Siirry pääsisältöön

Booker-palkinto Eleanor Cattonille

Seuraan Booker-palkintoa tiiviimmin kuin kirjallisuuden Nobel-palkintoa, ihan vain koska Booker-ehdokkaat ja voittajat ovat melko suurella todennäköisyydellä kirjoja, joista varmasti myös pidän ja jotka jaksan ja haluan lukea. :)

Vuoden 2013 Booker-palkinto myönnettiin eilen illalla uusiseelantilaiselle Eleanor Cattonille romaanista The Luminaries. Kirjailijan nimi ei sano minulle yhtään mitään, vaikka Cattonin The Luminariesia edeltävä esikoiskirja on peräti suomennettu nimellä Harjoitukset (Siltala, 2010). Siltala julkaisee myös The Luminariesin suomennoksen ensi vuonna.

Catton oli vedonlyöjien suosikki tänä vuonna, vaikka kuuden parhaan ehdokkaan joukosta löytyi suomalaisille lukijoillekin tuttuja isoja nimiä, kuten Colm Tóibín The Testament of Mary -romaanilla ja Jhumpa Lahiri The Lowland -romaanilla. Voittaja rikkoo ennätyksiä: 28-vuotias Catton on palkinnon historian nuorin voittaja, ja 832-sivuinen The Luminaries puolestaan pisin romaani, joka on koskaan voittanut.

The Luminaries sijoittuu 1800-luvun Uuteen-Seelantiin ja kertoo kultakuumeen tuhoisasta vaikutuksesta pikkukylään maaseudulla. Historiallisessa romaanissa on kuulemma kummitustarinan ja murhamysteerin piirteitä. Pitää varmaankin tutustua... :)

Booker-palkinto muuttuu ensi vuonna, kun yhdysvaltalaiskirjailijat saavat ensi kertaa asettua ehdolle. Tähän saakka palkinto on myönnetty parhaalle englanninkieliselle romaanille, joka on julkaistu ns. Kansainyhteisössä (+ Irlannissa tai Zimbabwessa). Monet ovat kritisoineet palkinnon "avaamista" maailmanlaajuiseksi, koska pelätään, että amerikkalaiskirjailijoiden osuus kasvaa suhteettoman suureksi pienempiin kirjamaihin verrattuna. Itsekin olen vähän skeptinen, mutta saa nähdä... Ei kai hyvää kirjallisuutta pitäisi arvottaa kirjailijan kotimaan perusteella. :)

TheManBookerPrize: The Luminaries
Granta: The Luminaries

Kommentit

  1. Luin aiemmin syksyllä Cattonin Harjoitukset ja pidin siitä kovasti. Tämä uusin kiinnosti siis sen myötä jo ennen kuin Bookerista kuulin. Mutta jo Harjoitukset oli niin hyvä, että uskon palkinnon menneen oikeaan osoitteeseen! :) Odottelen Siltalan suomennettua julkaisua. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedon jakamisesta:) En seuraa aktiivisesti ulkomaisia kirjallisuuspalkintoja, mutta niistä on kyllä hyvä tietää, jos tieto sattuu tulemaan vastaan. Olen vuosi sitten koonnut blogiini erilaisia listoja palkituista kirjoista, mm. Booker-palkinnon 2000-luvulla saaneet muodostavat oman listansa ja olisi kiva joskus alkaa lukemaan listalta kirjoja ihan tietoisesti.

    VastaaPoista
  3. Seuraan muutamia kirjallisuuspalkintoja ja pyrin lukemaan ainakin voittajateokset alkuperäiskielellä (mikäli se on englanti tai ruotsi). Luminaries on hurja järkäle, joten tämän kohdalla taidan odottaa suomennosta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s