Siirry pääsisältöön

Granta 3: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat

Kansi: Elina Warsta
Pohjois-Suomi, 30-luvun puutteenperä ja faskismin nousu. Irga Villilintu suksii pitkin Veräisen jäätä ajokoirat kintereillään. Ollaan viiden kilometrin päässä Neuvosto-Venäjän rajasta. Hankinäyttämö on silattu täyteen pörröisiä pajunkissoja, aurinkoräähkässä narskahtelevia ikihonkia, gallenkallelamaista, vanhakantaista mutta samalla suksenliukastavaa laturomantiikkaa, kirssihameen rahinaa, ryskykuiskeista jäänpirskahtelua, ja takaa-ajajien huutoa.

Viime vuoden syyskuussa nurisin heti tuoreeltaan suomalaisen Grantan erikoisnumeron ilmestymisen jälkeen siitä, ketkä olisi pitänyt laskea mukaan "parhaisiin nuoriin suomalaisiin kirjailijoihin". Erityisesti Maija Muinosen, Inka Nousiaisen ja Hanna Haurun jääminen "parhaimmiston" ulkopuolelle harmitti. Granta 3 piti kuitenkin lukea, enkä paria poikkeusta lukuun ottamatta todellakaan pettynyt mukaan valittuihin teksteihin.

Päätoimittaja Aleksi Pöyryn kirjoittaman esipuheen mukaan erikoisnumero tarjoaa vastauksia kysymyksiin: "missä suomalainen kirjallisuus on juuri nyt ja mihin se kenties on matkalla". Vastaus on, että tietyt tyylilajit nousevat yhä muita enemmän esiin - myös tässä julkaisussa - mutta monipuolisempaan ja moniäänisempään suuntaan ollaan kaiken kaikkiaan menossa.

Yhtenä painopisteenä erottuu viime vuosina uuteen suosioon noussut historiallinen kerronta, jota Granta 3:ssa edustavat mm. Sofi Oksanen, Katja Kettu, Leena Parkkinen, Emma Juslin ja Jenni Linturi.

Toinen maailmalle vientituotteena ponnistava suomalaiserikoisuus on ns. uuskumma tai suomikumma, Finnish weird, jota tässä numerossa esittelevät Jaakko Yli-Juonikas, Taina Latvala ja Kaj Korkea-aho. Tieteiskirjallisuuden ja spekulatiivisen fiktion piirteitä löytyy myös Laura Gustafssonin ja Emmi Itärannan teksteistä.

Erikoisnumeron päätavoitteena on edistää kotimaisen kirjallisuuden vientiä, ja eräänlaiselta mainosesitteeltä Granta 3 välillä vaikuttaakin. Esimerkiksi otteita kirjailijoiden tulevista romaaneista on suhteellisen paljon, kenties eräänlaisina "tärppeinä" ulkomaisille kustantamoille. Granta 3:n englanninkielinen erikoispainos julkaistiin viime vuoden Frankfurtin kansainvälisillä kirjamessuilla.

Itse luin tekstejä myös kääntäjän näkökulmasta ja välillä ei kyllä tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa englannin kääntäjän puolesta. Googlettelusta huolimatta en löytänyt kääntäjän/kääntäjien nimeä, mutta kaikki kunnia hänelle/heille: urakka ei ole ollut helppo!

Varsinkin Mikko Rimminen on varmasti aiheuttanut päänvaivaa (tai sitten mahdollistanut luovien murre- ja uudissanojen käytön!). "U2"-nimisessä otteessa Rimmisen tulevasta romaanista on härmeisiä murikoita, sade jytyyttää peltejä ja maisema peittyy valotuhnuun, kun juna jölkähtelee asemalle. Tekstissä esiintyy myös ihania yhdyssanahirviöitä, kuten pysähtyneisyydenajanteline ja kuvainraastajamainen. Helpolla ei myöskään Katja Kettu päästä kääntäjäänsä tai ei-suomalaista lukijaansa, kuten yllä olevasta sitaatista käy ilmi.


Kaiken kaikkiaan Granta 3 teki minuun suuren vaikutuksen. Vau, kyllä Suomessa osataan kirjoittaa yllätyksellistä, laadukasta ja persoonallista kaunokirjallisuutta! Tätä kelpaa varmasti esitellä muissakin maissa. :)

Kolme tekstiä erottui selvästi edukseen. "Paha kirja" oli kutkuttavan jännittävä, mukaansatempaava ja karvat pystyyn nostattava ote Kaj Korkea-ahon tulevasta romaanista. "Huomispäivän aave", ote Leena Parkkisen tulevasta romaanista, oli intensiivinen ja häiritsevä. Emmi Itärannan "Kudottujen kujien kaupungin" perusteella odotan paljon Itärannan saman nimiseltä romaanilta, joka ilmestynee loppuvuodesta. Itärannan kirjan käännösoikeudet onkin jo nyt myyty Iso-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin.

Muut bloggaajat ovat suhtautuneet erikoisnumeroon vähemmän innostuneesti. Liisan mielestä kokoelma oli hajanainen ja laimea. Jonna olisi toivonut vetävämpää kokonaisuutta. Myös Jenni piti Grantaa sekavana ja laimeana.

Granta 3: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat. (toim. Aleksi Pöyry) Otava. 2014. 304 sivua.

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi