Siirry pääsisältöön

Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin

Hyljeksintä satuttaa enemmän kuin kepiniskut, jotka murskaavat loppujen lopuksi vain ruumiin, eivät sielua. Syrjintä jättää ihmiseen näkymättömän arven, joka ei katoa koskaan ja jonka kanssa on opittava elämään ja selviämään.
Sillä heidän tahtoaan ei voi nujertaa.

Odotukseni tätä romaania kohtaan olivat etukäteen korkealla jo hauskan nimen ja silmiinpistävän kannen takia. Ranskalaiskirjailijan esikoisromaania on hehkutettu sekä sen kotimaassa että niissä kymmenissä maissa, joiden kielille se on jo ehditty kääntää.

Ajatušatru-niminen, intialainen fakiiri matkustaa Ranskaan mielessään vain yksi päämäärä: Ikea, jossa myydään Frållenöpik-piikkimaton uusinta mallia. Taikurina ja silmänkääntäjänä kyseenalaista mainetta niittänyt fakiiri joutuu kuitenkin Euroopassa melkoiseen pyöritykseen, joka alkaa siitä, kun hän piiloutuu yöksi erääseen vaatekaappiin Ikeassa. Laittomaksi siirtolaiseksi epäilty fakiiri matkustaa milloin rekan perävaunussa, milloin Louis Vuittonin matka-arkussa, milloin roomalaisessa kuumailmapallossa, ja oppii matkan varrella paljon ihmeellisiä asioita eurooppalaisista ja erityisesti heidän tavastaan käsitellä siirtolaisia.

Romaanin huumorin takana piilee masentava totuus maailman epätasa-arvosta: toisilla ei ole varaa ruokaan; toiset käyvät valitsemasta kymmenestä eri salaattiottimesta tai jalkalampusta itselleen sopivan. Toiset lentävät lentokoneen 1. luokassa Espanjaan aurinkolomalle samalla kun toiset piiloutuvat henkensä kaupalla lentokoneen ruumaan paremman elämän toivossa.

"Happiness is being on the way" lupaavat Ikean pinssitkin
Puértolas on uskaltanut lähestyä jopa Välimerellä ajelehtivia, täyteen ahdettuja siirtolaisten veneitä huumorin keinoin, mikä on hieman hämmentävää, kun ihmiskohtalot ovat todellisuudessa karmeita ja traagisia. Huumorin ja siirtolaispolitiikkaa kritisoivan asenteen yhdistelmä ei minusta täysin toimi vaan molemmat lähestymistavat syövät toisiaan. Puértolas osaa kirjoittaa hauskasti, mutta kärjistykset vievät pohjaa ja uskottavuutta siirtolaisten aseman kritisoimiselta - aivan kuin kirjailija naureskelisi heidänkin pyrkimyksilleen, mikä ei varmasti ole tarkoitus.

Välillä Puértolas heittäytyy vakavaksi ja kriittiseksi, ja silloin tyyli muuttuu lähes paasaavaksi ja liiankin alleviivaavaksi:

Miksi toiset syntyvät tänne ja toiset sinne? Miksi toisilla on kaikkea ja toisilla ei mitään? Miksi toiset saavat elää, ja toisilla, aina niillä samoilla, ei ole muita oikeuksia kuin vaieta ja kuolla?

Isoja kysymyksiä, mutta muuten humoristisessa satiirissa ne tuntuvat irrallisilta, aivan kuin ne olisivat eksyneet väärään paikkaan.

Kunnon farssin tavoin kirjassa luotetaan uskomattomiin yhteensattumiin, stereotypioihin ja kärjistyksiin. Romaani on kyllä viihdyttävä ja nopealukuinen, mutta huumorin ja vakavan aiheen liitto ei minusta täysin toimi. Kirja ei siis yllä minkään Little Been tarinan tasolle, vaikka siirtolaisuutta ja juurettomuutta käsitellään tässäkin. Myös romaanin loppu herättää ristiriitaisia tunteita, koska siinä annetaan ymmärtää, että raha tuo onnea ja on ratkaisu kaikkeen. Jää vähän hämäräksi, onko kirjailija aivan tosissaan vai onko loppuratkaisukin kriittinen kannanotto länsimaiseen kulutushysteriaan.

Puértolasilta ilmestyy näköjään tammikuussa 2015 toinen romaani, joka kantaa vaikuttavaa nimeä La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme la Tour Eiffel ("Pikkutyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven"). Jään odottelemaan suomennosta... :)

Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin. Otava. 2014. 221 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: L'extraordinaire voyage du fakir qui était resté coincé dans une armoire Ikea
Suomentaja: Taina Helkamo
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Otava: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin
Otava: Romain Puértolas
Kirjavinkit: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin
HS: "Fakiiri vie lukijaa kuin pakettia ostoskärryssään"

Kommentit

  1. Minä en syttynyt tähän alkuunkaan. :/ Jotenkin lukeminen oli kahlaamista, ja pakonomaista, hyvä kun pääsin loppuun saakka. Mutta jotakin hyvää täytyi kirjassa olla, kun jaksoin silti loppuun lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas kävi tosiaan niin ristiriitaisesti, että tarinan imu vei mukaansa, mutta jälkeenpäin tuli sellainen mitäänsanomaton olo.

      Poista
  2. Mä kyllä tykkäsin tästä! Idea oli sen verran hauska. Bloggaaminen tosin on jäänyt tekemättä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on minustakin hauska ja lupaava, mutta taisin odottaa kirjalta vähän liikoja...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude