Tiedän Suomesta vaikka mitä.
Etsin jotain kevyttä kesälukemista ja koska perinteinen hömppä saa minut kiemurtelemaan myötähäpeästä, päätin siirtyä huumorin pariin Liken pokkarin muodossa. Erlend Loen tunnetuin teos taitaa olla Supernaiivi, jota en ole lukenut, mutta jota on ainakin muutamassa arviossa kehuttu hulvattoman hauskaksi. Päätin kuitenkin aloittaa lukemalla muutamia tosiasioita Suomesta, koska tyypillisenä suomalaisena minulla on tietenkin sairaalloinen kiinnostus sitä kohtaan, mitä muut ajattelevat meistä. :D
Huomio 1: Tätä kirjaa ei pitäisi lukea hiljaa itsekseen. Tätä pitäisi lukea ääneen, mieluiten tylsällä automatkalla väsyneen hilpeässä mielentilassa olevassa porukassa. Tai vähintäänkin kuunnella äänikirjana.
Huomio 2: Suomalaisiin ihmisiin ja kulttuuriin kohdistuvista stereotypioista saa kyllä huumoria irti. Ehkä vähän kulunutta huumoria, mutta huumoria kuitenkin.
Tosiasioita Suomesta -romaanin päähenkilö on oslolainen esitteiden kirjoittaja, joka saa Suomen suurlähetystöltä toimeksiannon laatia kuukaudessa norjalaisia matkailijoita Suomeen houkutteleva esite. Päähenkilömme ei tietenkään tiedä Suomesta juuri mitään muuta kuin ne pakolliset stereotypiat, mutta se ei estä häntä tavoittelemasta kunnianhimoista päämäärää, eli esitettä josta lukija ei koskaan saa tarpeekseen, johon hän voi uppoutua yhä syvemmälle ja syvemmälle, johon hän voi asettua elämään ja joka tekee Suomen hänen silmissään vastustamattomaksi, haluan tehdä lukijan hulluksi halusta matkustaa Suomeen, [...] haluan että Suomesta tulee hänelle päähänpinttymä ja että se alkaa vaivata häntä niin, ettei hän saa rauhaa ennen kuin matkustaa sinne tai hakee itselleen ammattiapua, vasta silloin olen onnistunut, silloin, en yhtään aiemmin.
Ja kuten yllä olevasta sitaatista voi jo päätellä, Loen kirjoitustyyli on vähintäänkin, hmm... virtaavaa. Kirjassa on usean sivun pituisia tajunnanvirtalauseita, joissa on vain pilkkuja pilkkujen perään ja joissa hypellään assosiaatioiden ja kummallisten päähänpistojen kautta ajatuksesta toiseen. Eräskin vajaan kahden sivun pituinen lause alkaa huomautuksella siitä, että Suomessa käytetään suhteessa eniten valtion rahaa taiteen ja kulttuurin rahoittamiseen, jatkuu Mika Häkkiseen, Aalto-maljakkoon ja Marimekkoon ja siirtyy sitten täysin luontevasti pohtimaan Talibanin Afganistanissa räjäyttämiä Buddha-patsaita. Kertojan sekava ajatuksenjuoksu ja oudot pakkomielteet saivat ainakin minut välillä kyseenalaistamaan tyypin mielenterveyden, mutta sillä nyt ei ollut suurta merkitystä, koska kyseessä oli kuitenkin satiiri. ;)
Vaikka tajunnanvirta kirjaimellisesti virtaa kuin vesi, kirjan päähenkilö paradoksaalisesti kammoaa virtaavaa vettä ylitse kaiken. Vesi kun edustaa muutosta ja muutos on tuhoava voima. Mukavuudenhaluinen mies ei juuri pahemmin elämästä stressaa, mutta pelkkä veden ajatteleminen saa hänet epätoivon valtaan.
Sain mitä tilasin: kevyttä, vähän pöhköä huumoria. Miinusta tulee hengästyttävän pitkistä lauseista, mutta kuten sanoin, ääneen luettuna tai kuultuna nekin olisivat toimineet paremmin. Tosiasioita Suomesta ovat lukeneet myös ainakin Marja ja Kirsi-Maria.
Erlend Loe: Tosiasioita Suomesta. Like. 2003. 251 sivua.
Norjankielinen alkuteos: Fakta om Finland
Suomentaja: Outi Menna
Linkit:
Like: Tosiasioita Suomesta
HS kirjat: "Me pölhöt naapurin silmin"
Unikankare: "Erlend Loe tekee Suomesta huumoria"
Wikipedia: Erlend Loe
Vaikuttaa hauskalta kirjalta, ja niin totta, heti otsikosta heräsi mielenkiinto, että mitähän se kirjailija mahtaakaan Suomesta sanoa :D
VastaaPoistaTosiasioita Suomesta ei muistaakseni ollut lainkaan hassumpi kirja, mutta se ei siltikään yllä suosikkeihini Loen kirjoista. Minun oma lempi-Loeni lienee L, jossa matkataan autiosaarelle selvittämään oliko intiaaneilla luistimia tai jotain sinne päin. Ja siinä on oravia.
VastaaPoistaMutta siis niin, sait minut kyllä miettimään pitäisikö tämä lukea vielä uudestaan sillä tuntuu että minulta on saattanut mennä silloin jotain ohi.. Ja Loeta on jo vähän ikäväkin. Kiitos.
Tämän olen halunnut lukea jo pitkään, kiitos kun palautit mieleen!
VastaaPoistaEi tämä ole minunkaan suosikkini Loen kirjoista, vaan juuri se Supernaiivi ja Doppler ovat parempia. Myöskään ne ylipitkät lauseet eivät ole mikään tavaramerkki, toisin kuin huutomerkkien puuttuminen. Jossain Loe mainitsi, että ammatikseen päivittäin kirjoittavalle ihmiselle on mahdollista käyttää huutomerkkiä jopa kahdesti elämänsä aikana, mutta monille riittää yksi ja useimpien ei tulisi käyttää sitä ikinä.
VastaaPoistaAmma, suomalainen lukija saa kyllä tästä paljon kutkuttavampaa huumoria irti kuin ne, jotka eivät stereotypioita tunnista. ;)
VastaaPoistalinnea, L kuulostaa vähintäänkin kiinnostavalta. :D Täytyypä harkita sitäkin Supernaiivin lisäksi.
Luru, ole hyvä vain. :)
Jori, minäkin luin muutamia Loen haastatteluja kun kirjoitin tätä arviota ja miehellä on aika omalaatuisia mielipiteitä kirjoittamisesta. :) Olen ymmärtänyt, että ainakin Supernaiivin tyyli on hyvin erilainen kuin tämän, eli siinä lauseet ovat lyhyitä ja pisteissä ei ole säästelty.