Laura Gustafsson: Korpisoturi

Ulkoasu: Jussi Karjalainen

Niin kauan kuin ihminen ei ole jumala ei auta kuin heittäytyä luonnon varaan. Vapain on se, joka tekee vain välttämättömän. Se, jolle ei kerry ylijäämää, sillä ylijäämän sijoittaminen vaatii kauppakumppanuutta, ja kauppakumppanuus sitoo. Vapain kaikista on metsästäjä-keräilijä.

Näin uskoo Ahma, Laura Gustafssonin Korpisoturin päähenkilö, joka myös soveltaa uskomustaan käytännössä eristäytymällä muusta maailmasta syrjäiseen erämökkiin tavoitteenaan elää siellä yksin ja mahdollisimman omavaraisesti. Sähköä ei ole, vesi on haettava kaivosta, lämmitys hoituu puilla ja ruoka on viljeltävä, kerättävä tai metsästettävä itse. Ahmasta tulee moderni metsästäjä-keräilijä, maailmanloppuun varautuva survivalisti.

Ahma uskoo kivenkovaan siihen, että omavaraisuus on olosuhteiden sanelema pakko, koska pian SHTF (shit hits the fan), jolloin koittaa TEOTWAWKI (the end of the world as we know it). Kyllä, nämä ovat survivalistien oikeastikin käyttämiä kirjainrimpsuja. Ahma vaikuttaakin enemmän kuin vain hieman vainoharhaiselta eikä maailmasta eristäytyminen osoittaudu niin helpoksi kuin hän luulee: maailma tunkeutuu Ahman harmiksi puoliväkisin hänen pihalleen muun muassa erinäisten vierailevien naishenkilöiden muodossa.

Gustafsson esittää Ahman hieman hassuna tai tragikoomisena hahmona. Minua Ahman jääräpäisyys ja sovinismi lähinnä ärsytti. Raukka yrittää machoilla niin kovin tosissaan, mutta esitys ei mene aivan täydestä. Ahman riemuksi hänen uhkakuvansa toteutuu ja selviytymisleikki muuttuu todeksi: kirjassa kuvitellaan tilanne, jossa Suomen sähköverkko todellakin kaatuu täysin. Maa ajautuu pian kaaokseen, kun tietokoneet ja kännykät sähkölämmityksestä ja maksupäätteistä puhumattakaan lakkaavat toimimasta.

Ylen Aamun kirjassa kirjailija kertoi, kuinka lapsen saaminen sai hänet huolestumaan enemmän maailman tilasta ja kiinnostumaan survivalismista. Sain haastattelusta sen kuvan, että Gustafsson itse pitää itse asiassa aatetta ainakin osittain järkevänä, mikä tosin on osittain ristiriidassa sen kuvan kanssa, minkä Ahmasta saa. Minusta taas on jotenkin huvittavaa, säälittävää ja vähän pelottavaakin, että jotkut pelkäävät yhteiskunnan rakenteiden romahtamista ja/tai ydinsotaa niin paljon, että he omistavat elämänsä niihin varautumiseen ja varustautumiseen. Ehkä olen naiivi, mutta suhtaudun mieluummin moisiin uhkiin autuaan huolettomasti ja keskityn ennemmin nauttimaan hetkestä kuin pelkäämään tulevaisuutta ja maalailemaan piruja seinille. Joka tapauksessa Seppo Puttonen nimesi haastattelussa Korpisoturin "vuoden tärkeimmäksi kirjaksi", mikä on jo aika paljon sanottu. Ihmiset pelkäävät ulkopuolelta tulevia uhkia Suomessakin enemmän kuin aikoihin - siitä kai tässäkin on pohjimmiltaan kyse. Siinä mielessä kirja on toki ajankohtainen.

Gustafsson on selvästi perehtynyt aiheeseen ja kuvailee kirjassa yksityiskohtaisesti omavaraista elämäntapaa, mitä ei varsinkaan Suomen ilmastossa ole mitenkään helppoa noudattaa. Ahman yritykset kasvattaa härkäpapuja, rakentaa käymälä, suolistaa jänis ja tilkitä erämökin seinät talven varalle on kuvattu kiehtovan yksityiskohtaisesti. Samalla näitä kohtia lukiessa muistui mieleen, että vain muutama sukupolvi sitten "omavarainen elämä" ei ollut mikään foliohattuihmisten outo villitys vaan melko normaalia elämää Suomen maaseuduilla ja metsissä. Suurin osa meistä on vieraantunut täysin tällaisesta elämäntavasta lyhyessä ajassa. Siinä mielessä Ahma jollain tavalla vaalii maanviljelyyn, marjastukseen, kalastukseen ja metsästykseen liittyvää elämäntapaa ja kulttuuriperintöä.

Ahma saa kuitenkin oppia kantapään kautta, että välillä voi olla aika hankalaa elää esimerkiksi ilman modernia lääketiedettä. Oikeaa kahviakin olisi kiva joskus juoda. Ja jos ruoka loppuu kesken talven tai kaivovesi pilaantuu, yksinäinen ihminen keskellä ei-mitään on pahemmassa kuin pulassa. Vaikka Ahma yrittää olla nimiesikuvansa tapaan lajitovereiden seuraa kartteleva erakko, hän huomaa pian, että ihminen taitaa sittenkin olla laumaeläin.

Bloggaajista myös esim. Krista, Tuomas, Anneli ja Ahmu ovat lukeneet kirjan.

Pst, vinkki: kurkatkaapa kansipapereiden alle. Sieltä löytyvät kannet ovat minusta päällimmäisiä hienommat. :)

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into. 2016. 257 sivua.
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Into: Korpisoturi
LauraGustafsson.fi
HS: "Laura Gustafssonin uutuuskirjassa maailmanloppu on viimeinen pakopaikka"