Kirjanurkkaus

This is an example of 'story-telling'; I arranged actual events so as to make 'a good story' out of them. It is hard to overcome this temptation if you are in the habit of writing fiction; one does it almost automatically. The most interesting thing about Mary McCarthy's autobiographical work, in my opinion, is not her tragic orphanhood and unhappy childhood among oppressingly religious relatives and grandparents, but rather her method of writing. The novel includes short stories and collections of anecdotes from McCarthy's early years and each one is followed by a brief commentary, analysing her writing methods and the process of remembering: the unreliability of memory and the fictionalisation of certain sections for the sake of filling gaps or dramatising. Personally, I find it fascinating that an autobiographer (and especially someone who is also an author of fiction and a well-known novelist) is willing to elaborate and explain her personal writing tec...

Yhtäkkiä minä näin! Tai aistin koko olemuksellani kirkkaan siteen, joka yhdisti tämän sateenkaaren väreissä välkehtivän hetken toisiin hetkiin, jotka olin aikoinani saanut kokea: kaukaisen illan Charlotten kanssa, Kuku š kan surumielisen vihellyksen ja pariisilaisaamun, joka minun mielikuvituksessani verhoutui aurinkoiseen sumuun, yöllisen hetken lossilla ensimmäisen rakastettuni kanssa, kun suuri matkustajalaiva nousi syleilevien vartaloidemme viereen, ja lapsuuteni illanistujaiset, jotka jo nyt tuntuivat kuuluvan toiseen elämään... Näin yhdistettyinä nuo hetket muodostivat yksityisen maailmansa, jolla oli ikioma rytmi, erityinen ilma ja aurinko. Melkein eri planeetan. Andreï Makinen Ranskalainen testamentti nosti hänet kuuluisuuteen asuinmaassaan Ranskassa. Alun perin venäläissyntyisen kirjailijan romaani seuraa venäläisen pojan vaiheita lapsuudesta aikuisuuteen ja erityisesti hänen läheistä suhdettaan Siperiassa asuvaan ranskalaiseen isoäitiin. Kesävierailuilla isoäiti viihdyttä...

Kurre kuunteli minua ja jutteli minulle enemmän kuin kotona kukaan. Hän oli minun ystäväni ja opetti minulle kaikenlaisia asioita, joista kotona ei kukaan tiennyt. Tänä kesänä olin oppinut spåran ja kakkuhaarukan ja tiesin, mikä on yökerho, vaikka Anita sanoi, että olen liian pieni tietämään yökerhoa, mutta Kurre kertoi kuitenkin. Yökerhossa oli pleipoi ja puputyttöjä. Kurre sanoi, että minun piti isona varoa pleipoita. Marja Björkin esikoisromaani käsittelee vaikeaa asiaa, pedofiliaa. Aihe on jo itsessään niin suuri tabu, että yhteiskunnan kirjoittamattomissa säännöissä on hyvin tarkkaan määritelty, miten sitä ylipäänsä saisi käsitellä. Suuri osa ihmisistä on varmasti sitä mieltä, että olisi parempi kun ei käsiteltäisi ollenkaan. Mutta aiheesta vaikeneminen tai kiertoilmaisuin siitä puhuminen ei poista ongelman olemassaoloa tai sen vakavuutta. Marja Björk ravistelee hieman pedofiliatabun häkin kaltereita tuomalla aiheeseen uudenlaisia näkökulmia. Posliini kertoo pohjoiskarjalais...

Hullujen karkaamisesta ei ole huolta, koska he eivät ymmärrä tämän paikan lopullista tarkoitusta. Me, joilla päässä kulkevat kirkkaat ajatukset, tiedämme, että olemme tulleet tänne kuolemaamme odottamaan. Meitä ei kukaan siedä tavallisessa maailmassa silmissään, joten meidät pidetään piilossa lähimmäistemme häpeältä. Tyhjien sielujen saari on Hanna Haurun esikoisromaani. Se on tyyliltään ja tunnelmaltaan hyvin samanlainen kuin Haurun varhaisemmat lyhytproosakokoelmat: inhimillisyydessään raadollinen, jopa inhorealistinen. Romaani kertoo spitaalia sairastavasta naisesta, joka erotetaan vastasyntyneestä lapsestaan ja karkotetaan hullujen ja sairaiden saarelle. Saarella on lisäksi Pappi ja Sisaria, jotka hoitavat karkotettuja heidän viimeisinä kuukausinaan ennen väistämätöntä kuolemaa. Kirjan Jumala on julma; luonto on kaunis ja voimallinen; ihmiset ovat elämänsä viime hetkilläkin omien alkukantaisten, seksuaalisten viettiensä orjia. Ihmisruumis on mätänevä, kauhistuttava, väli...

"What is the reason you wish to change your name, Mr. Ganguli?" the judge asks. The question catches him off-guard, and for several seconds he has no idea what to say. "Personal reasons," he says eventually. The judge looks at him, leaning forward, her chin cupped in her hand. "Would you care to be more specific?" A Bengali couple, Ashoke and Ashima Ganguli, immigrate from India to the United States in the 1960s. A son is born and, after some confusion, he is named Gogol after his father's favourite author, Nikolai Gogol , whose short story, The Overcoat, quite literally saves his father's life in a train accident. Gogol Ganguli does not know the story behind his name and grows up hating it, attempting to reject and deny everything it represents - his family's past culture in India and all the traditions his parents would like to pass on to him. Eventually, he goes on to officially change his name in an attempt to cast off his inherited...

Millä muulla sanalla kuin kauhu voi viitata tähän aikaan? Kauhu panee meidät epäilemään omaa olemassaoloamme, kauhu saa meidät pakenemaan mielikuvitusmaailmoihin, uskomaan dzinneihin, ylimaalliseen naiseen, kuoleman jälkeiseen elämään... Atiq Rahimin romaani osui käteeni kirjastossa ja tulikin luettua yhdeltä istumalta parissa tunnissa. Poliisien pahoinpitelemä kabulilainen Farhad herää vieraassa talossa siihen, että tuntematon lapsi kutsuu häntä isäksi ja outo nainen hoitaa hänen vammojaan. Farhad yrittää selvittää tapahtumaketjua, ja vähitellen lukijallekin selvenee, miten tilanteeseen on jouduttu. Keitä ovat salaperäinen, yksinäinen nainen, Mahnaz, sekä hänen lapsensa Yahya, joka näkee tuntemattomassa miehessä isänsä? Päähenkilön ajatuksissa sekoittuvat oma ja toisen perhe, uskonnon lait ja suvun perinteet, kuoleman unet ja todellisuuden kauhut. Pihaportin ulkopuolella odottavat väkivaltaiset viranomaiset ja ulkonaliikkumiskielto. Mahnazin talo on kaikkea muuta kuin turvalli...

Jokainen ihminen pitäisi laittaa säännöllisesti keräämään kaikki viikossa tuottamansa roska isoon kasaan olohuoneen lattialle. Sitä ei saisi viedä pois. Sen pitäisi olla siinä koko viikon, ja kas, kerrankin se ei olisi Jonkun Toisen Ongelma. Johanna Sinisalon romaaneissa on usein jotakin helppoa ja viihdyttävää sekoitettuna johonkin moderniin ja monitasoiseen. Linnunaivot ei ole poikkeus. Aihevalinta on yllättävä: kaksi suomalaista, Jyrki ja Heidi, matkaavat Tasmanian etelärannikolle Australiaan patikoimaan vaativalle reitille. Romaanin kerronnan näkökulma vaihtelee päähenkilöiden välillä. Juoni keskittyy yksityiskohtaisen kuvaukseen South Coast Trackin vaelluksesta, joka on samalla ekologisesti valveutunutta mukautumista luontoon sekä pyrkimystä olemaan mahdollisimman huomaamaton sen keskellä. Kesyttömässä luonnossa kuitenkin vaanii jokin paha, arvaamaton. Jokin, joka haluaa ajaa ihmiset pois. Metsän pahuus on tuttu aihe, mutta Sinisalon romaani ei missään vaiheessa tavoita a...