Siirry pääsisältöön

Craig Thompson: Habibi

Missähän törmäsin Habibiin ensimmäistä kertaa? Saatoin lukea siitä jostakin sanomalehdestä tai Sallan blogista, en enää muista. Nimi vilahteli kuitenkin mediassa viime vuoden alussa ilmestyneen suomennoksen jälkeen niin usein, että painoin sen mieleen. Viime vuoden kirjamessuilla hypistelin albumia Liken osastolla, mutta en silloin raaskinut ostaa järkälettä omakseni. Lopulta sain sen ystävältä lainaan. :)

Aluksi irrelevantti huomio, joka ei millään tavalla koske kirjan sisältöä: Habibia on lähes mahdotonta lukea sängyssä ennen nukkumaanmenoa; ainakaan jos lukee selällään, kuten minä. Järkäle joko väsyttää käsivarret tai murskaa sisäelimet painollaan. :)

Mutta tämä on vain sivuseikka, kun kirjan kannet on aukaistu. On aika kliseistä sanoa näin, mutta minä ainakin sukelsin täysin toiseen maailmaan, kun luin kirjaa. Craig Thompsonin piirrosjälki on uskomattoman kaunista. Usein koko sivun kokoiset piirrokset olivat täynnä huolella piirrettyjä yksityiskohtia; välillä taas tyhjyys teki tilaa tulkinnalle ja pohdinnalle: osa ruuduista saatettiin jättää valkoisiksi, jolloin huomio kiinnittyi enemmän niihin, joissa taas oli jotain.

Thompson käyttää hyväkseen itämaista ornamentiikkaa ja symboliikkaa, koristeellisia koukeroita ja erityisesti arabialaisia aakkosia. Nuo kirjaimet ovat minulle tuttuja maasta, jossa asuin lapsena. Opin silloin lukemaan niitä (taito, jota en koskaan kadu, vaikkei sille nykyään ole juuri koskaan mitään käyttöä), joten Habibin kirjainkoukeroiden tavaaminen tuntui ihanan nostalgiselta paluulta menneisyyteen. Yritin muistella alif, bee, pee, tee, dee, see jne. aakkosrimpsua ja tavata kirjan arabiankielisiä sanoja. Osan ymmärsin, mutta monet oli kirjoitettu joko niin koukeroisella kaunolla tai arabiaksi (mitä taas en puhu), että ne menivät yli ymmärryksen. :)


Kirjassa arabialaisten kirjainten koukerot ja kalligrafia muodostavat symboleita, kuvioita, ihmiskehoja ja jopa puroja. Kieli ja tarinat ovat kauniilla tavalla läsnä kaikessa, mitä kirjassa tapahtuu. Albumin kieli on runollista ja usein jotenkin haikeaa. Suomentaja Ida Takala on tehnyt loistavaa työtä; siitä kertoo myös kirjan valinta vuoden 2012 parhaaksi käännössarjakuvaksi.

Kirjabloggaaja innostui kaivamaan vanhat oppikirjansa esiin. Kyllä, kuvassa piileksii myös lammas. :)
Habibi on kertomus naisesta ja pojasta, Dodolasta ja Zamista (tai Habibista), jotka elävät keskelle aavikkoa päätyneessä laivanhylyssä, kunnes heidän tiensä eroavat. Dodola päätyy sulttaanin haaremiin ja Zam eräänlaiseksi orjaksi, mutta kumpikin jää kaipaamaan toista.

Thompsonin kirjassa ehkä hätkähdyttävintä on sen peittelemätön seksuaalisuus ja ruumiillisuus. Erityisesti naisen ruumista käsitellään monesta eri näkökulmasta, raskaudesta ja synnytyksestä lähtien. Toinen teema on uskonto ja uskonnollisuus: monet kirjassa kerrotuista tarinoista ovat peräisin Koraanista, mm. Nooan ja Abrahamin tarinat. Nämä ovat tietysti tuttuja myös Raamatusta, ja monet noiden pyhien kirjojen tarinoista ovatkin peräisin samasta tarinaperinteestä tuhansien vuosien takaa. Thompson yrittää ehkä muistuttaa, että vaikka islamin ja kristinuskon välinen kuilu tuntuu nykyään kasvavan, niissä on enemmän yhteistä kuin tiedämme.

Minusta Habibi on kuitenkin pohjimmiltaan rakkaustarina; epäsovinnainen, surullinen ja vaikuttava rakkaustarina. Yksi upeimmista sarjakuvista, joita olen lukenut tänä vuonna.

Kirjan kotisivuilta löytyy muuten huikeita kuvia kirjan syntyprosessista, kannattaa vilkaista!

Craig Thompson: Habibi. Like. 2012. 665 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Habibi
Suomentaja: Ida Takala

Habibibook.com
Like: Habibi

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä vaikuttava luku- ja katsomiselämys. Minua tosin häiritsi jatkuva tarinan katkeaminen ja sivuraiteille katoaminen, mutta luulen että olen vain tottumaton sarjakuvien lukija. Tämä on sellainen kirja, jonka varmaan luen joskus uudelleen. Kestää taatusti useita lukukertoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kestää! Ja tätä olisi kiva vain selailla silloin tällöin, ihailla yksityiskohtaisia kuvia. :)

      Poista
  2. Mie olen lukenut teoksen englanniksi, kun sain sen joululahjaksi ja ihan harmittaa, että luin sen sellaisena ajankohtana (eli joululomalla), jolloin ei paljoa bloggaaminen ja tietokoneella istuminen kiinnostanut. Nyt olisi kiinnostava palata omaan arvioon, mutta täytyy tosiaan lukea uudelleen, kuten Elegia sanoi, kestää useita lukukertoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi jännä nähdä englanninkielinen versio ihan senkin takia, että siinä on ilmeisesti käsintekstatut tekstit. Kirjailijan kädenjälki on aika silmiä hivelevää. :)

      Poista
  3. Tämä oli huikea lukuelämys, kaiken kaikkiaan! Mua ei häirinnyt yksikään sivujuonne, oli aivan ihastuttava kirja uppoutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uppotumaan tähän tosiaan pystyi, niin taidolla ja tarkkuudella rakennettu maailma kirjasta paljastui. :)

      Poista
  4. Tulen suosittelemaan sinulle Cyril Pedrosan sarjakuvateosta "Kolme varjoa". Kirja jätti minut Habibinomaisen jälkitunnelmaan ja koska pidit Habibista, uskallan suositella sinulle tätäkin. Ja koska tämä on tarpeeksi keveä luettavaksi sängyssäkin. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude