sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Hennariikka Romu: Elämänviiva

Sitä mä pelkään, että jos kertoisin totuuden, Janne häipyisi, eikä mulla olisi enää mitään. 
Totuutta olen kätkenyt siitä asti, kun sen itse tajusin. Tulee päivä päivältä vaikeammaksi piilottaa niin suurta osaa itsestään, ja olen varma, että moni tietää mun suuren salaisuuteni. Mutta Jannelta mä haluan pimittää kaiken, suojelen sitä itseltäni. Haluaisin, ettei se koskaan saa tietää. Niin me voitaisiin olla aina yhdessä.

Tähän kirjaan tartuin kirjaston nuortenosastolla. Kirjan kansi on uskomattoman 90-lukulainen, mutta sen teemat ovat edelleen hyvin ajankohtaisia.

Kertojana toimii Janne, yläasteikäinen poika, jonka paras ystävä on Ilkka, isovanhempiensa kanssa asuva, taiteellinen yksinäinen susi, joka ei päästä ketään lähelleen. Yläastemaailmassa siis eletään, mietitään tulevaisuudensuunnitelmia ja ystävyyttä, tyttöystäviä, itsenäistymistä ja ryyppäämistä. Ympäröivä maailma vie Jannea mukanaan, mutta Ilkka kantaa sisällään suurta salaisuutta, jota hän ei uskalla kertoa kenellekään - ei varsinkaan Jannelle.

Vaikka kirjan ilmestymisestä on tosiaan aikaa jo 16 vuotta, sen kuvaus kahden pojan välisestä ystävyydestä ja toisen erilaisuudesta tuntuvat edelleen tuoreilta ja ajankohtaisilta aiheilta. Molemmat pojat pääsevät kirjan sivuilla myös ääneen: Janne kertojana ja Ilkka päiväkirjamerkintöjen muodossa. Otteet Ilkan päiväkirjasta, pohdinnat omasta identiteetistä, on oikeasti hyvin kirjoitettu ja vaikuttavat välillä olevan peräisin paljon vanhemman ja kokeneemman henkilön kynästä. Siinä mielessä kirjassa ei ainakaan väheksytä nuorta lukijaa, eikä asioita yksinkertaisteta tai selitetä liikaa auki. Myös kirjan loppu jää sopivan arvoitukselliseksi.

Kirjaa on luettu myös Marikan ja Rosenan blogeissa.

Hennariikka Romu: Elämänviiva. Otava. 1996. 187 sivua.

Sivupiiri.fi: Elämänviiva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti