Kirjanurkkaus

kannen maalaus: Anneli Pääkkönen Mitä sellaisia oikeuksia emännillä muka nykyään oli joita männillä ei ollut? Männistä saattoi tulla ihan mitä tahansa, jos he vain suostuivat ponnistelemaan saavuttaakseen päämääränsä. Siitä se kiikasti: männillä ei ollut sisua! [...] Mäntien hartain toive oli saada olla kotona. Sallittakoon se heille. Kiinnostuin tästä kirjasta alun perin Ankin kirja-arvion perusteella ja nyt googletellessani löysin myös Sallan ja Booksyn oivaltavat arvostelut. Kuvitteellisissa maailmoissa pysytellään edellisten kirjojen tapaan edelleen, mutta tällä kertaa puhtaan fantasian sijaan kyseessä on kantaaottava feministinen satiiri. Egalian tyttäret pelkistää ja kärjistää sukupuoliroolit äärimmilleen ja kääntää ne sitten päälaelleen. Kirjan kuvaamassa maailmassa naiset, eli emännät, ovat perheen pää ja miehet, eli männät, ovat toisarvoisia kansalaisia. Monet ammatit ovat männille vain kaukainen unelma, koska männän perinteinen paikka on kotona hoitamassa lapsia. ...

kansi: Sami Saramäki Ja se karkaa uudestaan eikä pääse kuitenkaan todella pakoon, sillä minä löydän sen aina. Minut on sidottu siihen kammottavaan paholaiseen ja riipun siinä ikuisesti, jollen saa selville sanaa, joka hallitsee sitä: sen nimeä. Maameren tarinat 1-3 -kokoelman takakannessa Ursula K. Le Guinin fantasiakirjasarjaa verrataan ei enempää eikä vähempää kuin kahteen fantasiakirjallisuuden grand old manin tuotokseen, J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiaan ja C. S. Lewisin Narnia -tarinoihin. Kummankin herran tuotantoon olen tutustunut ja hieman hurahtanutkin eri ikävuosina, mutta Le Guin on pysynyt minulle aivan viime vuosiin asti suurena tuntemattomana. Puute on tietenkin korjattava ja niinpä vein ystäväni hyllystä Maameren tarinat sarjan kolmen ensimmäisen osan yhteispainoksen. Maameren tarinoiden ensimmäisessä osassa Varpushaukkana tunnettu poika pääsee Roken saaren velhokoulun oppiin. Siellä hänet nimetään Gediksi ja vihitään Maameren velhoksi. Oppiv...

kansi: Sami Saramäki Epäilin aluksi, että en pitäisi tästä kirjasta ihan vain sen vuoksi, että en taida ihan kuulua sen kohderyhmään. Routasisarukset on ensinnäkin luokiteltu nuortenkirjallisuudeksi, mille kuvittelen jostain syystä olevani jo liian vanha. ;) Toisekseen se on scifiä, jota luen hyvin vähän, ja kaiken lisäksi vielä kotimaista sellaista, josta minulla ei ollut oikein mitään mielikuvaa ennakkoon. Mutta kirjallisuuden ikäluokitukset ovat tietenkin häilyvä ja joustava käsite ja ennakkoluulot on tehty rikottaviksi! :) Routasisarukset sijoittuu Euraaniaan 2300-luvulle. Eurooppa on lähes tuhoutunut 140 vuotta aiemmin tapahtuneessa biotutkimusaseman räjähdyksessä, jota seurasi joukko terrori-iskuja ja ydinvoimalaonnettomuuksia. Tuhoutumattomat alueet on jaettu pieniin, melko eristäytyneisiin saarekkeisiin, jota hallitsevat erilaiset ryhmittymät ja klaanit. Suojatussa, luonnonvaroja hyödyntävässä Laaksossa asustava Utu kapinoi alueen perinteitä ja arvoja vastaan. Asukkaat...

Ja suomalaisilla on Kalevala, helkkari sentään, Kalevala, muinaiseepos vai mikä se nyt on, olen nähnyt siitä otteita televisiossa, kummalliset partaveikot juoksentelevat ympäriinsä ja laulavat ja uhraavat naisia ja toisiaan jumalalle ja vaikka kenelle. Ja heillä on poroja, heillä on kasapäin kaksoisvokaaleja ja heillä on viinaa. Tiedän Suomesta vaikka mitä. Etsin jotain kevyttä kesälukemista ja koska perinteinen hömppä saa minut kiemurtelemaan myötähäpeästä, päätin siirtyä huumorin pariin Liken pokkarin muodossa. Erlend Loen tunnetuin teos taitaa olla Supernaiivi , jota en ole lukenut, mutta jota on ainakin muutamassa arviossa kehuttu hulvattoman hauskaksi. Päätin kuitenkin aloittaa lukemalla muutamia tosiasioita Suomesta, koska tyypillisenä suomalaisena minulla on tietenkin sairaalloinen kiinnostus sitä kohtaan, mitä muut ajattelevat meistä . :D Huomio 1: Tätä kirjaa ei pitäisi lukea hiljaa itsekseen. Tätä pitäisi lukea ääneen, mieluiten tylsällä automatkalla väsyneen hilpeäss...

Kansi: Piotr Tomaszewski - Tiedän että olet utelias. Mutta hyviin tapoihin ei kuulu keskustella isistä. Sillä ei ole merkitystä Naisten maassa. Tiedäthän sinä sen. Me emme kysele. Jo kauan, kauan sitten päätettiin, että kaikki täällä tulevat toimeen paremmin, jos asiasta ei puhuta.  Blogihiljaisuus on venynyt useampaan päivään. Täällä on hoidettu sairasta kissaa (joka on nyt paranemaan päin!) ja vietetty aikaa lomailevan puolison kanssa omien töiden ohella (heinäkuu + töiden teko kotitoimistossa + kotona lomaansa viettävä puoliso -> kummasti laskeva työmotivaatio). Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan -romaaniin taisin törmätä alun perin Charlotte Perkins Gilmanin Herlandin yhteydessä. Jossain vaiheessa luin Johanna Sinisalon kirjoittaman arvostelun Aikakone-lehteen ja kirja kiinnosti vielä vähän enemmän. Lopulta nappasin sen mukaani kirjaston hyllystä, johon oli sattumalta laitettu tyrkylle utopia/dystopiakirjallisuutta. Portti naisten maahan on tulevaisuuteen ...

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Kuvitelkaapa, miten rasittavaa olisi kertoa tämä tarina kotikylän tytöille. Siinä onkin todellinen syy siihen, miksi kukaan ei kerro meille afrikkalaisille mitään. Ei se johdu siitä, että meidän mantereemme haluttaisiin pitää pimennossa. Kenelläkään ei vain ole aikaa istuutua selittämään meille juurta jaksain ensimmäistä maailmaa. Tai ehkä te haluaisitte selittää, mutta ette osaa. Teidän kulttuurinne on pitkälle kehittynyt - kuin tietokone tai lääke, jota otatte päänsärkyyn. Osaatte käyttää sitä, mutta ette selittää, miten se toimii. Ette ainakaan tytöille, jotka pinoavat polttopuunsa talon seinustalle. Uskallan täten julistaa Chris Cleaven Little Been tarinan yhdeksi tämän vuoden kirjallisiksi kohokohdiksi - jo näin vuoden puolivälin tienoilla. :) Tätä on ihasteltu, ihmetelty, ylistetty ja analysoitu jo monessa blogissa. Kirja lumosi Susan , Booksy haluaisi luetuttaa sen mahdollisimman monella, Jenni luki sen päivässä ja Katja/Lumiomena viidessä ...

Sain Anna Elinalta haasteen listata top-10 kirjaani. Kiitos! :) Blogeissa on jo esitelty toinen toistaan hienompia listoja, mutta kymmenen suosikkikirjan valinta on kirjaimellisesti haaste ! Olen jo aiemmin listannut kaikkien aikojen top-kymppini ja se lista taitaa pysyä samanlaisena, mutta tässä tulee viimeaikaiset ja tämänhetkiset parhaudet, satunnaisessa järjestyksessä: 1. Emma Donoghue: Room 2. Tuuve Aro: Karmiina 3. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja 4. Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita 5. Markus Nummi: Kiinalainen puutarha 6. Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon 7. Chris Cleave: Little Been tarina 8. Marjane Satrapi: Persepolis 9. Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä 10. Alaa al-Aswani: Yacoubian talon tarinat Näitä kaikkia uskaltaisin suositella varauksetta kaikille, jotka eivät ole niitä vielä lukeneet! Ja koska blogeissa kierrellyt haaste koski ilmeisesti alun perin top-10 kosmetiikkatuotteita, niin kerrotaan tässä sitten vielä, että ehdottomat luo...

Mizzy is becoming - Peter's not stupid, he's crazy but he's not stupid - his favorite work of art, a performance piece if you will, and Peter wants to collect him, he wants to be his master and his confidant [...] Peter doesn't want him to die (he really and truly doesn't), but he wants to curate Mizzy, he wants to be his only... his only. That will do, really. The basic setting and general description of Michael Cunningham's new novel didn't sound like something I could relate to personally: the book tells about Peter and Rebecca Harris, a middle-aged couple living in relative comfort and luxury in Manhattan, NY. Modern urbanites, busy in a hectic metropolis. Both work in the art world: Peter owns an art gallery and Rebecca is a magazine editor. Their everyday life is interrupted by the visit of Rebecca's younger brother, Ethan (or "Mizzy"), who is an impulsive, unruly, dreamy 23-year-old, interesting in "doing something in the arts...

Minäkin päätin aloittaa monessa blogissa käyttöön otetun tavan koota aina kuukausittain luetut kirjat yhteen postaukseen. Touko- ja kesäkuun kirjat tulevat nyt tässä samalla. Toukokuussa luin jostain syystä poikkeuksellisen paljon - ainakin suhteessa normaaliin lukutahtiini, joka on n. kirja per viikko. Viime aikoina olen myös onnistunut omasta mielestäni löytämään yllättävän hyviä kirjoja. ;) Toivottavasti trendi jatkuu... Toukokuun luetut: romaanit: Leonie Swann: Murha laitumella Helen Moster: Hylky   Iida Rauma: Katoamisten kirja Emma Donoghue: Room   Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo novellikokoelmat: Miina Supinen: Apatosauruksen maa Riku Korhonen: Hyvästi tytöt sekä piristysruiskeena sarjakuva: Anni Nykänen: Mummo Toukokuun parhaita ei ole yksi vaan kolme, koska en osaa valita. :) Katoamisten kirja, Room ja Sydänvarjo olivat kaikki omalla tavallaan vaikuttavia lukukokemuksia. Apatosauruksen maa ja Hyvästi tytöt sen sijaan tuottivat pettymyksen. Toukoku...