Se poika osasi totisesti pilata tunnelman.
Kamila Shamsien Karachi on rönsyliljamainen kaupunki, jossa romaanin pakistanilaiset ystävykset, Karim ja Raheen, viettävät huoletonta lapsuutta keräilemällä fossiileja ja juomalla appelsiinimehua rottinkituoleissa kivipuutarhassa. He ottavat suuren, sekavan ja väkivaltaisen kaupungin sekä sen kielen omakseen, leikittelevät katujen vaaroilla ja puhuvat anagrammein toisilleen. Karimin ja Raheenin ystävät Zia ja Sonia täydentävät kaverinelikon. Myös Karimin ja Raheemin vanhemmat muodostavat oman, salaperäisen nelikkonsa, jonka menneisyys on lapsilta salattu.
Karim haluaa olla kartanpiirtäjä ja on erityisen kiinnostunut kartoittamaan rönsyilevän, elävän ja alati muotoaan muuttavan Karachin ääriviivoja. Kun Karimin perhe muuttaa Englantiin pakoon Pakistanin levottomuuksia, Raheem ja Karim joutuvat eroon toisistaan vuosikausiksi.
Kaipasin tältä romaanilta enemmän pakistanilaisuutta, enemmän Karachia. Nyt kaupunki on kyllä olemassa koko ajan tarinan taustalla, mutta aina vain taustalla. Karachista ei saa kunnon otetta kirjan sivuilta; sitä ei voi maistaa, haistaa tai tuntea iholla. Muutenkin Shamsien romaanin ylimpään eliittiin kuuluvien henkilöhahmojen Pakistan on hyvin erilainen kuin se, minkä itse tunsin, kun asuin ko. maassa. Tämäkin puoli on tietenkin totta - ei kaikki ole eksoottisesti värittynyttä tai kurjaa köyhyyttä - mutta Shamsien kuvailema kaupunki on silti jotenkin... kliininen ja etäinen. Pienoinen pettymys siis. Kirjan nuoret ajelevat Karachin kaduilla isukin luksusautolla ja käyttävät suuren osan romaanin sivuista pohtimalla omia suhdesotkujaan ja tunnemyrskyjään.
Lukiessa tuli jossain vaiheessa mieleen David Nichollsin One Day (Sinä päivänä) - lähinnä sen vuoksi, että tämänkin romaanin pääpari kiersi toisiaan kuin kaksi samanapaista magneettikenttää. Parin suhde tuntui väistämättömältä, mutta eteni kuin pumpulipallo tervassa. Siihen yhtäläisyydet tämän ja Nichollsin romaanin välillä loppuivatkin; en halua paljastaa, miten Karimin ja Raheenin lopulta käy. :)
"Vielä-yksi-sivu" -ilmiö oli kuitenkin vahvasti läsnä kirjaa lukiessa, mutta jälkimaku on vähän pettynyt. Toivoin jotain ihan muuta... Ehkä myös kirjan upea kansi nosti odotuksia korkealle ja antoi ymmärtää, että tässä olisi enemmänkin pakistanilaista kulttuuria. Pidin tästä silti enemmän kuin Poltetuista varjoista, jonka loppupuolen sekavuus ja epäuskottavuus häiritsi.
Sen sijaan kirjan sanoma oli hieno ja ajankohtainen: mitä oikeastaan tarkoittaa olla kotoisin jostain? Onko ihminen ikuisesti sidottu syntyperäänsä tai kotikaupunkiinsa, vai onko koti jokin abstraktimpi käsite? Kuinka koti muodostuu - kaduista ja paikoista, vai muistoista ja hetkistä? Ja onko kenelläkään oikeus arvottaa ihmisiä syntyperän tai kodin perusteella?
Kannattaa lukea myös mitä anni.m, Mari A., Sanna ja Carmelita ovat pitäneet kirjasta.
Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä. Gummerus. 2011.
Englanninkielinen alkuteos: Kartography
Suomentaja: Kristiina Drews
Gummerus: Kartanpiirtäjä
Gummerus: Kamila Shamsie
Kiiltomato/Seija Vilén: "Enkeleitä, selät vastakkain"
Melkein aloitin jo lukemaan tämän pari päivää sitten, mutta päätinkin lukea yhden vanhemman jännärin ainakin ensin ;)
VastaaPoistaSusa, jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä mieltä olet kirjasta! Huomasin nyt, että kaikki muut blogeissaan tästä kirjoittaneet ovat pitäneet tästä enemmän kuin minä... :)
VastaaPoistaMinä tykkäsin tästä tosi paljon, enemmän kuin Poltetuista varjoista vaikka se olikin viime vuoden ykköseni;)
VastaaPoistaZephyr, olen aloittanut tämän, mutta näkyy vasta ensi vuonna blogissani. Listasin jo vuoden luetut ja tämä on yksi niistä, joka tulee tammikussa.
VastaaPoistaPoltetut varjot olisi voinut olla minulle vaikka vuoden ykköskirja ilman keskikohdan sekavuutta, sitä Pakistaniin tai Afganistaniin lähtöä ja etenkin ilman lopun epäuskottavuutta ja outoa etäännytystä. Harvoin saa lukea niin vahvaa alkua kuin oli Poltetuissa varjoissa.
Miekin olen tämän kirjan kantta katsellut lumoutuneena, mutta tämän postauksen jälkeen taitaa kuitenkin jäädä lukematta. :/
VastaaPoistaOhi aiheen, Anna Kareninaa sivuten: Vaikka kiire onkin ja deadline lähestyy, ehtisikö kirjasta tehdä vielä kaksi postausta? Yhden jossa käsitellä lukematonta keskiosaa, ja vaikka tammikuun alussa kahta viimeistä lukua käsittelevän keskustelun?
VastaaPoistaAloin taas lukea kirjaa ahkerasti, ja kolmannen luvun tienoilla vaivannut haihattelu on karissut: tarina etenee hienostunutta laukkaa eteenpäin ja odotan mielenkiinnolla, mitä mieltä muut kanssalukijat ovat sen käänteistä. Kaksi mahdollisuutta keskustella siitä olisi siis "very fine" :)
Sanna & Leena Lumi, lähes kaikki tuntuvat pitävät Poltettuja varjoja parempana kuin tätä - ja silti tästä ei monella löydy mitään huonoa sanottavaa! :)
VastaaPoistanoora, kirja ei tässä tapauksessa ollut ihan kannen veroinen, sen voin kyllä sanoa.
Maisie, olen ajatellut tehdä vielä yhteispostaukset kirjan 3&4 osista, 5&6 osista ja lopuksi 7&8 osista. Eli luultavasti kolme postausta on vielä luvassa! :) Tosin ainakin viimeinen jää luultavasti tammikuun puolelle, joten lukuaikaa on vielä hyvin jäljellä. Tervetuloa vain keskustelemaan! Minä poistun nyt häpeillen takavasemmalle, kun en ole tämän ahkerammin emännöinyt haastetta. ;)
Kiinnostava postaus! Kun luin itse kirjaa, tuli mieleeni, että Karachista luoma kuva oli vääristynyt siksi, että se eli lähinnä Karimin muistoissa ja Raheem taas ei oikeastaan halunnut nähdä koko kaupunkia tai sitä, mitä siellä tapahtui.
VastaaPoistaMä jotenkin luin kirjan sellaisena yleismaailmallisena, jossa ehkä ihan tarkoituksella Karachi jäi ilman liiallista kuvailua. Tai siis monta kertaa mulle tuli lukiessa mieleen, että Karim näkee kaupungin nostalgian valossa, koska ei asu siellä. Näinhän monella on, jotka ovat jättäneet kotikaupunkinsa (ja ehkä maansakin). Kun taas Raheem ei saanut sitä nostalgista kuvaa poistettua KArimin päästä.
Olen huomannut saman jutun lukiessani intialaista ja myös afrikkalaista kirjallisuutta, tai Lähi-idästä kertovaa: ne ovat monesti yläluokan koulutettujen kirjoittamia, ja niissä ajellaan isin isolla autolla pitkin katuja, ja kaikki tapahtuu pienen välimatkan päässä. Mulla toisaalta on juuri sama kokemus Aasiasta, kun itse ajelin siellä ison auton kyydissä ja katsoin maailmaa ikkunan läpi =O
Mari A., hyvä pointti! Romaani tosiaan rakentui hyvin pitkälti Karimin lapsuusmuistojen kautta, joten siinä mielessä ei ole ihme, että kuva on jotenkin nostalgian värittämä ja yksipuolinen. Silti jäin kaipaamaan romaanilta enemmän nimenomaan Karachin kuvaamista. Yleismaailmallisuus on hieno juttu, mutta minusta Shamsie olisi voinut ja varmasti halutessaan myös osannut kuvailla kaupunkia yksityiskohtaisemmin ja henkilökohtaisemmalla tasolla, kun hän on kerran itsekin sieltä kotoisin.
VastaaPoistaTuo kirjailijoiden yläluokkaisuus on kyllä jännä juttu. Ainakin moni intialainen ja pakistanilainen kirjailija on vähintään kouluttautunut USA:ssa tai Englannissa ellei jopa asu siellä (kuten vaikkapa Shamsie). Ja nämä koulutetut kirjailijat kirjoittavat tietenkin useimmiten englanniksi ja saavuttavat näin laajemman yleisön. Mutta varmasti hirveän suuri määrä hyviä kirjailijoita jää "länsimaissa" täysin pimentoon ihan vain sen vuoksi, että he kirjoittavat kirjansa paikallisilla kielillä joita käännetään vähemmän. Eli kielimuurikin aiheuttaa oman esteensä eri kulttuureista tulevien kirjojen ja lukijoiden välille...
Zephyr, siis loppujen lopuksi pidin tästä! Olen monessa paikassa selvittänyt, että Poltetut varjot olisi voinut olla minulla ykkönen ellei se olisi kadonnut keskikohdan sekavuuteen. Koko upea rakenne sortui silloin ja tarina kadotti sen hohdon, minkä kaikkien aikojen alku sille antoi. Kartanpiirtäjä on ehyt kaikellaan. Ja minusta aika vievä myös.
VastaaPoista