Siirry pääsisältöön

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Kansi: Wil Immink Design
Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat.
Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen. 
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan.

Chileläisen tai ylipäänsä eteläamerikkalaisen kirjallisuuden kohdalla minulla on melkoinen aukko sivistyksessä. Muistan lukeneeni jonkin kirjan argentiinalaiselta Julio Cortázarilta sekä pari Gabriel García Márquezin romaania, mutta siinäpä se sitten onkin. Hernán Rivera Letelier ei nimenä sanonut minulle mitään, mutta Elokuvankertoja lähti silti mukaani kirjastosta sen kiehtovan kansikuvan ja kiinnostavan takakansitekstin perusteella.

Pieni kirja kertoo chileläisestä kaivoskylästä, jossa on yksi elokuvateatteri. Aina kun kylään saapuu uusi elokuva, nuoren María Margaritan perhe kerää yhteen kaikki kolikot ja pikkurahat kunnes ne riittävät yhteen pääsylippuun. María lähetetään katsomaan elokuvaa ja kotiin palattuaan hän saa kertoa ja esittää sen juonen olohuoneeseen kokoontuneelle perheelleen, johon kuuluu isä ja neljä veljeä.

Tieto Marían elokuvankerrontataidosta leviää ja hän alkaa kutsua itseään nimellä Hada Delcine, "Elokuvan haltijatar". Perhe alkaa kerätä pientä maksua muilta kyläläisiltä, jotka saapuvat katsomaan ja kuulemaan, kun María esittää heille milloin Marilyn Monroeta, milloin Zorroa tai Jeesusta.

Elokuvankertoja vaikuttaa aluksi kevyeltä ja hauskalta pikku tarinalta, mutta sen sävy muuttuu vähitellen tummemmaksi ja surullisemmaksi. Perhe kohtaa vastoinkäymisiä, ja kylän kaivostoiminta hiipuu. Elokuvateatteri ja María eivät enää onnistu kokoamaan kyläläisiä yhteen, koska he kaikki kerääntyvät mieluummin omiin alumiinihökkeleihinsä televisioiden ääreen. Yhteisöllisyyden merkitys vähenee, kun suullinen tarinankerronnan perinne vähitellen katoaa uusien medioiden tieltä.

Kirja on kaunis ja surumielinen kunnianosoitus elokuville ja tarinankerronnalle - niiden yhteisöllisyyttä luovalle vaikutukselle ja lumoavalle taialle; sille, kuinka ne tarjoavat pakopaikan karusta, kovasta arkitodellisuudesta. Kirja on ollut supersuosittu kirjabloggaajien keskuudessa: mm. Sara, Jenni, Mari A., Arja ja Norkku ovat lumoutuneet sen tarinasta.  

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja. Siltala. 2012. 133 sivua.
Espanjankielinen alkuteos: La contadora de películas
Suomentaja: Terttu Virta

Siltala: Elokuvankertoja

Kommentit

  1. Tämä on hieno kirja, pitää sisällään paljon enemmän kuin mitä painetuilla sanoillaan sanoo.

    VastaaPoista
  2. Olen jotenkin ohittanut kaikki tämän kirjan aikaisemmat arviot, en ehkä ole kokenut elokuvateemaa juuri nyt niin mielenkiintoiseksi. Laitanpa tämän kuitenkin korvan taakse, kun on aika valloittaa Chile.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s