Heinä- ja elokuun luetut

Elokuu on ollut Kirjanurkkauksessa tavallista hiljaisempi - sattuneesta syystä. Heinäkuun lopussa perheeseemme syntyi suurisilmäinen, tummatukkainen pikku tyttö, ilmeikäs touhottaja ja epäilemättä tuleva lukutoukka (äitien toiveajattelua tietenkin!). Kuukausi on siis pitkälti kulunut uutta tulokasta ihmetellessä ja vauvanhoitoa opetellessa, mutta kirjat ovat vähitellen ottaneet paikkansa myös vauva-arjessa: imettäminen onnistuu jo kirja toisessa kädessä (tekee erityisesti yösyötöistä hieman vähemmän puuduttavia), ja vauva on jo altistettu hyvin nuoressa iässä mm. Mauri Kunnaksen ja J. R. R. Tolkienin tuotoksiin. :)

Itse luin heinäkuun puolella yhteensä kaksitoista kirjaa. Ennätysmäärään vaikutti ehkä se, että heinäkuu kului kärsimättömän odotuksen vallassa, kun laskettu aika oli ja meni jo kuun puolivälin tienoilla... Elokuuhun ei sitten mahtunutkaan kuin yksi yksinäinen luettu romaani. Ja sitäkin enemmän vaippoja, tuttipulloja ja potkupukuja. :)

Heinäkuun luetut:
David Nicholls: Kaikki peliin
Kreetta Onkeli: Ilonen talo
Ulla Appelsin: Titanicin tuntematon lapsi
Enid Blyton: Viisikko kesälomalla
Nnedi Okorafor: Who Fears Death
Eve Hietamies: Yösyöttö
Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
John Steinbeck: Helmi
Hervé Guibert: Ystävälle joka ei pelastanut henkeäni
Enid Blyton: Viisikko aarresaarella
Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen
Eowyn Ivey: The Snow Child

Elokuun luetut:
Annika Idström: Veljeni Sebastian

Heinäkuun saldona on siis kaksi kotimaista romaania, viisi käännöskirjaa ja pari englanninkielistä romaania. Lisäksi luin taas kaksi Viisikkoa ja Appelsinin tietokirjan. Heinäkuun kirjoista Nicholls viihdytti parhaiten, Okoraforin romaani hämmensi eniten ja Hietamiehen Yösyötön teemat tuntuivat hyvin ajankohtaisilta. :P Elokuussa lukemani Veljeni Sebastian sen sijaan oli niin outo ja erikoinen kirja, etten vieläkään oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä. Arvioita seuraa tuttuun tapaan myöhemmin... kuten tavallista. :)

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...

Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta. Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...

Lue lisää

Kirjanurkkaus

Hae tästä blogista