Siirry pääsisältöön

J. K. Rowling: Paikka vapaana

Hän luuli, että kaikki oli ohi, loppu, finito. Andrew'lla ei ollut vielä koskaan ollut aihetta tarkkailla, miten pienen pienestä hiivakuplasta lähti käyntiin kemiallinen reaktio, jota oli mahdotonta pysäyttää.

Kun J. K. Rowling julkaisi The Casual Vacancyn vuonna 2012, romaani pompsahti heti myyntilistojen kärkeen. Harry Potter -kirjailijan teosten suosio taitaa olla taattu loppuelämän ajaksi.

Mielenkiintoista on se, että Rowling haluaisi ehkä jollain tavalla päästä irti Potter-hypetyksen värittämistä arvosteluista ja saada "puolueetonta" palautetta kirjailijana. Tästä kielii se, että hän kirjoitti tänä vuonna ilmestyneen The Cuckoo's Calling -jännitys/salapoliisiromaanin salanimellä Robert Galbraith. Kirjailijan todellinen henkilöllisyys paljastui vasta pari viikkoa sitten, ja "käkikirja" kipusi taas heti bestseller-listoille. Toki se oli melko suosittu jo ennen paljastusta. Rowling ilmoitti äskettäin, että jatko-osa on jo valmis ja ilmestynee ensi vuoden puolella.

Paikka vapaana epäilytti minua paristakin syystä. Ensinnäkin pelkäsin, että Potter-kirjojen luoma kuva kirjailijasta paistaa jotenkin häiritsevästi kirjasta läpi tai että Rowling ei vain osaa kirjoittaa vakavasti otettavaa "aikuisten" kirjaa. Toisekseen seurasin viime vuonna romaanin suomennosjupakkaa: Otava halusi suomennuttaa n. 500-sivuisen kirjan kolmessa viikossa. Työtä tarjottiin ensin Harry Potter -suomennoksilla mainetta niittäneelle Jaana Kapari-Jatalle, joka kieltäytyi huomauttaen, että normaali käännösvauhti on n. 100 sivua kuussa. Otavan asettama aikataulu vaikutti siis täysin kohtuuttomalle. Romaanille löytyi kuitenkin toinen suomentaja, joka lupasi tehdä työn annetussa aikataulussa. Pikavauhtia tehdyn suomennoksen laatu siis hieman epäilytti...

Kirjan lukeminen alkoi pahasti töksähdellen. Syy ei ollut suomennoksessa (mistä en löytänyt juurikaan moitittavaa, vaikka oikein yritin lukea sitä kriittisesti!) vaan tarinassa. Rowling esittelee melkoisen määrän henkilöhahmoja, pienen Pagfordin pikkukaupungin asukkaita, jotka menivät ainakin minulta alussa sekaisin. Juoni ei muutenkaan lähde kunnolla rullaamaan ennen kuin romaanin puolivälin jälkeen.

Mitään "pottermaista" tästä romaanista on turha etsiä. Tämä ei ole lastenkirja (ei todellakaan!). Tässä ei ole taikuutta, loitsuja tai jännittäviä seikkailuja. Sen sijaan romaanissa on huumeenkäyttäjä-äitejä, heittelle jätettyjä lapsia, perheväkivaltaa, seksiä ja alkoholismia. Sekä pikkukaupungin juonitteluja, valtataisteluja, omituisia persoonia, teiniangstia...

Rowlingin kirja nostaa kylmänviileästi esiin yhteiskunnan epätasa-arvon, köyhyyden, hyväosaisten tekopyhyyden ja kaiken sen kurjuuden ja kärsimyksen, joka jää usein kodin seinien sisäpuolelle piiloon. Kirjassa on välillä lievä paasauksen maku; kirjailijan oma, kriittinen näkökanta tunkee väkisin esiin rivien välistä.

Olisiko Rowlingin kirja siis saavuttanut näin suuren suosion ilman Pottereita? Ei varmasti. Romaani on minusta hyvä, ei loistava. Se on kantaaottava, rohkea ja lämminhenkinen, mutta jäin kaipaamaan jotain syvempää tasoa. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja kiehtovia, tosin hieman yksiulotteisia. Erityisesti Krystal, teinityttö, joka piilottaa haavoittuvaisuuteensa rääväsuisuuden alle, oli raivostuttavan stereotyyppinen esimerkki siitä, millaisina ihmiset ehkä haluaisivat nähdä työväenluokan edustajat.

Hatunnosto Rowlingille, että hän uskaltaa irrottautua ja kääntää selkänsä Pottereille näin totaalisesti ja kirjoittaa kirjan, joka on kaikin tavoin täysin erilainen kuin ne. Ja täytyy myöntää, että kyllä se "käkikirjakin" kiinnostaa vähäsen... :)

Rowlingin kirjasta ovat pitäneet ainakin Amma, Maija ja Eeva; Norkku olisi kaivannut karsimista; Riina pettyi ja yrtin mielestä kirja on kuin naistenlehden jatkokertomus.

J. K. Rowling: Paikka vapaana. Otava. 2012. 543 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Casual Vacancy
Suomentaja: Ilkka Rekiaro

Otava: Paikka vapaana
HS kirjat: "Arvio: J. K. Rowlingin uutuus on täynnä tylsähköjä sivuhenkilöitä"
Kirjavinkit: Paikka vapaana

Kommentit

  1. Totta, hyvä kirja muttei loistava, ei lähimainkaan. Alku oli minustakin tuskallisen hidas, mutta kyllä sitä sitten viihtyi ihan hyvin, kun jaksoi olla kärsivällinen. =D

    VastaaPoista
  2. Minä tosiaan tykkäsin kirjasta kovastikin. Toki alussa kesti hetken, että sai järjestettyä henkilöt "paikoilleen", mutta sitten se olikin menoa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi