Siirry pääsisältöön

Chris Cleave: Little Been tarina

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Kuvitelkaapa, miten rasittavaa olisi kertoa tämä tarina kotikylän tytöille. Siinä onkin todellinen syy siihen, miksi kukaan ei kerro meille afrikkalaisille mitään. Ei se johdu siitä, että meidän mantereemme haluttaisiin pitää pimennossa. Kenelläkään ei vain ole aikaa istuutua selittämään meille juurta jaksain ensimmäistä maailmaa. Tai ehkä te haluaisitte selittää, mutta ette osaa. Teidän kulttuurinne on pitkälle kehittynyt - kuin tietokone tai lääke, jota otatte päänsärkyyn. Osaatte käyttää sitä, mutta ette selittää, miten se toimii. Ette ainakaan tytöille, jotka pinoavat polttopuunsa talon seinustalle.

Uskallan täten julistaa Chris Cleaven Little Been tarinan yhdeksi tämän vuoden kirjallisiksi kohokohdiksi - jo näin vuoden puolivälin tienoilla. :)

Tätä on ihasteltu, ihmetelty, ylistetty ja analysoitu jo monessa blogissa. Kirja lumosi Susan, Booksy haluaisi luetuttaa sen mahdollisimman monella, Jenni luki sen päivässä ja Katja/Lumiomena viidessä tunnissa, anni.m ei myöskään voinut päästää sitä käsistään, Karoliina tunnustaa rakastuneensa mustasukkaisesti Cleaveen, kun taas Miia oli hieman pettynyt. Romaania on siis luettu ahkerasti ja siitä on kirjoitettu paljon - eikä syyttä.

Kannen liepeessä pyydetään lukijaa olemaan paljastamatta juonesta liikaa, koska se täytyy kokea itse. Siinä olen samaa mieltä, että suuri osa romaanin hienoudesta piilee kirjailijan taidossa paljastaa asiat kutkuttavan hitaasti. Jännitys säilyy yllä ja kirjaa on ihan oikeasti vaikea laskea käsistään. Ja sen lisäksi, että juoni on hyvä, myös romaanin kieli on värikästä, vivahteikasta ja kaunista. Vaikka luin tarinaa malttamattomana eteenpäin, täytyi välillä pysähtyä ja lukea uudestaan lauseita ja kappaleita, koska muutamalla sanalla oli onnistuttu sanomaan niin paljon. Ja miten näinkin kauniilla, hauskalla ja samalla surumielisellä kielikuvalla voidaan kuvailla länsimaiden ja kehitysmaiden välistä pohjatonta kuilua:

Mitä seikkailu on? Se riippuu lähtökohdista. Teidän maassanne pikkutytöt piiloutuvat pesukoneen ja jääkaapin väliseen koloon ja kuvittelevat olevansa viidakossa vihreiden käärmeiden ja apinoiden keskellä. Minä ja siskoni piilouduimme viidakossa johonkin koloon vihreiden käärmeiden ja apinoiden keskelle ja kuvittelimme, että meillä oli pesukone ja jääkaappi. Te elätte koneiden maailmassa ja unelmoitte sykkiväsydämisistä olennoista. Me unelmoimme koneista, koska näemme, mihin sykkivät sydämet ovat meidät johtaneet.

En nyt kirjoita romaanin juonesta ja tyylistä enempää, koska ylisanojen keksiminen tuottaa päänvaivaa ja muut ovat sanoneet kaiken jo aiemmin paljon hienommin. :) Mutta jäin kirjan lukemisen jälkeen miettimään vielä sen alussa olevaa sitaattia:

Britannia on ylpeä perinteestään tarjota turhasatama [sic] ihmisille, jotka pakenevat vainoa ja selkkauksia.
Ote julkaisusta Life in the United Kingdom: A Journey to Citizenship (Englannin sisäasiainministeriö 2005)

Kun avaa kirjan ja näkee lainauksen, sen sisältämä kirjoitusvirhe vaikuttaa harmittomalta ja humoristiselta lipsahdukselta, mutta viimeistään kirjan lukemisen jälkeen lainaus alkaa kuulostaa melko karulta. Minua kiinnosti myös alkuperäisen romaanin englanninkielinen lause ja onginkin sen käsiini:
Britain is proud of its tradition of providing a safe haven for people fleeting [sic] persecution and conflict.

Ensi näkemältä käännösratkaisu on ainakin sikäli mielenkiintoinen, että suomentaja on siirtänyt kirjoitusvirheen eri sanaan kuin missä se on alkuperäisessä englanninkielisessä tekstissä. Mutta suomennos on itse asiassa jopa onnistuneempi kirjoitusvirheen suhteen, koska turhasatama - vain yhden kirjaimen virheellä varustettuna - kertoo jo paljon. Mutta mikä sitten on englanninkielisen lauseen fleeting? Sen pitäisi tietenkin olla oikeinkirjoitettuna fleeing (flee = 'paeta'). Fleeting taas on minulle tuttu pelkästään adjektiivina (= 'ohikiitävä, hetkellinen', esim. fleeting moment = 'ohikiitävä hetki'). Verbinä harvemmin käytetty fleet taas tarkoittaa joko nopeasti liikkumista tai häviämistä, katoamista. Molemmista merkityksistä tulee toki mielenkiintoisia assosiaatioita englanninkieliseen lauseeseen, mutta suomennos on silti tässä minusta erityisen onnistunut.

Chris Cleave itse on sanonut, että sitaatin päätarkoituksena on toimia esimerkkinä siitä, kuinka huonosti Britannia todella on varautunut ottamaan vastaan maahanmuuttajia ja sopeuttamaan heitä brittiläiseen yhteiskuntaan. Life in the United Kingdom, josta sitaatti on peräisin, on eräänlainen oppikirja, joka jokaisen Britannian kansalaisuutta hakevan maahanmuuttajan täytyy tenttiä. Kirja sisältää tietoa mm. maan historiasta, kulttuurista ja tavoista, mutta Cleaven mukaan se on täynnä epätarkkuuksia ja virheitä. Cleave sanookin: My belief is that if a refugee is prepared to walk away from a regime that has imprisoned and tortured her, flee to the UK, apply for asylum, and commit to memory the contents of the text book we make compulsory for her, then for our part we should at least be prepared to have that text book professionally copy-edited. Voisiko sen enää painokkaammin esittää?

Ja lopuksi kehotan, ei vaan käsken kaikkia lukemaan tämän kirjan! :)

Chris Cleave: Little Been tarina. Gummerus. 2011. 369 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Other Hand
Suomentaja: Irmeli Ruuska

Linkit:
ChrisCleave.com 
Gummerus: Little Been tarina 
Gummerus: Chris Cleave 
Kirjavinkit: Little Been tarina

Kommentit

  1. Apua! Tämä alkaa tosiaan kuulostaa pakolliselta :)

    VastaaPoista
  2. Morre, minäkään en ehkä olisi lukenut tätä, jos en olisi törmännyt siihen niin monessa blogissa... Mutta kyllä, tämä on pakollinen! ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvin käsketty! Yhdyn käskyyn! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on minulla seuraavana lukuvuorossa :) Odotan innolla, vaikka tällä hetkellä menossa oleva Sinä päivänä on myöskin todella hyvä.

    VastaaPoista
  5. Tätä voi kyllä tosiaankin suositella monille!

    Oli hienoa, että keksit etsiä alkuperäisen tekstin tuosta Englannin sisäasiainministeriön sitaatista. Mielenkiintoinen, mutta varsin onnistunut uusi merkitys suomalaisessa käännöksessä.

    VastaaPoista
  6. Minunkin täytyy varmaan noudattaa käskyä, sillä sen verran ylistäviä sanoja olen kirjasta kuullu!

    VastaaPoista
  7. Ihana arvio ihanasta kirjasta (vaikka vähän mustasukkainen Cleavesta olenkin, hih)!

    VastaaPoista
  8. Aion tarttua tähän ensi viikolla! Tosin vähän jännittää, kun kaikki ovat niin rakastuneita... entä jos minä en tykkääkään,iik!

    VastaaPoista
  9. Amma, onneksesi ainakin Ilse oli vähän varautuneempi. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista! Hyvä että maailmassa on vielä kuuliaisia ja käskyjä noudattavia ihmisiä. ;)

    Amma, Ilsen lisäksi ainakin Miia löysi kirjasta myös perusteltua kritisoitavaa. Eli rakastuneiden joukkoon mahtuu myös muutama vähemmän pihkaantunut lukija. :)

    VastaaPoista
  11. Voi että, ehdit tämän lukemaan! Ensi viikolla lähtee minullakin kyllä teholukuun Little Bee, alan olla sen verran kissa pistoksissa kun kaikki tätä kehuvat ja varsinkin kun täällä alkaa olla jo suorastaan käskyttävä meininki kirjan lukemisen suhteen! ;)

    VastaaPoista
  12. Booksy, ja minähän komennan! :D

    Kirppu, Little Bee taitaa melkein vaatia teholukua yksinkertaisesti siitä syystä, että sitä on vaikea olla lukematta kun sen on kerran aloittanut. ;)

    VastaaPoista
  13. (Kirjoitin aika pitkästi kohtaan, jossa oli Anna Kareninasta ja tiiliskivistä ja sain tiedotuksen, että kommenttini ei ole tullut perille...eihän se voi olla totta?)

    Yritän olla lomalla, joten ei nyt pidempään. Minua vahditaan...

    VastaaPoista
  14. Leena, kiitos kommentista! Kyllä se tuli perille ja vastasinkin siihen samassa postauksessa.

    Rentouttavaa lomaa (tai sen yritystä!) :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi