Siirry pääsisältöön

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Niin kauan kuin ihminen ei ole jumala ei auta kuin heittäytyä luonnon varaan. Vapain on se, joka tekee vain välttämättömän. Se, jolle ei kerry ylijäämää, sillä ylijäämän sijoittaminen vaatii kauppakumppanuutta, ja kauppakumppanuus sitoo. Vapain kaikista on metsästäjä-keräilijä.

Näin uskoo Ahma, Laura Gustafssonin Korpisoturin päähenkilö, joka myös soveltaa uskomustaan käytännössä eristäytymällä muusta maailmasta syrjäiseen erämökkiin tavoitteenaan elää siellä yksin ja mahdollisimman omavaraisesti. Sähköä ei ole, vesi on haettava kaivosta, lämmitys hoituu puilla ja ruoka on viljeltävä, kerättävä tai metsästettävä itse. Ahmasta tulee moderni metsästäjä-keräilijä, maailmanloppuun varautuva survivalisti.

Ahma uskoo kivenkovaan siihen, että omavaraisuus on olosuhteiden sanelema pakko, koska pian SHTF (shit hits the fan), jolloin koittaa TEOTWAWKI (the end of the world as we know it). Kyllä, nämä ovat survivalistien oikeastikin käyttämiä kirjainrimpsuja. Ahma vaikuttaakin enemmän kuin vain hieman vainoharhaiselta eikä maailmasta eristäytyminen osoittaudu niin helpoksi kuin hän luulee: maailma tunkeutuu Ahman harmiksi puoliväkisin hänen pihalleen muun muassa erinäisten vierailevien naishenkilöiden muodossa.

Gustafsson esittää Ahman hieman hassuna tai tragikoomisena hahmona. Minua Ahman jääräpäisyys ja sovinismi lähinnä ärsytti. Raukka yrittää machoilla niin kovin tosissaan, mutta esitys ei mene aivan täydestä. Ahman riemuksi hänen uhkakuvansa toteutuu ja selviytymisleikki muuttuu todeksi: kirjassa kuvitellaan tilanne, jossa Suomen sähköverkko todellakin kaatuu täysin. Maa ajautuu pian kaaokseen, kun tietokoneet ja kännykät sähkölämmityksestä ja maksupäätteistä puhumattakaan lakkaavat toimimasta.


Ylen Aamun kirjassa kirjailija kertoi, kuinka lapsen saaminen sai hänet huolestumaan enemmän maailman tilasta ja kiinnostumaan survivalismista. Sain haastattelusta sen kuvan, että Gustafsson itse pitää itse asiassa aatetta ainakin osittain järkevänä, mikä tosin on osittain ristiriidassa sen kuvan kanssa, minkä Ahmasta saa. Minusta taas on jotenkin huvittavaa, säälittävää ja vähän pelottavaakin, että jotkut pelkäävät yhteiskunnan rakenteiden romahtamista ja/tai ydinsotaa niin paljon, että he omistavat elämänsä niihin varautumiseen ja varustautumiseen. Ehkä olen naiivi, mutta suhtaudun mieluummin moisiin uhkiin autuaan huolettomasti ja keskityn ennemmin nauttimaan hetkestä kuin pelkäämään tulevaisuutta ja maalailemaan piruja seinille. Joka tapauksessa Seppo Puttonen nimesi haastattelussa Korpisoturin "vuoden tärkeimmäksi kirjaksi", mikä on jo aika paljon sanottu. Ihmiset pelkäävät ulkopuolelta tulevia uhkia Suomessakin enemmän kuin aikoihin - siitä kai tässäkin on pohjimmiltaan kyse. Siinä mielessä kirja on toki ajankohtainen.

Gustafsson on selvästi perehtynyt aiheeseen ja kuvailee kirjassa yksityiskohtaisesti omavaraista elämäntapaa, mitä ei varsinkaan Suomen ilmastossa ole mitenkään helppoa noudattaa. Ahman yritykset kasvattaa härkäpapuja, rakentaa käymälä, suolistaa jänis ja tilkitä erämökin seinät talven varalle on kuvattu kiehtovan yksityiskohtaisesti. Samalla näitä kohtia lukiessa muistui mieleen, että vain muutama sukupolvi sitten "omavarainen elämä" ei ollut mikään foliohattuihmisten outo villitys vaan melko normaalia elämää Suomen maaseuduilla ja metsissä. Suurin osa meistä on vieraantunut täysin tällaisesta elämäntavasta lyhyessä ajassa. Siinä mielessä Ahma jollain tavalla vaalii maanviljelyyn, marjastukseen, kalastukseen ja metsästykseen liittyvää elämäntapaa ja kulttuuriperintöä.

Ahma saa kuitenkin oppia kantapään kautta, että välillä voi olla aika hankalaa elää esimerkiksi ilman modernia lääketiedettä. Oikeaa kahviakin olisi kiva joskus juoda. Ja jos ruoka loppuu kesken talven tai kaivovesi pilaantuu, yksinäinen ihminen keskellä ei-mitään on pahemmassa kuin pulassa. Vaikka Ahma yrittää olla nimiesikuvansa tapaan lajitovereiden seuraa kartteleva erakko, hän huomaa pian, että ihminen taitaa sittenkin olla laumaeläin.

Bloggaajista myös esim. Krista, Tuomas, Anneli ja Ahmu ovat lukeneet kirjan.

Pst, vinkki: kurkatkaapa kansipapereiden alle. Sieltä löytyvät kannet ovat minusta päällimmäisiä hienommat. :)

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into. 2016. 257 sivua.
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Into: Korpisoturi
LauraGustafsson.fi
HS: "Laura Gustafssonin uutuuskirjassa maailmanloppu on viimeinen pakopaikka" 

Kommentit

  1. Tämä nostatti kyllä ajatuksia pintaan maailmanlopusta taas! Ja kiitos vinkistä, menen heti kurkkaamaan kansipapereiden alle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan ajatuksia herättävä kirja ja varmasti herättää myös keskustelua. :)

      Poista
  2. Ajankohtainenhan tämä, - valitettavasti, vaikkei omaa varjoaan suostuisikaan pelkäämään... Harvoin olen lukenut näin antoisaa tekstiä, joka jätti mietintämyssyn tiukasti päähän ja teemoissa viipyilevän jälkitunnelman valtaan. Gustafssonilta on lupa odottaa palojon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle jäi mieleen myös se, että Gustafsson ei sijoita kirjan tapahtumia mihinkään kaukaiseen tulevaisuuteen, kuten dystopioissa usein tehdään, vaan ne voisivat tapahtua periaatteessa milloin tahansa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi