Näin pohdiskelee Stephen Gordon, yläluokkaan kuuluva englantilainen nainen, Radclyffe Hallin (alun perin Marguerite Radclyffe-Hallin) klassikkoromaanissa Yksinäisyyden kaivo, jonka Basam Books eräänlaisena kulttuuritekona julkaisi viime vuoden puolella ensi kertaa suomeksi. Yksinäisyyden kaivo kuuluu niihin kirjoihin, josta tuli jo omana aikanaan sensaatio kiistanalaisen aihepiirinsä vuoksi. Romaani käsittelee naisten välistä rakkautta 1900-luvun alussa. Kirjaa ei aluksi suostuttu kustantamaan, ja kun se vihdoin julkaistiin (vuonna 1928), kustantamo haastettiin oikeuteen. Eri tahot syyttivät romaania "synnynnäisen invertismin ja pervertismin" esittämisestä ja Sunday Express -lehden päätoimittaja kirjoitti kuuluisassa pääkirjoituksessaan: "Mieluummin antaisin terveelle pojalle tai tytölle pikarillisen sinihappoa kuin tämän kirjan." Lopulta itse Englannin sisäministeri puuttui asiaan ja kirja poistettiin myynnistä sillä perusteella, että se oli hänen mielestään "vakava haitta julkiselle edulle." Kirjasta julkaistiin kuitenkin jälleen uusia painoksia 1950-luvulla.
Mistä näin kauhistuttavan haitallinen kirja sitten kertoo? Päähenkilö on Stephen Gordon, joka toivoo jo lapsena olevansa nimensä mukaisesti poika. Stephen onkin varsin tyypillinen poikatyttö: inhoaa mekkoja, nukkeleikkejä ja pitkää tukkaa; haluaisi vain miekkailla ja ratsastaa. Teini-iässä Stephenin erilaisuus korostuu entisestään ja muiden tyttöjen haikaillessa jo avioliittoon hän tuntee itsensä pohjattoman yksinäiseksi kummajaiseksi. Kukaan ei osaa tai halua selittää hänelle, mikä hänessä on "vikana". Stephenin viisas isä kyllä arvaa asioiden oikean laidan, mutta molemmat vanhemmat yrittävät lempeästi ohjata Stepheniä takaisin "oikeille raiteille", jotta hän voisi omaksua sen roolin, mikä tuon ajan naiselle kuuluukin.
Seuraava sisältää muutamia juonipaljastuksia myös kirjan loppupuolelta: Aikuisuuden kynnyksellä Stephen rakastuu päätä pahkaa - tietenkin toiseen naiseen. Angela on itse tahollaan naimisissa miehen kanssa, eikä kukaan osaa ensin epäillä hänen ja Stephenin suhdetta muuksi kuin ystävyydeksi. Asioiden oikean laidan selvittyä Stephen joutuu pakenemaan kotoaan, rakkaasta Mortonin kartanosta. Hän matkaa mm. Pariisiin, jossa hän kohtaa uuden maailman: salongit, joissa on muitakin "luonnottomia" naisia ja miehiä sekä miehiksi pukeutuvia naisia. Omana itsenään eläminen vaatii uskomattoman paljon rohkeutta maailmassa, jossa "inverttejä" (aikakauden termi mm. lesboille) halveksitaan avoimesti. Ensimmäinen maailmansota vie Stephenin ambulanssikuskiksi Lontooseen, missä hän tapaa Maryn, jonka kanssa hän matkaa Pariisiin luomaan kirjailijanuraa. Parisuhde ei kuitenkaan ole pelkkää onnea ja rakkautta...
Pidin kirjasta todella paljon! Luin kirjan julkaisuhistoriasta etukäteen ja odotin jotain ronskia erotiikkaa tai imelää romanssia, mutta kumpaakaan ei tässä ollut. Juoni oli vanhanaikaiseen tapaan ihanan hidastempoinen ja Stephenin kasvaminen aikuiseksi oli kuvattu yksityiskohtaisesti. Moniin tunteisiin ja pohdintoihin pystyi täysin samastumaan! Mieheksi pukeutuminen ja naisiin rakastuminen oli myös kuvattu jotenkin täysin luonnollisella ja yksinkertaisella tavalla - ei mitään selittelyä, häpeilyä tai sensaationhakuista kauhistelua. Tämä pitäisi kyllä ostaa ihan omaan kirjahyllyyn asti.
Lopuksi vielä vähän fiilistelyä romaanista. Tälle viestille voisi olla monia kuulijoita vielä nykyajan maailmassakin:
Hän menisi tytön luo ja sanoisi: "Minä tiedän. Minä tiedän siitä kaiken, voit luottaa minuun, Stephen." Ja sitten hän antaisi neuvoja ja koettaisi rohkaista: "Sinä et ole luonnoton, etkä kammottava, etkä hullu, yhtä lailla olet osa sitä, mitä kutsutaan luonnoksi, kuin kaikki muutkin; sinua vain ei ole vielä määritelty - sinulla ei ole omaa paikkaasi luomakunnassa. Mutta jonakin päivänä se tulee, ja sillä aikaa et saa kavahtaa itseäsi, vaan sinun on kohdattava itsesi rauhallisesti ja rohkeasti. Ole rohkea; tee parhaasi taakastasi huolimatta. Mutta ennen kaikkea ole kunniallinen. Pidä kunniastasi kiinni niiden toisten takia, jotka myös kantavat samaa taakkaa. Näytä heidän tähden maailmalle, että sinun ja heidän kaltaiset ihmiset voivat olla aivan yhtä epäitsekkäitä ja hienoja kuin loputkin ihmiskunnasta. Omista elämäsi sen todistamiselle - siinäpä vasta hieno elämäntyö, Stephen."
Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo. Basam Books. 2010.
Englanninkielinen alkuteos: The Well of Loneliness
Suomentaja: Milla Karvonen
Linkit:
Basam Books: Yksinäisyyden kaivo
Wikipedia: Yksinäisyyden kaivo
Wikipedia: Radclyffe Hall
Parnasson kritiikit: "Nouse ja puolusta meitä"
Saitpa kuulostamaan kiinnostavalta, pitää harkita jospa hankkisi :-)
VastaaPoistaTämä on ollut jo kauan lukulistalla, ja arviosi myötä sen tänään varasin kirjastosta, toivottavasti saan sen (tulee nimittäin naapurikunnasta).:) Vaikuttaa kyllä hyvältä!
VastaaPoistaOhoh. Aistin kirjallista sukulaisuutta: Sarah Waters sijoitti Yövartiossaan lesboja henkilöhahmoja ambulanssikuskeiksi toisen maailmansodan Lontoossa.
VastaaPoistaMielenkiintoisen kuuloinen kirja, olen ehkä jossain tietokirjassa lukenut tästä viitteitä, mutten kunnolla muista. Vaikuttaa tutustumisen arvoiselta!
Kannattaa kyllä tutustua!
VastaaPoistaToivottavasti saat almafiina kirjan pian, olisi kiva lukea muidenkin arvioita (en löytänyt netistä vielä yhtäkään toista suomenkielistä arviota!).
Salla, minulle tuli kirjaa lukiessa sama mieleen! :) Onkohan Sarah Waters lukenut tämän, vai oliko sodanaikainen ambulanssikuskin toimi Lontoossa jotenkin erityisesti lesbojen suosiossa, hmm...
Luin juuri itsekin Yksinäisyyden kaivon. Watersin Yövartion Kay todellakin muistuttaa Yksinäisyyden kaivoin päähenkilöä Stephen Gordonia. Waters hyödyntää (positiivisella tavalla) aika paljon kirjoissaan aiempaa kirjallisuutta, joten kaiketi yhteyttä on tässäkin syytä epäillä.
VastaaPoistaToisaalta jos haluaa kuvata naisia toisessa maailmansodassa hieman maskuliinisemmissa (tai ainakin tuohon aikaan perinteisesti miehiin yhdistetyissä tehtävissä), on amblulanssikuskin tehtävä luonnollinen valinta. Englannissa heitä oli toisen maailmansodan varmastikin paljon, nimenomaan kotirintamalla. Mutta eivät he kaikki varmaankaan lesboja olleet ...
Yksinäisyyden kaivon Stephen Gordonin esikuva ambulanssijoukoissa on jonkin verran jännittävämpi. (Googlailin luettuani kirjan.) Ensimmäisessä maailmansodassa oli kuljettajina naisia, mutta käytännössä aivan etulinjassa Ranskassa pidempään palveli ainoastaan (en varma tiedosta, mutta näin useammassa lähteessä kerrottiin) yksi naisista koostunut ambulanssiyksikkö, The Hackett Lowther Unit.
Sitä on pidetty Radclyffe Hallin innoittajana. Ja erityisesti Toupie Lowtheria, joka oli taustaltaan aristokraattinen, myös urheilija (tennis, miekkailu) ja huhujen mukaan myös lesbo.
Sait, penjami, minutkin googlailemaan kirjan taustoja ja kiinnostuin kirjan historiasta entistä enemmän! Löysin lähikirjaston valikoimista parikin aiheeseen liittyvää tietokirjaa, jotka olisi kiva päästä lainaamaan, jos joku päivä muilta lukemisiltani ehtisin...
VastaaPoistaÄh, en ehtinyt lukea tätä ihan loppuun. Pakko sanoa, että oli melkoista pakkopullaa! Kauhean tylsää tekstiä... Sääli. :(
VastaaPoistaAnki, harmi ettet pitänyt. Olihan tässä aikamoista jaarittelua välillä, mutta minuun tuo hidas tahti jotenkin upposi. Penjamin blogissa on muuten vähän syvempääkin analyysiä kirjasta, jos vielä kiinnostaa.
VastaaPoistaLainasin kirjan uudestaan ja nyt lukukokemus oli täysin päinvastainen: pidin tästä todella paljon! Kirjoitin arvion blogiini, tosin Penjami on sanonut kyllä kaiken tyhjentävästi. :)
VastaaPoista