Siirry pääsisältöön

Claire Castillon: Kuplissa

Kannen kuva: Christine Tamalet
Kun mieheni ja sisareni saivat sisarenpoikani, he palauttivat minulle loputkin tavarani. Katsoin pussin pohjalle, josko he olisivat sujauttaneet sinne ohimennen pikku viestin, jossa ilmoitettaisiin, että minä olen lapsen äiti.

Siinä missä Claire Castillonin ihanan vinksahtanut Äidin pikku pyöveli kertoi epäsovinnaisista äiti-tytär-suhteista ja Pieni sydän jaksaa rakastaa kuvaili aviopareja ja erilaisia parisuhteita, Kuplissa keskittyy laajaan skaalaan erilaisia naisia. On naisia parisuhteissa, vanhempina ja lapsina, anoppeina, tyttöystävinä, vaimoina, leskinä, urakeskeisinä suorittajina...

Uusin novellikokoelma on jälleen tuttua Castillonia: sysimustaa huumoria, vähintäänkin kummallisia ihmissuhteita, häiriintyneiden ajatusten suoltamia monologeja. Jotkut novelleista ovat suorastaan puistattavia, kuten "Ondine", jossa äiti on kutsunut vieraat ihastelemaan kylpevää vauvaansa, kunnes jossain vaiheessa lukija tajuaa, ettei Ondine taida olla enää vauva ollenkaan... Osassa taas on tragikoomisia piirteitä, kuten "Aimée"-novellissa, jossa nainen keksi itselleen rakastajan, jotta hänen aviomiehensä kiinnostuisi hänestä uudelleen.

Pidän Castillonin teksteistä. Niissä ei ole mitään pakotettua eivätkä ne käy tylsiksi, vaikka tähänkin novellikokoelmaan mahtuu kymmeniä, osittain samankaltaisia pikku "kuplia". Castillon osaa yllättää ja shokeerata sopivasti, mutta samalla viihdyttää ja riemastuttaa. Kuplissa ei minusta ollut ihan yhtä hauska ja vaikuttava kuin Äidin pikku pyöveli, mutta kannattaa lukea silti!

Novellikokoelmaa on luettu ahkerasti myös blogeissa: ainakin Susa, Morre, Minna, Erja, Jenni S., Katja/Lumiomena, Päkä, Maija ja Sonja ovat bloganneet kirjasta.

Claire Castillon: Kuplissa. Gummerus. 2012. 167 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Les bulles
Suomentaja: Lotta Toivanen

Gummerus: Kuplissa
Gummerus: Claire Castillon

Kommentit

  1. Minun pitäisi varmaan lukea tuo Äidin pikku pyöveli, sillä sitä moni kehuu tätä teosta paremmiksi. Mie tykkäsin kirjasta, mutta otin sen varmaan vähän välipalana, sillä tekstien samankaltaisuus puuroutui lopulta liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidin pikku pyövelissä ei muistaakseni ollut ihan niin paljon tekstejä kuin tässä tai ne olivat pidempiä, niin niihin ehti uppoutua paremmin. Kannattaa lukea! :)

      Poista
  2. Luin myös tämän aika vastikään, peräjälkeen Pieni sydän jaksaa rakastaan kanssa. Minulle lukukokemus oli jotenkin tosi hämmentävä, sillä tykkäsin aikanaan tosi paljon Äidin pikku pyövelistä, mutta inhosin Pieni sydän jaksaa...-kirjaa ja Kuplissakin oli oikeastaan pettymys, vaikka ei niin suuri kuin Pieni sydän. Minunkin mielestäni Äidin pikku pyöveli on näistä paras, mutta luulen että kahden hämmennyksen jättämän kirjan takia minun on pakko jossain vaiheessa tarkistaa, että oliko pyöveli oikeasti niin hyvä kuin muistelen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin on jäänyt Äidin pikku pyöveli paremmin mieleen kuin Pieni sydän ja tämä, vaikka sen lukemisesta on pisin aika. Muistelen, että sen novellit olivat jotenkin vielä yllättävämpiä ja shokeeraavampia kuin näissä muissa.

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä! Pitäisikin lukea vihdoin tuo Äidin pikkupyöveli...olen ehkä sen kymmenen kertaa sitä aikanaan pyöritellyt kirjastossa jo käsissäni mutta sinne se on aina sitten jäänyt.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi