Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Pintti

On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta tavallisen ihmisen elämässä mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä. Silti juuri ne toimivat käännekohtina loppuelämän ajan.

Tommi Kinnusen kolmas romaani Pintti on tietenkin yksi kirjasyksyn suurista tapauksista, ja minäkin liityin kiltisti hyvissä ajoin kirjaston ylipitkään varausjonoon. Sekä esikoisteos Neljäntienristeys (2014) että Lopotti (2016) tekivät ison vaikutuksen.

Täytyy myöntää, että Pintti ei aivan täyttänyt odotuksia.

Pintti on kolmenpäivänromaani, johon mahtuu muistojen ja takaumien kautta paljon muutakin kuin vain nuo kolme päivää. Keskiössä on kylä, joka elää ja hengittää lasitehtaan tahdissa. Romaanin kolme päivää sijoittuvat kesäkuuhun 1949, tammikuuhun 1950 ja syyskuuhun 1951. Kinnusen aiempien romaanien tavoin tapahtumat on kerrottu saman perheen eri jäsenten näkökulmia vaihdellen.

Kirja ei imaissut heti alusta asti mukaansa samalla tavalla kuin Kinnusen aiemmat romaanit. Jo ennen puoltaväliä keskittymiseni herpaantui täysin, ja luin välissä Kamila Shamsien Joka veljeään vihaa -romaanin (täysin erilainen, mutta paljon koukuttavampi!).

Jälkimakukin on lievästi pettynyt, ja yritin pohtia, mistä tämä johtui. Jokin jännite kirjasta puuttuu; puolessavälissä en ollut vielä täysin vakuuttunut siitä, että romaanissa on mitään varsinaista tarinaa. Kinnunen kuvaa kylän arkea ja lasinvalmistusta toki hienosti. Lasitehtaan työvaiheiden kuvauksista näkee, että taustatyötä on tehty runsaasti, ja oli kiinnostavaa lukea esim. miten ikkunalasia puhalletaan (kuulostaa edelleen käsittämättömältä). Mutta jotenkin henkilöt jäivät tehtaan varjoon.


Se olikin ehkä romaanin suurin ongelma minun silmissäni. Neljäntienristeyksessä ja Lopotissa oli niin koskettavia, ihon alle meneviä henkilöitä (ikimuistoinen Onni! ihailtavan rohkea Helena!), että odotin ilman muuta samaa Pintiltä. Romaanin sisarukset, Jussi, Helmi ja Raili, ovat kukin omalla tavallaan kiinnostavia, mutta eivät tulleet kovin läheisiksi.

Jussilla on kenties jokin autismikirjon häiriö tai kehitysvamma, ja hän kokee maailman herkemmin kuin muut. Helmiä painaa raskas suru, ja hän kipuilee äitiytensä kanssa. Raili on palannut Helsingistä mukanaan huonon naisen maine sekä anteeksipyytelemätön elämänasenne, joka kelpaisi vaikka self help -kirjaan:

Hedelmättömintä maailmassa on pohtia sellaisia, mille ei mitään mahda. Kaikille ihmisille tapahtuu asioita, joista osa on hyviä ja loput eivät. On turha pohtia, mitkä syyt niihin johtivat, sillä ei niitä kukaan etukäteen tiedä saati jälkeenpäin voi muuttaa. Siksi on parempi ottaa elämä sellaisena kuin se tulee, nauttia pakkaspäivistäkin eikä kaivata sitä säätä, mitä muistelee lapsuuden kesinä olleen. Ei elämästä tule tämän enempää. Vain tämä on pysyvää, mikä on nyt tässä: tehdas ja kylä, pinttikerrokset jalkojen alla. Näiden ulkopuolella on vain sanoilla luotua maailmaa, jossa kyllä on täsmälleen yhtä mahdollinen kuin ei.

Kinnusen kieltä oli ilo lukea, kuten ennenkin, ja muutama kaunis ja pakahduttava hetki romaanista jäi mieleen (Jussin isältä saamien kirjeiden alkuperä, romaanin loppukohtaus) ja eräälle Railin tempaukselle saunan lauteilla oli pakko nauraa ääneen. Silti jäin kaipaamaan jotain.

Tommi Kinnunen: Pintti. WSOY. 2018. 291 sivua.

WSOY: Pintti
Kirsin Book Club: Pintti - kolme päivää lasitehtaan varjossa
Kirjavinkit: Pintti
HS: "Tommi Kinnunen kutsuu lukijan ymmärtämään"
Aamulehti: "Kun heikoimmankin piti osallistua lasitehtaan ehdoilla pyörivään elämään"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude