Siirry pääsisältöön

Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä

Kuvittele planeetta, jossa ruokailuhetket ovat miellyttäviä, lapset syövät samaa ruokaa kuin vanhempansa ja lihavia lapsia on hyvin vähän. Tuo planeetta on Ranska.

Suomessa ollaan - ainakin joidenkin mittarien mukaan - maailman huippua mitä tulee lasten ja nuorten koulutukseen, mutta vuodet ennen tätä aikaa, siis vauva-, leikki- ja esikouluikä, ovat ilmeisesti Ranskan heiniä. Ranskalaiset pikkulapset kuulemma nukkuvat täysiä öitä muutaman kuukauden iästä lähtien, syövät pöydässä vaikka pallokalaa ja retiisejä sipuliliemessä kiltisti ja mukisematta, keskustelevat henkevästi ja kohteliaasti ventovieraiden kanssa eivätkä edes levittele lelujaan pitkin olohuonetta!

Mikä siis on ranskalaisen kasvatusmenetelmän salaisuus? Mikä tekee ranskalaisesta kasvatuskulttuurista "maailman parhaan"? Toimivatko sen niksit ja käytännöt ja miksi? Näihin kysymyksiin yrittää vastata Ranskassa asuva amerikkalaistoimittaja Pamela Druckerman.

Bébé päivä päivältä on jatkoa Druckermanin suursuosiota saaneelle Kuinka kasvattaa bébé (Siltala, 2012) -teokselle. Uudessa kirjasessaan Druckerman tiivistää edellisen kirjansa opit 100 askeleeseen ranskalaiseen vanhemmuuteen. "Ei tarvitse asua Pariisissa voidakseen hyödyntää niitä", hän lohduttaa. "Ei tarvitse edes pitää juustosta." Lastenkasvatus ei kuulemma ole kulttuurisidonnaista. Tai sen ei ainakaan pitäisi olla, Druckerman väittää.

Kuulun mitä ilmeisimmin kirjan kohderyhmään (leikki-ikäisen lapsen vanhempi), mutta luen sitä silti kriittisesti, "vastakarvaan". Kaikenlaiset kasvatusoppaat saavat niskakarvani nousemaan pystyyn ja vieroksun ajatusta yhdestä ainoasta oikeasta kasvatusmenetelmästä. Onneksi Druckerman suhtautuu asioihin huumorilla ja vaikuttaa suht täysjärkiseltä. Ei voi kuvitella häntä kirjoittelemassa sormet sauhuten fanaattisia kommentteja imetyksen autuudesta mammafoorumeille. :)

Kirjassa esitetyt periaatteet kuulostavat ihan järkeviltä: Perhe-elämä ei saisi pyöriä vain lasten ympärillä. Vanhempien pitäisi olla tyyniä auktoriteetteja, ei lastensa palvelijoita. Pieni annos ankaruutta ja suuri annos vapautta vie pitkälle. Ja lastakin pitää kuunnella ja kohdella pienestä pitäen järkevänä olentona. Ranskassa ilmeisesti jo pikkuvauvaa tervehditään kuin isompaa lasta ja hänelle selitetään ympärillä tapahtuvat asiat. Vauvalle lässyttämistä Druckerman sen sijaan vastustaa (vaikka tuoreiden tutkimusten mukaan lässyttäminen - siis korostetun selkeästi puhuminen ja äänenpainojen liioitteleminen - edesauttaa kielellistä kehitystä).

Osa Druckermanin mielipiteistä herättää varmasti lukijoissa vastaväitteitä. "Paras syy imettää", hän toteaa, "on se, että äiti ja vauva molemmat nauttivat siitä." Jos jompikumpi ei nauti, imettäminen on syytä lopettaa. Lisäksi ranskalaisvanhemmat eivät kuulemma huudata vauvaansa opettaessaan tätä nukkumaan heräämättä läpi yön. He vain eivät heti ryntää vauvansa luo, kun se ynähtää yöllä. Odota siis hetki, eli malta pitää la pause, Druckerman neuvoo. Tämä "hetki" on kuitenkin Druckermanin mukaan 5 minuuttia tai pidempään. Kokemuksesta voin sanoa, että vauvan itkun kuunteleminen yöllä jo muutaman minuutin ajan on aikamoista tuskaa ja minusta lasketaan jo huudattamiseksi. Tosin jos la pause ei tuota toivottua tulosta ennen kuin vauva on nelikuukautinen, Druckerman kehottaa siirtymään suoraan huudatushoitoon, joka kuulemma "tepsii muutamassa yössä".

Lasten ruokailuun liittyvät vinkit kuulostavat kaikki aika itsestään selviltä: vältä turhia välipaloja, älä ratkaise kriisejä tai viihdytä lasta herkuilla, koko perhe syö samaa ruokaa ja kaikkea pitää ainakin maistaa. Yksinkertaisia, meidänkin perheessä tuttuja sääntöjä. Ne eivät tosin muuta sitä tosiasiaa, että osa lapsista vain on pieniruokaisia. Kirjan lopussa oleva esimerkki ranskalaisen päiväkodin viikon ruokalistasta on jotain aivan käsittämättömän hienoa ja uskomatonta. Kaikki alle 4-vuotiaat syövät neljän ruokalajin aterian alkuruokineen ja juustotarjottimineen. Jotenkin tuntuu, että suomalaispäiväkodeissa ei hevillä vaihdettaisi makaronilaatikkoa sinihomejuustovalikoimaan. :)

Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä. Siltala. 2014. 157 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Bébé Day by Day
Suomentaja: Terhi Vartia

Siltala: Bébé päivä päivältä 

Kommentit

  1. Nyt pikkuvauva-aikana olisi kiva lukea enemmänkin juuri tällaisia vähän pilke silmäkulmassa kirjoitettuja kasvatusoppaita. Pitääpä laittaa tämä muistiin. Kotimaisista kivaa luettavaa (ja hyvää vertaistukea) on ollut Vuoden mutsi. Provosoivaa ja ällistyttävää luettavaa puolestaan Tiikeriäidin taistelulaulu. Suosittelen:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude