lauantai 14. heinäkuuta 2018

Choo WaiHong: Naisten valtakunta: Kiinalaisen vuoristoheimon salattu maailma

Mosuotyttöä eivät kahlitse mitkään kulttuurilliset tai yhteiskunnalliset rajoitukset: hänellä on vapaus juhlia, nauraa, toimia johtajana, käydä töissä ja rakastaa niin kuin parhaaksi katsoo. Hänen ei tarvitse taistella vallasta, sillä hänellä on valta jo syntyessään. Hänen tietään on ollut viitoittamassa vahvojen äitien, isoäitien ja näiden esiäitien jatkumo.

Viime vuosisadan alun feministinen kirjailija ja aktivisti Charlotte Perkins Gilman julkaisi kuuluisan feministisen utopiaromaaninsa Herland vuonna 1915 (suomennos Savukeitaan kustantamana 2009). Siinä kolmen miehen retkikunta löytää Amazonin viidakosta naisten kansoittaman utopiayhteiskunnan, jossa ei ole miehiä lainkaan. Suvun jatkaminenkin hoituu naisvoimin.

Myös esimerkiksi tieteiskirjailija Sheri S. Tepper on kirjoittanut utopistisesta Naisten maasta romaanissa Portti naisten maahan (A Gate to Women's Country, 1988, suom. 1990). Tepperin synkässä kirjassa miehet on karkotettu tai alistettu eräänlaisiksi orjiksi.

Choo WaiHongin Naisten valtakunta ei kuitenkaan ole utopistinen romaani tai scifiä vaan tietokirjallisuutta. "Mikäli maailmasta olisi mahdollista löytää feministinen utopia", hän kirjoittaa esipuheessa, "Naisten valtakunta olisi etsimämme paikka."

WaiHong on singaporelainen huippujuristi, joka elää hektistä, hulppeaa elämää Porcheineen ja Michelin-ravintolassa syötyine illallisineen. Työ täyttää koko elämän, kunnes WaiHong saa tarpeekseen oravanpyörästä, irtisanoutuu työstään ja alkaa etsiä uutta suuntaa elämälleen.

Matkustellessaan hän löytää keskeltä Kiinaa, Lugujärven kupeesta, Himalajan vuoriston itäreunalta mosuoiksi kutsutun heimon, joka on matrilineaarinen (äidinpuolen sukulinja määrää) ja matriarkaalinen (nainen on perheenpää). Pojat ja miehet elävät koko ikänsä äidinpuoleisen sukunsa kanssa. Heillä saattaa olla axia eli rakastaja, mutta he eivät mene kyseisen naisen kanssa naimisiin eivätkä millään lailla toimi isänä tämän mahdollisille lapsille.

Toisin kuin kirjan alaotsikon "salattu maailma" antaa ymmärtää, mosuot eivät elä eristyksissä muusta yhteiskunnasta vaan osana patriarkaalista Kiinaa, tiiviissä kanssakäymisessä muiden, samalla seudulla elävien (patriarkaalisten) heimojen kanssa. Turistejakin käy seudulla runsain määrin, sekä sen luonnonkauniin ympäristön että heimon poikkeuksellisen elämäntavan takia. Silti mosuot ovat onnistuneet säilyttämään oman kulttuurinsa ja ajatusmallinsa, ainakin viime aikoihin saakka. Tästä lisää myöhemmin.

Heimo kiehtoo WaiHongia siinä määrin, että jo muutaman vierailun jälkeen hän rakennuttaa itselleen hulppean kakkoskodin mosuotyyliin järven rannalle, omien sanojensa mukaan "seudun näyttävimmän ja parhaiten varustellun rakennuksen". WaiHong ei olekaan mikään vaatimaton vierailija tai harmiton, utelias turisti - eikä edes antropologi, vaikka tarkkaileekin heimoa kirjaa varten. Hän on jotain muuta, ja se tässä kirjassa häiritsi minua valtavasti.

Toisaalta WaiHongia kenties ajaa aito kiinnostus mosuoita kohtaan ja halu elää rauhassa luonnon keskellä. Ja mikäs sen parempaa kuin (näennäis)feministinen, luonnon antimilla elävä heimo modernille naiselle, joka haluaa hylätä urbaanin elämän sykkeen! Toisaalta WaiHong on "vain" varakas turisti, joka haluaa kokea "aitoa" paikallista elämää, mutta jää auttamatta ulkopuoliseksi. Hän ei taida itsekään tietää, mitkä hänen motiivinsa lopulta ovat, koska hän puhuu myös itsensä kanssa ristiin kirjan sivuilla: "...en yrittänytkään tietoisesti jäljitellä paikallisten asukkaiden elämäntapaa", hän vakuuttaa, mutta jo muutama rivi myöhemmin hän puhuu pyrkimyksestään "sulautua paikallisväestöön" ja "ujuttautua sisälle vanhoja perinteitään vaalivaan, suljettuun yhteisöön"! Hän osallistuu heimon juhliin ja yrittää ainakin jossain määrin matkia heidän elämäntapaansa, mutta jos jokin ei miellytä häntä, hän ratkaisee asian rahalla. Jonkinlainen lievästi kolonialistiseen ideologiaan ja kulttuuriseen omimiseen vivahtava paha maku tästä asetelmasta jäi suuhun.


Toinen ongelma kirjassa oli se, että mitä pidemmälle luin, sitä selvemmäksi se kävi: mosuoiden heimo on kaikkea muuta kuin feministinen. Heimon ainoa erikoisuus lienee se, ettei avioliiton käsitettä tunneta ja että, toisin kuin Kiinassa yleensä, tyttövauvoja arvostetaan valtavasti, jopa enemmän kuin poikia. Mutta mitä tulee miesten ja naisten tasa-arvoon, niin sitähän matriarkaalinen yhteisö ei toteuta sen enempää kuin patriarkaalinenkaan.

Siinä mielessä perinteiset sukupuoliroolit ovat kääntyneet mosuoiden parissa päälaelleen, että naiset ovat päävastuussa kumppaninsa eli axian valinnasta ja aloitteiden tekemisestä. Miehet ovat naisten arvioivan katseen kohteena, ei toisinpäin. Naiset käyvät ulkona tavatakseen uusia axioita, ja ulkonäöllä on tässä tärkein merkitys: kumppania ei valita sen perusteella, kenestä saisi hyvän puolison tai kuka olisi hyvä isä lapsille, vaan mies on naisille käytännössä vain spermanluovuttaja, jolla täytyy olla hyvät geenit! WaiHong ei näe tässä mitään väärää eikä sanallakaan mainitse, mitä mieltä miehet itse ovat tästä asetelmasta ja siitä, että heillä ei ilmeisesti ole mitään sananvaltaa asiaan!

Mosuovauvat syntyvät väistämättä avioliiton ulkopuolella, koska avioliitto jo sinänsä on mosuoille käsittämätön ajatus. Vauvat syntyvät isättöminä, koska tässä yhteisössä lapsen isyydellä ei ole merkitystä.

Mosuoilla on kuitenkin hyvin selkeät ja eriytyneet sukupuoliroolit: miehet hoitavat esimerkiksi rakennustyöt ja eläinten teurastamisen ja naiset ruuanlaiton ja kaikki kotityöt. Sekä miesten että naisten roolit ovat erittäin kapeat ja joustamattomat. Nainen on kodin hengetär, jonka odotetaan synnyttävän lapsia. Lapsettomia naisia (kuten WaiHongia itseään) säälitään. (WaiHong haaliikin itselleen useita "kummilapsia" heimosta ja sponsoroi avokätisesti heidän koulutustaan.) Mies taas on ruumiillisen työn tekijä ja "siitosori", kuten WaiHong toteaa ja lisää, että tämä on miehen "merkittävin ja samalla myös miellyttävin rooli". Siis oikeasti! Mikä tässä asetelmassa nyt muka on tasa-arvoista tai feminististä?!

Machokulttuuri elää mosuoheimon parissa vahvana, koska miehillä on paineita korostaa maskuliinisuuttaan naisten huomion saamiseksi. Muunlaisia miehenä olemisen tapoja tai parinmuodostusta ei suvaita. Mosuomiehet suhtautuvat esimerkiksi homosuhteisiin naureskellen.

WaiHong viettää lopulta noin kuusi vuotta mosuoiden keskuudessa. Kirjan loppupuolella hän harmittelee sitä, miten mosuoista on tullut "turistibisneksen pelinappuloita". Eikä ihme: mosuot elävät luonnonkauniin vuoristojärven rannalla ja ottavat markkinoinnissaan ympäristön lisäksi kaiken irti myös heimonsa erikoispiirteistä. Onhan tarina "myyvä", WaiHong myöntää itsekin: heimon kotipaikkaa mainostetaan matkailijoille vapaan rakkauden ja seksin tyyssijana, eräänlaisena Kiinan omana hippiyhteisönä.

Siinä missä 1990-luvulla seudulle johti ainoastaan vaikeakulkuinen kärrytie, sinne pääsee nyt sekä moottoritietä pitkin että lentäen. Muutos on ollut valtava ja näkyy myös vanhojen tapojen ja arvojen hiipumisena ja korvautumisena uusilla. Esimerkiksi nuoremmat sukupolvet eivät enää jatka heimon festivaaliperinnettä, vaikka joitakin juhlia järjestetään yhä turistien viihdyttämiseksi. "Aito" kulttuuri on häviämässä. Mikä on WaiHongin ratkaisu? Hän rahoittaa omasta pussistaan heimon festivaaleja yrittäessään elvyttää perinnettä! Hän vastustaa turismin mukanaan tuomaa muutosta, mutta toimii mielestäni tekopyhästi: hänhän on itsekin saapunut ihmettelemään heimoa uteliaana turistina ja syytää rahaa ympärilleen aivan kuin se ratkaisisi asiat.

WaiHong valittelee myös, että mosuonuorilla on uusimmat kännykät ja yhä useammat lähtevät mukaan turistibisnekseen perinteisen maanviljelyn sijaan. Vanhanaikaisen agraariyhteiskunnan ihannointi on minusta hieman naiivia. WaiHong itsekin myöntää kirjassa, ettei pysty elämään ilman nykyajan mukavuuksia, ja suosittelee myös eräälle mosuonuorelle turismialaa ja lupaa rahoittaa tämän opinnot! Ristiriitaisten viestien nainen, tämä WaiHong.

Kuten näkyy, kirja herätti paljon ajatuksia ja pääosin kriittisiä sellaisia. Aiheensa puolesta Naisten valtakunta kiinnosti, mutta karsastin kirjoittajan puolueellisuutta ja erikoista lähestymistapaa heimoon. Lisäksi minusta on vastuutonta ylläpitää virheellistä käsitystä siitä, että feminismi on yhtä kuin naisten ylivalta miehiin nähden. Maryan Abdulkarim ja Eveliina Talvitie tiivistävät ajatuksen hyvin kirjassaan Noin 10 myyttiä feminismistä: "Matriarkaatti olisi ihan yhtä epäfeministinen kuin patriarkaatti. Feminismi ei tavoittele matriarkaattista yhteiskuntaa."

Joten valitettavasti Choo WaiHong on väärässä esipuheessaan: Naisten valtakunta ei ole feministinen utopia, kaukana siitä.

Kirja on luettu myös Kirjarouvan elämää -blogissa.

Choo WaiHong: Naisten valtakunta: Kiinalaisen vuoristoheimon salattu maailma. Minerva. 2018. 284 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Kingdom of Women: Life, Love and Death in China's Hidden Mountains
Suomentaja: Sirpa Saari

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 42. Kirjan nimessä on adjektiivi.

Minerva: Naisten valtakunta
Iltalehti: "Tosielämän utopia"

3 kommenttia:

  1. Hyvä postaus tästä aiheensa puolesta varsin mielenkiintoisesta ja suuria odotuksia herättäneestä kirjasta! Monin kohdin kerronta ja kuvaukset heimotavoista kiehtoivat, mutta jotenkin kirjailijan asenne ja suhtautuminen olivat ristiriitaisia - kuten toteatkin - ja näin lukukokemuksesta muodostui ambivalentti ja hienoinen pettymys. Harmi...
    Myös tiivistäminen ja loppusilaus olisivat olleet teokselle eduksi.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa samaan aikaan kiinnostavalta ja ärsyttävältä. Kiitos kuvauksesta ja arviosta. En taida itse lukea. Kiukustuisin vain.

    VastaaPoista