Siirry pääsisältöön

Anna Karenina -kimppaluku, osat 3-4: karhoja ja kurkkuprinssi!

Anna Kareninan kimppaluvun haasteen emäntä häpeilee saamattomuuttaan päivitysten suhteen, mutta yrittää ryhdistäytyä vielä loppuvuoden aikana! Kuten lupailin, jäljellä olevia osia käsitellään aina kaksi osiota kerrallaan ja nyt ovat siis vuorossa 3. ja 4. osat. Kirjoittelen 5. ja 6. osista vielä vuoden loppuun mennessä ja 7. ja 8. osista luultavasti ensi vuoden alussa, kun kaikki (myös minä!) ovat toivottavasti ehtineet lukea opuksen loppuun. 

Seuraavassa on myös spoilereita:

Palataan siis vielä 3. osaan, jota luin hyyyyyvin hitaasti. Tapahtumat jotenkin junnasivat aika paljon paikoillaan. Levinin maatilalla vietetään paljon aikaa, tehdään heinätöitä ja puhutaan politiikkaa. Levinin velipuoli Sergei yrittää saada Leviniä osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon, mutta Levin - varsinainen populisti ja kansanmies - lähtee mieluummin talonpoikien kanssa niittämään heinää pelloiltaan. Heinäntekoa kuvaillaan kirjassa hyvinkin yksityiskohtaisesti ja mukana oli myös runsaasti sanastoa, joka oli ainakin tällaiselle luonnosta vieraantuneelle kaupungin kasvatille täysin vierasta. Esimerkiksi tämä kohta meni jokseenkin yli hilseen:

...levällään olevasta luo'osta muodostui nopeasti vaaleanvihreälle heinäsängelle harmaita, mutkittelevia karhoja. Naisten jäljessä kulkivat miehet hankoineen ja karhoista nousi leveitä, korkeita ja pulleita rukoja. 

Tuossa on jo yhteensä neljä sanaa, joiden merkityksestä en ole täysin varma... :)

Toisaalla taas Aleksei Aleksandrovitš päättää, ettei Anna tule saamaan avioeroa vaan avioliiton kulisseja pidetään yllä keinolla millä hyvänsä. Yllättävän julmaksi ja kostonhimoiseksi osoittautuva Aleksei haluaisi myös - ainakin alitajuisesti - rankaista Annaa jotenkin:

Ja harkittuaan uudelleen kaksintaistelun, avioeron ja erossaelämisen eri puolia ja hylättyään ne uudelleen tuli Aleksei Aleksandrovitš vakuuttuneeksi siitä, että ainoa mahdollinen menettelytapa oli pitää vaimo luonaan, salata maailmalta mitä oli tapahtunut ja käyttää kaikkia mahdollisia keinoja laittoman lemmensuhteen lopettamiseksi ja ennen kaikkea - sitä Aleksei Aleksandrovitš ei myöntänyt itselleen - vaimonsa rankaisemiseksi.

Vihreä ja kiiltävä hollantilaiskurkku
Neljäs osa alkaa siitä, kun Vronski joutuu harmikseen viihdyttämään Pietarilla vierailulla olevaa ulkomaalaista prinssiä. Hymyilin hämmentyneenä eräälle metaforalle: prinssin terveyttä kehutaan ja sanotaan, että huolimatta liiallisuuksista, joitten valtaan hän huvitteluissaan antautui, hän näytti aina raikkaalta kuin vihreä ja kiiltävä hollantilaiskurkku. Kaipa hollantilaiskurkut ovat marketin vihannesosastolla vihreitä ja kiiltäviä nykyäänkin, mutta harvemmin niitä rinnastaa ihmisen ulkonäköön. :)

Neljännen osan V luku oli yllättäen kuin komediasta! Aleksei päättää lopulta hakea laillista avioeroa ja käy sen vuoksi tapaamassa kuuluisaa pietarilaista asianajajaa. Asianajaja on Aleksein tilanteesta lähinnä huvittunut ja hätistelee toimistossaan hyöriviä koiperhosia. Ihanan piristävä kohtaus muuten melko synkän juonen keskellä! 

Romantiikkaa on myös luvassa, kun Levinin ja Kittyn suhteen tapahtuu lopultakin se väistämätön, jota on taidettu odottaa romaanin alusta lähtien, eli jälleennäkeminen ja kihlaus. Anna puolestaan synkistelee omassa masennuksessaan ja tuntee olonsa yhä epätoivoisemmaksi. Hän jopa näkee enneunen, jonka mukaan hän kuolee synnytykseen.

Muutenkin 4. osa päättyy draamaan, kun Anna tosiaan on kuolemaisillaan synnytettyään tyttövauvan. Surun murtama Aleksei saapuu hänen luokseen antamaan hänelle anteeksi. Vronski ampuu itseään epätoivoissaan, muttei kuole. Aleksei vetkuttelee avioeron kanssa vielä lisää: tällä kertaa hän taas ei halua antaa Annalle eroa nimenomaan Annan itsensä vuoksi, ettei tämä menetä oikeuksiaan lapsiinsa ja joudu perikatoon.

Erityisesti Anna-Aleksei-Vronski -kolmiodraama muuttui monimutkaiseksi 3. ja 4. osan aikana. Voi vain hämmästellä, miten vähän oikeuksia ja vaihtoehtoja naisella tuon ajan yhteiskunnassa oli - erityisesti jos nainen itse oli se aviorikokseen syyllistynyt osapuoli. Romaanin alkupuolellahan jo esiteltiin toinen pettämistilanne, kun Stepan Arkadjevitš petti vaimoaan. Draamaahan siitäkin syntyi, mutta tilanteen dynamiikka oli täysin erilainen. Kaikki vain odottivat ja olettivat, että Dolly antaa lopulta anteeksi ja Dollyhan antoi. Anna taas on vaarassa menettää koko omaisuutensa, asemansa ja jopa lapsensa sen vuoksi, mitä hän on tehnyt. Tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta...

Mitä ajatuksia, kommentteja ja mielikuvia teille muille tuli mieleen näistä osista?

Kommentit

  1. Minussakin heräsi paljon kummallisia tuntemuksia seuratessani Tolstoin kuvaamaan avioliittojärjestelmää. Ainakin ymmärrykseni sitä kohtaan, miksi vanhemmat kantoivat valtavaa huolta etenkin tyttäriensä avioliitoista, kasvoi: pakkohan ne kakarat on saada hyviin naimisiin säällisten ihmisten kanssa, koska kyse on vakavasta, pysyvästä ja koko elämää määrittelevästä asiasta.

    Kareninin luonne paljastui tosiaan vähitellen melko ikäväksi ja Vronski ärsytti minua edelleen, sillä en vieläkään ymmärtänyt, mikä hänestä tekee niin houkuttelevan?! Ja Annan luonne alkaa myös joko muuttua tai näyttää todellista karvaansa, eikä se ole yhtään niin hyvä kuin aluksi tuntui...

    VastaaPoista
  2. Voi ei, en halua olla epäkohtelias, mutta nyt kun olen jo kahdeksannessa osassa menossa, en osaa enää sanoa näistä alkupuoliskon luvuista paljoakaan. :/

    Mutta sanon, että olen koko ajan lukenut Anna Kareninaa mielelläni, vaikka suunnaton alkuihastus laimeni jossakin vaiheessa, eikä ole herännyt yhtä suureen kukoistukseen enää. Oli kuitenkin tosi mukavaa lukea Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutus -kirjasta analyysia Anna Kareninasta nyt, kun melkein koko kirja on itsellänikin luettuna. Tässä onkin suuri osa klassikkoteosten lukemisen iloa: sitä kautta ymmärtää kulttuurisia viitteitä niin paljon paremmin ja voi suoraankin osallistua keskusteluun, jota näistä teoksista jatkuvasti eri paikoissa käydään.

    VastaaPoista
  3. Hih, ilmeisesti olen tarpeeksi maalainen ja heinäpellolla aikaa viettänyt, koska tuo katkelma on aivan ymmärrettävä vaikka luoko ja ruko ovat mullekin ennestään tuntemattomia sanoja. :D Itse asiassa huomasin lukevani tuota maatalousosuutta yllättävänkin suurella mielenkiinnolla, sillä oli mukavaa lukea siitä kuinka asiat ennen tehtiin.

    Alekseista muodostui mulle kirjan kiinnostavin hahmo, ja muistaakseni suunnilleen siinä tytön syntymän jälkeen hän alkoi voittaa sympatioitani puolelleni, vaikka hänen ajatuksensa ja aikeensa ovatkin hyvin vaihtelevia ja ristiriitaisiakin. Koin asian kuitenkin niin että sisimmässään hän rakasti Annaa mutta sen ilmaiseminen oli täysin mahdotonta hänelle.

    VastaaPoista
  4. Jotta en mene spoilauksen puolelle, muistelen 3&4 kevyesti.

    Tarina eteni hitaasti. Vaikka pidin Kittyn kylpyläretkestä, tarina eteni pitkäpiimäisesti kunnes alkoi tapahtua. Mietin vieläkin miksi Vronski ei tajunnut ampua itseään päähän. Tietysti kylkeen ampumalla hänellä oli mahdollisuus myös jäädä eloon.

    On hyvä lukea kirjaa kimpassa, saan pohdintojenne avulla enemmän irti. Tästä suuresta kolmiodraamasta jäi kirjan itsekseni luettua päälimmäiseksi tunne "mitä törppöjä kaikki".

    VastaaPoista
  5. Moi, tulin kurkkaamaan ja odotan innolla milloin saat 1Q84:n loppuun :). Minulla on nyt vähän samalla muitakin kirjoja lukemisen alla, mutta tuohon on kyllä aina ihan hypätä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi