lauantai 29. tammikuuta 2011

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

- Onksteilläkaikkiokei? joku kysyi.
Nostin katseeni hiekasta, jonka jäyhän muotokirjon tarkasteluun tajusin samassa keskittyneeni jo tovin pitääkseni ajatukset poissa heikosta olosta. Edessä seisoi kaksi ylimeikattua ja alipuettua teinityttöä joista jäi päällimmäiseksi mieleen tyyntä merenpintaa vasten piirtyvä mieletön vaaleanpunaisuus.

Finlandia-palkittu Nenäpäivä on ensimmäinen Mikko Rimmisen romaani, jonka olen lukenut. Ihastuin heti kirjan alkupuolella sen värikkääseen kieleen, josta ei uudissanoja ja yllättäviä adjektiiveja puutu. Suomen kieltä väännellään ja käännellään; tuntuu kuin Rimminen yrittäisi varta vasten löytää kielen uudistusvoiman rajat. Taituruutta on sekin, että uudissanat eivät olleet oikeastaan koskaan sellaisia, ettei niiden merkitystä olisi viimeistään kontekstista ymmärtänyt.

Mutta, mutta... Kirjasta jäi jälkeenpäin jotenkin semmoinen olo, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Vaikka kieli oli rikasta, runsasta, pursuilevaa ja hersyvän hauskaa, niin itse juoni jäi lopulta jotenkin vaisuksi ja mitäänsanomattomaksi. Toisaalta Hesarin arviossakin huomautetaan, että teoksen voima on sen tyylissä ja muuten "se on vain kappale tyhjänpäiväistä elämää ilman sen kummempaa aihetta." Jotkut varmaan tykkää, toiset ei...

Yksinäinen, keski-ikäinen Irma tekeytyy Taloustutkimuksen gallup-kyselijäksi ja haahuilee ympäri Hakaniemeä ja erityisesti Keravaa, soitellen ihmisten ovikelloja. Monet ottavat Irman vastaan; erään Irjan kanssa hän ehtii melkein ystävystyäkin. Sympaattisin haastateltava on talonmies Virtanen, joka ei ole talonmies lainkaan. Moni kysyy Irmalta matkan varrella "onksteilläkaikkiokei?" - ja ilmiselvästi Irmalla ei ole kaikki okei, mutta Irma ei ala itseään sen kummemmin surkuttelemaan.

Juha Siro kirjoitti taannoin blogissaan hauskan pohdinnan siitä, kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli kuuluisi, jos siitä leffa joskus tehtäisiin. Irmahan on tavallaan Suomen Mr. Bean, nolojen tilanteiden nainen parhaimmillaan. Toisaalta en usko, että kirjasta saisi kovin vetävää leffaa, koska kirjan paras puoli - eli kieli ja tyyli - jäisi pakostakin osittain pois.

Toisaalta Irman mietteiden yksityiskohtainen, tajunnanvirtamainen seuraaminen kävi välillä jotenkin puuduttavaksi. Irman saamattomuus ja avuttomuus jopa ärsytti minua. Kirja on silti hyvä kuvaus yksinäisyyden lohduttomuudesta ja elämän päämäärättömyydestä. Lukemisen arvoinen kyllä, mutta ei mielestäni mitenkään häikäisevän hyvä - nerokasta kielenkäyttöä lukuun ottamatta.

Mikko Rimminen: Nenäpäivä. Teos. 2010.

Linkit:
Teos: Nenäpäivä
Teos: Mikko Rimminen
HS Kirjat: "Älykäs Irma etsii ystävää"
Kirjavinkit.fi: Nenäpäivä
Juha Siron blogi: "Kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli?"

3 kommenttia:

  1. Minä en innostunut edes kielestä. Tämä kirja oli minulle suuri pettymys viime vuonna:/

    VastaaPoista
  2. Minä tykkäsin kovasti kielestä, siitä miten arkipäiväisiä ilmiöitä kuvattiin uusin tavoin. Valitettavasti kirja jäi kuitenkin kesken, koska Irman haahuilut eivät jaksaneet kiinnostaa loppuun asti. Sinänsä tärkeä aihe, vanhusten yksinäisyys, mutta lukujonossa olevat toiset kirjat kiinnostivat tällä kertaa enemmän.

    VastaaPoista
  3. Heitin sinulle 7 asiaa tunnustettavaksi. :)

    VastaaPoista