiti pakkaa säännöllisin väliajoin kassinsa ja matkustaa tyttärensä kanssa sukulaisten hoiviin Belgian Antwerpeniin.

Yksi Gittelin elämän suurimmista tragedioista on se, että hänen serkkunsa ja paras ystävänsä Aron on kuollut sairauteen, mutta äiti ei henno kertoa sitä Gittelille vaan valehtelee pojan olleen niin tuhma, että tämä piti lähettää sisäoppilaitokseen Englantiin ja myöhemmin laivalla Amerikkaan. Äidin valheen paljastuminen on Gittelin ensimmäinen oppitunti aikuisten epätäydellisyydestä ja maailman epäoikeudenmukaisuudesta.

Aikuisten juorut, kaksimieliset kommentit ja vitsit muiden sukulaisten kustannuksella menevät välillä Gitteliltä (ja lukijaltakin) yli ymmärryksen. Silti sukulaisten hyväntahtoinen keskinäinen naljailu viihdyttää.


Tyhmä neitsyt hurmasi minut ensisijaisesti sen persoonallisen kielen ja tyylin ansiosta. Suomentaja Sanna van Leeuwen on hienosti onnistunut säilyttämään tekstissä sen lapsellisen leikkisän, mutta samalla hätkähdyttävän ironisen ja purevan tyylin. Aikuisten maailma on outo ja kiehtova lapsen silmin nähtynä, ja Gittelin terävät huomiot ja pohdinnat riemastuttavat ja hykerryttävät. "Lähes täydellisestä" en tiedä, mutta hassulla tavalla kummallinen kirja tämä kyllä on.

Moni bloggaaja on lukenut Tyhmän neitsyeen. Kannattaa lukea esim. SaranMari A:n ja Tuijatan ihastuneet arviot.

Ida Simon: Tyhmä neitsyt. Gummerus. 2016. 190 sivua.
Hollanninkielinen alkuteos: Een dwaze maagd
Suomentaja: Sanna van Leeuwen

Gummerus: Tyhmä neitsyt
Kirjavinkit: Tyhmä neitsyt

Kommentit

  1. Minusta tämä oli aivan mainio kirja - ainoastaan lopusta en pitänyt. Tai sanotaanko niin, että se tuntui vääränlaiselta, jotenkin väärällä tavalla odottamattomalta. Mutta kokonaisuutena kuitenkin varsin ihastuttava, ja kuten sanot, kummallinen kirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin jäi lopusta hieman ristiriitaiset tunnelmat, mutta kokonaisuus oli niin hieno, että loppu ei sitä pilannut. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude