Siirry pääsisältöön

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Istumme keittiön pöydän ääressä. Minulla on paksut villahousut ja kuuma kaakao polttelee huuliani. Pekalla ja Annallakin on villahousut. Poikien ja tyttöjen värit. Pekan isä istuu olohuoneessa joulukuusen viereisellä tuolilla lukemassa. Hän polttaa piippua, joka tuoksuu ihan erilaiselta kuin isän tupakka. Minua jännittää vähän olla yksin vieraassa paikassa, joten enimmäkseen tuijotan villahousujeni polvissa olevia mummon ompelemia paikkoja, jotka tekevät polvistani paksun näköiset. Pidän niistä silti.

Täytyy myöntää, että kuten moni muukin bloggaaja ja lukija on sanonut, minäkin suhtauduin tähän kirjaan etukäteen pienellä varauksella. Voisiko tosiaan olla niin, että Suomen kärkikaartiin kuuluva, kansainvälistäkin uraa luova näyttelijä ja julkkis olisi lisäksi lahjakas kirjailija? Vai onko kyseessä vain tekijän julkisuuden siivittämä kohukirja tai lapsuustilitys?

Yllätyin. Positiivisesti. Romaanihan oli loistava, Peter Franzén osaa kirjoittaa! Samalla hämmennyin kun tajusin, että voisin hyvillä mielin sijoittaa tämän kirjan viime vuosina lukemieni kotimaisten romaanien terävimpään kärkikastiin. Julkkiksen pinnallista kohukirjaa odottanut kriittinen lukija myöntää täten ennakko-oletuksensa täysin vääriksi!

Kirjaa on kehuttu blogimaailmassa laajalti, enkä aio toistaa tässä kaikkea. Sanon vain sen, että enpä muista milloin olisin viimeksi lukenut näin koskettavaa ja ihon alle tulevaa romaania lapsuudesta. Omaelämäkerrallisuus on tietenkin vahvana elementtinä mukana, mutta romaani poikkeaa (hyvällä tavalla!) esimerkiksi Olli Jalosen Poikakirjasta siinä mielessä, että lapsuutta ei muistella jälkiviisaana aikuisena. Jalosen romaanissa aikuisen isällinen ääni kuulsi jotenkin kerronnan läpi, kun taas Franzén asettaa lukijan muitta mutkitta mukaan pienen Pete-pojan elämään, kulkemaan vierellä, osallistumaan leikkeihin, ottamaan osaa lapsuuden uteliaisuuteen ja avuttomaan pelkoon. Romaani on kiehtova, lapsuusmuistoista koostuva välähdysten mosaiikki, joka on Franzénin mukaan syntynyt lähinnä intuitiivisesti, ilman sen suurempia suunnitelmia.

Franzén voisi kyllä harkita vakavasti kirjailijankin uraa, sen verran vakuuttavaa tekstiä miehen kädestä syntyy. Ehkä tämä kirja oli ikään kuin se perinteisesti kirjailijan omaa elämää pakostikin sivuava esikoinen, joka syntyi ainakin osittain tarpeesta käsitellä lapsuuden tapahtumia ja traumoja. Toinen romaani on kuitenkin ilmeisesti työn alla - saa nähdä, onko sekin omaelämäkerrallinen vai täysin fiktiivinen. Jään mielenkiinnolla odottelemaan...

Peter Franzén: Tumman veden päällä. Tammi. 2010.

Linkit:
Tammi: Tumman veden päällä
HS Kirjat: "Kyllä he tietävät, mitä he tekevät"
Elävä Arkisto: Peter Franzénin haastattelu
Wikipedia: Peter Franzén

Kommentit

  1. Minäkin odotan jo innolla Franzénin toista romaania, ekasta tykkäsin myös 8yllättäen) todella paljon:)

    VastaaPoista
  2. Minunkin varmaan pitää lukaista tämä kirja. Niin kovasti kehuttu. Sieppaan seuraavan kerran mukaan kirjastosta, kun vastaan tulee!

    VastaaPoista
  3. Samat sanat kuin Marilla. Kun kerran kaikki tätä kehuu, niin pakko kai minunkin on tämä joskus lukea!

    VastaaPoista
  4. Miekin odotan sitä toista romaania, sillä pidin Franzénin tunnelmoinnista ja tyylistä. Kirja ei tuntunut pakotetulta ja sitä on kirjoitettukin muistaakseni yli 6 vuotta.

    VastaaPoista
  5. Minäkin tykkäsin tästä ja varmasti luen myös seuraavan! Mutta Mari A. ja Salla: toivottavasti kaikkien kehut eivät ole nostaneet odotuksianne toivottaman korkealla :-/ joskus käy niin että hehkutus onkin pahasta!

    VastaaPoista
  6. Mari A. ja Salla - lukekaa ihmeessä! Tähän ei helposti pety, vaikka odotukset olisivatkin korkealla. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi