Kirjanurkkaus

Kirjanurkkaus on tänään virallisesti esikouluikäinen: tein ensimmäisen postaukseni tähän blogiin 27.10.2008, eli kuusi vuotta sitten. Matkalle on mahtunut mukaan paljon kaikenlaista, mutta ennen kaikkea enemmän tai vähemmän vaikuttavia kirjoja ja mahtavia lukijoita ja muita bloggaajia. Kiitos! :) Neljännet Helsingin kirjamessutkin ovat takanapäin, ja tämän vuoden messumatkani oli kenties tähänastisista paras. Ensinnäkin kiitos siitä kuuluu messujen järjestäjille, jotka olivat tänä vuonna ottaneet kirjabloggaajat ihailtavan hyvin huomioon mm. bloggaajapassin muodossa. Muita kirjabloggaajia pääsi myös tapaamaan useammassa tilaisuudessa, joista kohokohta oli ehdottomasti WSOY:n ja Tammen järjestämä bloggareiden messubrunssi lauantaina 25.10. Tapasin puolisen tusinaa blogituttua, joista osan olen nähnyt viimeksi vuosi sitten edellisillä kirjamessuilla (!), ja vähintään saman verran uusia tuttavuuksia, joita en ollut ennen livenä nähnytkään. Sanna Pelliccioni lukee Onni-poika menee m...

Helsingin kirjamessut alkavat huomenna, ja sen kunniaksi koko perheemme sonnustautuu huomisaamuna klo 7 toppavaatteisiin (katsoin juuri sääennusteen) ja suuntaa juna-asemalle matkatakseen täältä Itä-Suomen keskiöstä Pasilaan ja Messukeskukseen. Olen kirjoittanut tätä blogia pian 6 vuotta (blogisynttärit lähestyvät!), vuodesta 2008 lähtien. Kirjamessuilla kävin ensimmäistä kertaa vuonna 2010 ja siitä lähtien olen käynyt siellä vuosittain, joten tämä on nyt neljäs kerta. Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa messuilla oikein virallisesti bloggaajan roolissa. :) Aiempien vuosien kokemusten perusteella olen oppinut ainakin sen, että vaikka ympyröisi siitä messuesitteestä pari tusinaa haastattelua ja keskustelua, niin käytännössä paikan päällä ehtii/jaksaa mennä korkeintaan kymmeneen. Tästä viisastuneena suuntaan tänä vuonna vain muutamaan aikataulutettuun tapahtumaan ja lopun aikaa aion nauttia päämäärättömästä kiertelystä ja antaa kävijävirran viedä mukanaan. Tässä muutama tärppi ...

Minä kaipaan sitä vuoden -38 ruohoa, mutta sitä ei enää ole, eikä mikään sen jälkeen kasvanut ruoho ole samanlaista, ei edes sillä samalla takapihalla. Sinun pitää lakata haikailemasta niitä jalanjälkiä, ne ovat olemassa enää sinun muistoissasi, ja jos lähdet etsimään niitä entisestä paikasta, kärsit vain entistä enemmän. Heikki Hietalan esikoisromaanilla on mielenkiintoinen kirjoitus- ja julkaisuhistoria, ja osittain siitä syystä kiinnostuin kirjasta. Alun perin englanniksi kirjoitetun kirjan kirjoittamiseen meni yhteensä 12 vuotta kirjailijan muiden töiden ohella. Hietala latasi valmiin tekstin kirjailijoiden ja sellaisiksi haluavien Authonomy -verkkosivustolle, jossa se herätti runsaasti kiinnostusta ja positiivista huomiota. Lopulta eräs pienkustantamo päätti julkaista sen vuonna 2010, ja suomennos ilmestyi tänä syksynä. Hotelli Tulagi kertoo Jack McGuiresta, entisestä toisen maailmansodan hävittäjä-ässästä. Sodan jälkeen Jack ei monen muun sotilaan tavoin pysty enää palaamaa...

Hyljeksintä satuttaa enemmän kuin kepiniskut, jotka murskaavat loppujen lopuksi vain ruumiin, eivät sielua. Syrjintä jättää ihmiseen näkymättömän arven, joka ei katoa koskaan ja jonka kanssa on opittava elämään ja selviämään. Sillä heidän tahtoaan ei voi nujertaa. Odotukseni tätä romaania kohtaan olivat etukäteen korkealla jo hauskan nimen ja silmiinpistävän kannen takia. Ranskalaiskirjailijan esikoisromaania on hehkutettu sekä sen kotimaassa että niissä kymmenissä maissa, joiden kielille se on jo ehditty kääntää. Ajatušatru-niminen, intialainen fakiiri matkustaa Ranskaan mielessään vain yksi päämäärä: Ikea, jossa myydään Frållenöpik-piikkimaton uusinta mallia. Taikurina ja silmänkääntäjänä kyseenalaista mainetta niittänyt fakiiri joutuu kuitenkin Euroopassa melkoiseen pyöritykseen, joka alkaa siitä, kun hän piiloutuu yöksi erääseen vaatekaappiin Ikeassa. Laittomaksi siirtolaiseksi epäilty fakiiri matkustaa milloin rekan perävaunussa, milloin Louis Vuittonin matka-arkussa, millo...

Todennäköisesti torstaina 9.10 julkistetaan tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja. Veikkauksia tämänkertaisesta voittajasta voi heittää vielä huomiseen asti Tarukirja-blogissa , jossa on myös arvonta. Täytyy myöntää, että itseäni kiinnostaa enemmän 14.10 julkistettava Booker-palkinnon voittaja. Olen huomannut, että monet Booker-palkintoehdokkaat ja -voittajat sopivat juuri minun kirjamakuuni. Tähän liittyy myös ikuisuusprojektini, eli Booker-haaste , jossa luen Booker-palkittuja romaaneja. Aloitin urakan jo vuonna 2011 ja se jatkuu yhä - hitaasti, mutta varmasti. :) Viime vuonna Booker-palkinto meni uusiseelantilaiselle Eleanor Cattonin romaanille The Luminaries (suom. Valontuojat ), joka on muuten palkinnon historian pisin palkittu romaani. Tänä vuonna palkintokriteerit muuttuivat, mikä aiheutti paljon keskustelua ja myös soraääniä. Aiemmin Booker-palkinto myönnettiin teokselle, jonka kirjoittaja oli kotoisin ns. Kansanyhteisöstä, Irlannista tai Zimbabwesta. Nyt pal...

Hannu ja Kerttu. Aino ja Joukahainen. Sisko ja sen veli. He asuivat vanhemmilta perityssä rintamamiestalossa Imatralla. Vanhemmat olivat kuolleet liikenneonnettomuudessa jo vuosia aiemmin, ja sisko veljineen oli saanut tulla toimeen omin päin. Olihan se sujunut, kyllä he osasivat hakea rahaa sosiaalitoimistosta, käydä töissäkin silloin tällöin ja syyllistää sukulaisia tarpeen tullen. Sari Peltoniemen aikuisten satukirja pääsi heti tbr-listalleni, kun luin kuvauksen siitä syksyn kirjakatalogeista. Viisitoista satua sisältävä kokoelma tuli ahmittua hetkessä. Enpä muista, milloin olisin viimeksi lukenut satuja - saati mitään näin viihdyttävää ja riemastuttavaa! Kirjailija kuvailee itse teoksen loppusanoissa, kuinka hän on lapsesta saakka pitänyt lennokkaista, mielikuvituksellisista saduista enemmän kuin realistisesta lastenkirjallisuudesta. Kirjan idea lähti siitä, että hän halusi tuoda rakkaat, vanhat suomalaiset sadut uudella tavalla esiin. Tavoitteena oli säilyttää sa...

Syyskuussa tuli luettua tuoreempaa kirjallisuutta: kaikki luetut kirjat ovat ilmestyneet tänä vuonna, suurin osa aivan äskettäin. Syyskuun luetut: Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt Nura Farah: Aavikon tyttäret Yann Martel: Beatrice ja Vergilius Hippo Taatila: Isipappablues Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin   Sari Peltoniemen Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille oli positiivinen yllätys. Perinteisten satujen ja mytologioiden tuominen nykyaikaan voi tuntua teennäiseltä ja kömpelöltä, mutta Peltoniemen kokoelma oli oivaltava ja viihdyttävä. Nura Farahin Aavikon tyttäret yllätti myös. Odotin maahanmuuttajatarinaa, mutta sainkin oppitunnin Somalian kulttuurista ja historiasta. Rohkea, voimakas ja tunteita herättävä kirja. Yann Martelin allegorinen Beatrice ja Vergilius , eli Piin elämän isän vasta toinen suomennettu romaani, herätti ristiriitaisia tunteita. Enpä muista, milloin olisin viimeksi ärsyyntynyt ja turhautunut mihinkään kirjaan nä...

Annamin järjestämä Vive la France! -haaste päättyy tänään. Saavutin tavoitteeni, eli sinisen raidan Ranskan lipusta vaatimattomalla kahdella kirjalla: Anne-Sophie Brasme : Henkäys Jean Echenoz : Pianossa Kumpikin kirja ja kirjailija oli ennestään minulle tuntematon, joten löysin haasteen kautta uusia kirjallisia tuttavuuksia. Brasmen synkkä nuortenkirja kertoo tuhoisasta ystävyyssuhteesta, ja Echenozin romaani pianistin kuolemanjälkeisestä elämästä. Brasmen kirjassa minua vaivasi töksähtelevä suomennos, Echenozin kirjassa taas tarinan imu heikkeni ja vauhti hiipui loppua kohden häiritsevän paljon. Kumpikaan ei siis jäänyt mieleen erityisen loistavana teoksena, mutta oli mukavaa laajentaa lukurepertuaaria uusiin nimiin. :)