Siirry pääsisältöön

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Me tarvitsemme mahdollisimman paljon erilaisia ja ihanteista riisuttuja kertomuksia äitiydestä, jotta voimme lakata ajattelemasta että on olemassa yksi ainoa äitiys, jotta voimme päästää irti syyllisyydestä ja suorittamisesta. Tarvitsemme kertomuksia rakkaudesta, raivosta, katumuksesta, ilosta, väsymyksestä, pelosta, yksinäisyydestä ja onnesta. Sillä jos olet äiti ja tunnistat näistä tunteista yhdenkin: et ole yksin.

Luin Helmi Kekkosen teoksen Olipa kerran äiti juuri sopivassa elämäntilanteessa, viimeisellä raskauskolmanneksellani viime vuoden puolella. Vuosien varrella on tullut luettua jos jonkinlaista kuvausta, muistelmaa ja pohdintaa vanhemmuudesta ja erityisesti äitiydestä, mutta Kekkosen teos meni kaikista muista heittämällä ohi.

Äitiydestä puhutaan ja kirjoitetaan julkisessa keskustelussa nyt paljon, kenties osittain syntyvyyskriiseilyn takia, mutta varmasti myös autofiktiobuumin ja erityisesti naisten arjesta kertovien kirjojen esiinmarssin myötä. Myös erilaisia äitiysaiheisia blogeja ja Insta-tilejä on pilvin pimein, ja Vauva.fi:n kuuluisa foorumi lienee yksi suosituimmista keskusteluareenoista netissä. Sanotaan, että lasten kasvatus oli ennen vanhaan yhteisöllisempää kuin nykyään, mutta minusta yhteisöllisyys on vain siirtynyt nettiin ja someen: ihan samalla tavalla siellä nyt kysellään ja huudellaan neuvoja ja vinkkejä, sekä hyvässä että pahassa!

Mutta onko äitiys itsessään jotenkin muuttunut? Mikä on se "tavallisen äidin tavallinen tarina" tai onko sellaista? Helmi Kekkonen lähestyy kysymystä omien kokemustensa kautta: hän on kokenut kaksi täysin erilaista raskautta, keskenmenon, synnytyspelkoa ja kaksi hyvin erilaista synnytystä ja on nyt kahden erilaisen lapsen äiti. Kaikesta tästä hän kirjoittaa ihailtavan avoimesti ja rehellisesti, kaunistelematta, mutta silti kauniisti.


Olipa kerran äiti toimi minulle oikeana voimakirjana. Samaistuin moneen asiaan ja halusin alleviivata ja kirjoittaa muistiin lukuisia lainauksia kirjasta. Tuntui virkistävältä lukea omannäköisestä, rennosta äitiydestä, ilman kiihkoilua, sormella osoittelua tai iänikuisen äitimyytin pönkittämistä.

Kuvaus päivästä vauvan kanssa kotona on kuin suoraan nykyisestä arjestani, rapisevaa pöllöä myöten! :)

Vauva herää, vauva syö, vauva kakkaa. Keitän kahvia, taivas on pilvessä, alkaa sataa, hassuttelen vauvalle, hän nukahtaa viltille, kirjoitan tunnin. Vauva herää, vauva syö, vauva kakkaa. Leikimme viltillä, menemme sängylle köllimään, vauva syö, vauva nukkuu, kirjoitan tunnin. Vauva herää, vauva syö, vauva kakkaa. Teen itselleni lounaan, vauva rapistelee pöllöä, leikimme viltillä, vauva nukahtaa, luen mitä olen aamulla kirjoittanut. Vauva herää, vauva syö, vauva nukahtaa uudelleen, luen kirjaa. Vauva herää viideltä ja sitten vain liikuskelemme ympäri asuntoa, teemme kaikenlaista emmekä yhtään mitään, kahdeksan maissa vauva nukahtaa kylvystä raukeana, huoneeseen laskeutuva ilta-aurinko värittää keltaisen unipupun kultaiseksi, on aivan hiljaista.

Kuten kirjan nimikin vihjaa, Olipa kerran äiti on yhden äidin tarina tämän matkasta äidiksi: hämmennyksestä ja epävarmuudesta, pelosta ja kaipuusta, ihmetyksestä ja rakkaudesta. Yksityisistä tunteista, jotka ovat kuitenkin myös julkisia ja yhteisiä, koska äitiys on yhteiskunnallista ja universaalia. Helsingin kirjamessuilla Kekkonen kertoi, että äitiyttä lähestytään usein julkisessa puheessa materian ja tekojen (suorittamisen) kautta, mutta äitiyteen liittyviä lukuisia, ristiriitaisia tunteita käsitellään vähemmän. Olipa kerran äiti paikkaa hyvin tuota aukkoa.

Tarinoita äitiydestä on yhtä monta kuin äitiäkin, ja kirjan tarina on yksi muiden joukossa. Silti uskon, että jokainen vanhempi löytää kirjasta samaistumispintaa ja tuttuja tunteita. Oikeastaan tämän kirjan pitäisi sisältyä äitiyspakkaukseen! :)

Kirja on luettu myös esim. Mitä luimme kerran, Aina joku kesken ja Sivutiellä-blogeissa.

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti. Siltala. 2019. 249 sivua.

Siltala: Olipa kerran äiti
Yle Areena: Helmi Kekkonen kertoo kirjastaan Olipa kerran äiti

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä yksi viime vuoden suosikeistani! Olen ajatellut, että voisin ostaa tämän omaan hyllyyn ja lukea uudestaan. Esikoinen on ihan pian täällä ja luulen, että äitiys vain lisää sitä, miten tärkeäksi tämän kirjan koen.

    VastaaPoista
  2. Minäkin itse asiassa juuri ostin tämän omaksi, kun huomasin, että Siltalan nettikaupassa on ale. ;) Tsemppiä odotuksen loppumetreille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude