Siirry pääsisältöön

Syyskuun luetut



Syyskuussa tuli luettua tuoreempaa kirjallisuutta: kaikki luetut kirjat ovat ilmestyneet tänä vuonna, suurin osa aivan äskettäin.

Syyskuun luetut:
Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt
Nura Farah: Aavikon tyttäret
Yann Martel: Beatrice ja Vergilius
Hippo Taatila: Isipappablues
Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin 

Sari Peltoniemen Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille oli positiivinen yllätys. Perinteisten satujen ja mytologioiden tuominen nykyaikaan voi tuntua teennäiseltä ja kömpelöltä, mutta Peltoniemen kokoelma oli oivaltava ja viihdyttävä.

Nura Farahin Aavikon tyttäret yllätti myös. Odotin maahanmuuttajatarinaa, mutta sainkin oppitunnin Somalian kulttuurista ja historiasta. Rohkea, voimakas ja tunteita herättävä kirja.

Yann Martelin allegorinen Beatrice ja Vergilius, eli Piin elämän isän vasta toinen suomennettu romaani, herätti ristiriitaisia tunteita. Enpä muista, milloin olisin viimeksi ärsyyntynyt ja turhautunut mihinkään kirjaan näin paljon. Enkä toisaalta muista, milloin viimeksi jokin kirja olisi vetänyt maton jalkojeni alta niin sukkelaan kuin tämä...

Hippo Taatilan riemastuttavasta Isipappabluesista kirjoitin jo täällä.

Romain Puértolasin Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin nosti odotukset korkealle pelkästään nimensä, kansiensa ja yleisen hypetyksen takia. Vähän kyllä petyin tarinaan, joka kyllä imi mukaansa, mutta jäi loppujen lopuksi aika pinnalliseksi.

Täyspitkiä arvioita näistä seuraa myöhemmin. Tällä hetkellä luvun alla on (vihdoin) Anni Kytömäen Kultarinta. Haluaisin vetäytyä viikonlopuksi jonnekin erämökkiin ruskametsän keskelle lukemaan sitä, mutta erämökin virkaa saa tällä kertaa toimittaa vain oma lähiöasunto ja ruskan roolin saa esittää etupihan pihlaja. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude