Siirry pääsisältöön

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kansi: Tuija Kuusela
Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran rannassa. Hän seisoi selkä minuun päin. Paskainen pukukoppi nojasi häntä vasten. Hän ei katsellut järvelle unelmoivasti vaan vittuuntuneena. Niin kuin hän ei olisi odottanut minua yhtään.

Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittaja on aiheuttanut ristiriitaisia tunnelmia sekä lukijoissa että kriitikoissa. Toisaalta kirjan rohkeaa aihevalintaa ja runollista muodolla leikittelyä on kiitelty ja ihmetelty, toisaalta taas jotkut ovat vierastaneet juuri näitä samoja asioita: rakkautta ja rakastelua kahden 14-vuotiaan tytön välillä sekä kieltä ja tyyliä, jotka yhtä lailla rikkovat perinteisiä normeja.

Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka eivät oikein saaneet kirjasta otetta. Hengästyttävä kerrontatyyli lähinnä ärsytti ja väsytti; henkilöhahmojen "teiniys" samoin. Ehkä tämä on todella nimenomaan nuortenkirja, koska en ihan ollut samalla aallonpituudella tarinan kanssa enkä tuntenut kuuluvani kirjan kohderyhmään. Olisi kiva lukea tai kuulla jonkun esim. 14-vuotiaan lukijan mielipide kirjasta. Tai olla kärpäsenä katossa kuulemassa, kun/jos tätä käsitellään jollain yläasteen äidinkielen tunnilla. :)

Eniten pidin kirjailijan/kertojan itsetietoisesta tyylistä puhutella lukijoita ja kertoa kieli poskessa itse kirjoittamisprosessista. Kaikenlaiset metafiktiiviset elementit kirjoissa uppoavat minuun kuin voisilmä puuroon. :) Kuten tämä:

HYVÄT LUKIJAT!
Tässä on esimerkki tavallisesta virheestä johon aloittelevat kirjoittajat sortuvat. Juuri sellaiset kuin minä. He antavat henkilöittensä olla tekemättä mitään. He päästävät henkilönsä jouten.
Tarinoiden henkilöiden olisi hyvä kohdata jännittäviä seikkailuja tai ainakin täpäriä tilanteita.

Valoa on luettu useassa kirjablogissa. Kannatta käydä lukaisemassa  myös Sonjan, Hannan, Valkoisen Kirahvin, Paulan, Lastenkirjahyllyn Rouva Huun ja Hreathemusin arviot.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa. Karisto. 2011. 175 sivua.

Karisto: Valoa valoa valoa
Kiiltomato: Vilja-Tuulia Huotarinen
Parnasso: "Kuuma ilo kuin valo"
HS: "Taidokas romaani väärässä sarjassa"

Kommentit

  1. Voin raportoida, että meillä yksi 16-v. piti aika vaikuttavana (ja surullisena).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos raportista! :) Mietin, että itsekin olisin varmaan nuorempana ollut vaikuttuneempi kirjan tarinasta. Nyt nuo tunteet jäivät jotenkin kaukaisiksi..

      Poista
  2. Kummityttäreni, 13-v, ei lämmennyt. Jätti kesken, kun ei saanut otetta. Lukee muuten kohtalaisen laajasti.

    Minähän pidin valtavasti :-)! Samoin isosiskoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista.. :) Minullakin puoliso jätti kesken, kun ei päässyt sisälle tyyliin.

      Poista
  3. olen itse 15-vuotias, ja minun mielestä kirja oli todella hyvä! aluksi oli vähän vaikea lukea, koska se oli kirjoitettu eritavalla kun normaalisti kirjat kirjotetaan. Ei kestäny kauaa ku pääs vauhtiin ja oli tosi hyvä! TYKKÄSIN!

    VastaaPoista
  4. Hei, minäkin 15-vuotias nuori. Olen yli kaksi vuotta jäljessä, mutta jos joku nyt vielä tätä keskustelua sattuisi lukemaan niin kirjoitan nyt kuitenkin. :) Kieltä ymmärtääkseen pitää virittäytyä "luovien ja erityisten kirjojen taajuudelle", jollaisena minä ajattelen tämän kaltaisten kirjojen lukutyyliä. Minusta teksti on oikein helppolukuista, osin ehkä siksi että luen aika paljon vastaavia kirjoja.
    Teen kirjasta esitelmän koulussa, mikä osoittautuikin äsken todella hankalaksi tehtäväksi. :D
    Tapasin Vilja-Tuulia Huotarisen lukupiirissä ja keskustelimme kirjan tekemisestä. Kirja on kaikkien aikojen suosikkini!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi