Siirry pääsisältöön

Romesh Gunesekara: Noontide Toll

They say this island of ours is the crossroads of the world. A lot of blah-blah about trade routes, sea lanes, strategic points, et cetera. But the more I see of it in this business, and the more people I meet, the more I understand the real truth of the matter. We live at one of those crazy junctions where everyone gets stranded not knowing which way to look, never mind go. All nodding like sleepyheads unable to ever completely wake up.

Romesh Gunesekara's Noontide Toll was one of the Sri Lanka -related books that I read before and during a trip to the island. This novel was certainly a more bleak, sad and serious portrayal of the land than some of the others.

Noontide Toll is a collection of short stories narrated by Vasantha, a van driver hired to drive aid workers, returning exiles, renovation constructors, tourists and others around Sri Lanka. Traces of the fairly recent civil war and the devastating tsunami are still present everywhere, and Vasantha's view of the world and its people is not only perceptive and critical, but also somewhat cynical and pessimistic.

Vasantha has retired from his desk job at the age of 55, and a year after that he starts his minibus business, because, as he explains, it makes me feel young. His passengers include elderly, rich American and European tourists who are travelling around Asia on a tight budget. Vasantha sums up his opinion of this by stating that sometimes I think the way the world is organised is a joke.

All of the people that Vasatha drives around are influenced and motivated by the past, by memories, in one way or another. People who have fled the war or gone to seek a better life in Europe or America return to look for their roots and their history. Vasantha himself does not have a sentimental view of the past: A driver's job is to stay in control behind the wheel and that is all. The past is what you leave as you go. There is nothing more to it. He feels that people who come searching for their roots are like adults looking for their childhood: it is a useless quest, because childhood is long gone and irretrievable.

Vasantha is not alone in his desire to forget the past and focus on the future. Many locals featured in the novel do not wish to remember the war. They become used to seeing its consequences around them and mostly ignore them: people with missing limbs, destroyed houses and towns, forgotten fields...

The first time you see a toppled water tower or a building with its sides ripped off, it is undeniably a shock. This was the war, you think. But then soon after that a pile of debris, a flattened home or a broken man just becomes the surroundings. It is simply what is there. What happens. Like a soldier whacking a shuttlecock or a padre sucking a mango. You don't look twice.

Sri Lanka, March 2016
This living in denial is both an essential survival mechanism as well as a form of national amnesia. Gunesekara writes beautifully about the difference between not remembering something and forgetting it intentionally:

There are things we don't speak of, things we not only don't remember but carefully forget, places we do not stray into, memories we bury or reshape. That is the way we all live nowadays: driving along a road between hallucination and amnesia.

A sombre, meditative collection of stories about the tensions between the past and the future in post-war Sri Lanka.

Romesh Gunesekara: Noontide Toll. Granta. 2014. 237 pages.

The Guardian: "Noontide Toll by Romesh Gunesekara review - poetic and full of wit"
Wikipedia: Romesh Gunesekara

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi