Siirry pääsisältöön

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Hän näki reseptejä ja valokuvia ruoista, kuten keittokirjoissa yleensäkin, sekä kuvauksia annosten valmistusmenetelmistä, mutta hän näki myös valokuvia Nigellasta häärimässä keittiössään, aina eri vaatteissa, haistelemassa ruoka-aineita, sekoittamassa, hämmentämässä, kaatamassa, esimerkiksi maitoa pienestä kulhosta isompaan, ja työntämässä jotain suuhunsa tai aikomassa työntää jotain suuhunsa. Joissakin kuvissa Nigellan katse on pelkästään suloinen, toisissa taas ilkikurinen tai suorastaan hävytön.

Päivitystahti sen kuin hidastuu vain... Blogiyhteisö on jäänyt elämässäni viime aikoina valitettavasti taka-alalle muiden juttujen varjoon. En ehtinyt osallistua Blogistanian Finlandian valintaan (vaikka Kätilö tekisi nyt kyllä mieli lukea!), enkä ole edes tehnyt mitään yhteenvetoa joulukuun saati viime vuoden luetuista. Ja Anna K. -kimppaluku pitäisi vielä lähiaikoina saada kunnialla päätetyksi. Noh, olen päättänyt etten ota bloggaamisesta nyt mitään stressiä, joten päivityksiä saattaa tulla hieman harvemmin. Uskon ja toivon, että te lukijat ymmärrätte. :)

Tartuin Erlend Loen uusimpaan suomennettuun teokseen, kun halusin joulukuussa jotain kevyttä ja helppoa luettavaa Murakamin 1Q84-järkäleen rinnalle (jonka viimeinen sivu häämöttää jo, mutta en haluaisi antaa vielä kirjan päättyä!). Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa oli nimenomaan kevyttä ja helppoa Murakamin rinnalla, ja myös sen kirjalliset ansiot jäivät reilusti rinnakkaisteoksen varjoon. Hieman epäreilua nostaa näin erilaisia teoksia rinnakkain, tiedän. Mutta yöpöydällä ne viihtyivät ihan sulassa sovussa. :P

Loen romaanissa norjalainen pariskunta, Bror ja Nina, vuokraavat loma-asunnon Garmisch-Partenkirchenistä Baderien saksalaisperheeltä. Kärsivä taiteilija Bror yrittää kirjoittaa näytelmäkäsikirjoitusta, mutta unelmoi vain päivät pitkät TV-kokki Nigella Lawsonista.

Voin kokemuksesta sanoa, ettei Nigellan kokkausohjelmia voi katsoa hämmentymättä. Tumma, kaunis nainen ei tosiaankaan ole mikään Martha Stewart, vaan tekee ruoanlaitosta oudon eroottista ja flirttailee estottomasti katsojien kanssa samalla kun valmistaa rasvan-, sokerin- ja suklaantäyteisiä herkkuja. Kirjan päähenkilö Bror ihastuu Nigellaan pakkomielteisesti samalla kun Brorin perhe hajoilee ja sekoilee tahoillaan.

Lainausmerkit loistavat poissaolollaan myös tämän romaanin dialogista, mikä on Loelle ilmeisesti aika tyypillistä. Eri puhujien sanomiset on vain erotettu eri riveille, mutta se, kuka puhuu, jää usein epäselväksi. Minua ärsytti, kun jouduin välillä palaamaan taaksepäin pitkissä dialogeissa yrittäessäni selvittää, puhuuko tässä nyt Nina vai Bror.

Välipalakirja, joka ei lopulta ollut kovin hauska eikä varmaankaan jää mieleen pitkäksi aikaa.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Johnny Kniga. 2011. 203 sivua.
Norjankielinen alkuteos: Stille dager i Mixing Part
Suomentaja: Outi Menna

WSOY: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
Kirjavinkit: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Kommentit

  1. Minulla oli tuo sama ongelma puhujan päättelemisen kanssa ja se oli tosiaan aika ärsyttävää. Muuten tämä oli sellainen "ihan ok". :)

    Minullekin tulee ihan juuri lukuun Murakamin IQ84:n kaksi ensimmäistä osaa. Jännittävää..

    VastaaPoista
  2. Minullakin jäi harmikseni Blogistanian Finlandia jne..mutta eipä tämä blogistania mihikään katoa, vaikka itse joutuisi vähän välillä etäämmällä olemaankin.

    VastaaPoista
  3. Hannele, minuun taas Loen huumori ei oikein iske. Jokin siinä mättää, en tiedä mikä... :)

    Linnea, mahtavaa! Varaudu unohtumattomaan lukukokemukseen! ;)

    Susa, niinpä, onneksi blogistania ei katoa mihinkään vaan sinne voi aina palata. :)

    VastaaPoista
  4. Joo, eihän tämä kummoinen ollut, enkä keksi kirjasta mitään tämän syvällisempää sanottavaa. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä oli selkeästi huonompi kuin aikaisemmat Loen kirjat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude