Halusin seksiä sunnuntaiaamuna, istua yksin saunassa.
Halusin olla yksin.
Halusin olla Paavon kanssa.
Antti Pasasen elämä muuttuu kertaheitolla, kun Pia-vaimo tyrkkää hänen syliinsä vastasyntyneen Paavo-vauvan Naistenklinikan edessä ja lähtee taksin kyydissä pois. Yösyöttö kertoo siitä, kuinka Antti vähitellen oppii olemaan isä ja yksinhuoltaja - kommelluksien, vastoinkäymisten ja turhautumisen kautta tietenkin.
Vaikka romaanin kevyt huumori ja hauska kerrontatyyli viihdytti, en malttanut olla lukematta sitä kriittisesti - pakkohan ne stereotyyppiset sukupuoliroolit oli kyseenalaistaa. :) Esimerkiksi Antin kivikautiset uskomukset "äitigeenien" olemassaolosta aiheuttivat minussa pientä kulmien kohottelua:
Mistä minä tiesin millaisia vellipurkkeja pitää ostaa ja mistä erottaa yöpuku muista potkupuvuista, kun niissä kaikissa on joitain saakelin kaninkuvia. Mitä panna sen penskan takapuoleen, kun se oli väriltään kuin kirjava kana? Miten saada karsta pois sen päästä, milloin se saa istua ja kumpaa pitää käyttää, niitä alkkarien mallisia vaippoja vaiko sivusta teipattavia?
En minä voinut tietää sellaisia asioita, koska olin äijä.
Noh, romaanissa oli tietysti kärjistetty ja korostettu näitä asioita, koska sen koko juoni ja viihteellisyys perustuu kuitenkin sille perusidealle, että - ihme ja kumma! - mieskin voi yrityksen ja erehdyksen kautta oppia olemaan "hyvä äiti"! Tosin mies esittämässä naista taitaa olla yksi maailman vanhimmista huumorin lajeista tai keinoista, ja vieläkin tuollainen sukupuolirooleilla leikittely ilmeisesti viihdyttää...
Pienestä mustavalkoisuudesta huolimatta luin kirjaa välillä kuin mitäkin vauvanhoito-opasta, koska oma laskettu aikani oli kirjan lukuhetkellä vain muutaman päivän päässä, joten kaikki hoitovinkit ja kuvaukset ensimmäisistä, sekavan hämmentyneistä päivistä kotona vauvan kanssa osuivat aika lähelle senhetkistä elämäntilannetta. Nyt on vieläkin helpompi samaistua Antin sekoiluun kaupan vauvatarvikehyllyjen edessä, joukkoimetyksen ihmettelyyn "mammakerhon" tapaamisessa tai ylipäätään siihen, että mikä muka oikeasti erottaa yöpuvun muista potkupuvuista, kun niissä tosiaan on kaikissa joitain saakelin kaninkuvia?! :D
Eve Hietamies: Yösyöttö. Otava. 2010. 383 sivua.
Otava: Yösyöttö
Otava: Eve Hietamies
Kirjavinkit: Yösyöttö
HS kirjat: "Isä ottaa kopin"
Ensinnäkin lämpimät onnittelut vauvasta :) Minuakin vaivasi tuo "äitigeeni"-ajattelu Yösyöttöä lukiessani. Ja se, että isää paapottiin neuvolassa ja joka paikassa, kun eihän isä voi osata mitään. Ihan alusta me äiditkin lähdetään ja ihan yhtä pihalla sitä oli itsekin. Meillä itse asiassa perheen isä otti ohjakset käsiinsä alussa ja minä toimin alkuun kuuliaisena vaipannoutajana :)
VastaaPoistaKiitos onnitteluista! :) Kuulostaa erittäin tutulta, oppimisprosessi on täällä meillä edelleen käynnissä... :) Voin kyllä kuvitella, että joissakin neuvoloissa edelleen keskitytään vain äitiin ja äidin "valmentamiseen" ja neuvomiseen, isien/puolisoiden jäädessä taka-alalle - kuten romaanissa tapahtui. Meilläkin eräs terveydenhoitaja tuskin tervehti puolisoani ja kohdisti kaikki vauvanhoito-ohjeensa vain ja ainoastaan minulle, kun kävimme raskauden loppuvaiheessa neuvolassa. :D
VastaaPoistaÄidinvaiston olemassaoloa minäkin mietin, vaikka en (vielä) ole Yösyöttöä lukenutkaan. Vähän veikkaan, että tuo vaisto tulee osittain ihan sillä perusteella, kuka vauvan kanssa viettää eniten aikaa. Tottahan siinä oppii lukemaan vauvan viestejä jos hänen kanssaan viettää aikaa 24/7, oli kyseessä sitten äiti tai isä/puoliso :) Toki vauvaa kohdussaan kantaneella on tietynlainen etuoikeus puolellaan, vauva kuitenkin on ns. kulkenut mukana pidempään ;)
VastaaPoistaTotta, ehkä tuo 'vaisto' on tosiaan ennemminkin eräänlaista viestien lukutaitoa, joka kehittyy varmasti nopeammin sille vanhemmalle, joka viettää vauvan kanssa eniten aikaa. :) Usein se vain yhdistetään automaattisesti nimenomaan synnyttäneeseen äitiin, esim. 'isänvaisto' sanana taitaa olla aika harvinainen. :D
PoistaItse kirjailijahan on myös nainen, ja Antti fiktiivinen henkilö. Joskin hyvin hyvin todenmukainen. Ja ehkä juuri siksi "äijämäisyydessään" vähän ärsyttäväkin. On olemassa paljon miehiä, jotka ajattelevat juuri niin kuin Antti. Että on olemassa joku "äiti-geeni", ja että naiset automaattisesti olisi tässä vanhemmuudessa jotenkin parempia. Taideteoksen suhteenhan on aina vain plussaa, jos se saa vähän verenpaineen nousemaan, tai ainakin kulmat kohoamaan. Liekö Hietamies vähän sitä ärsytystä hakenutkin.
VastaaPoistaBlogisi vain tupsahti kohdalle, ja oli pakko kommentoida. :)
Hyvää kevättä!
Kirsi