Siirry pääsisältöön

Blogistanian kesälukumaraton V

Kuva maratonia emännöivästä Hyllytontun höpinöitä -blogista
Tänään virallisesti pidettävä Blogistanian kesälukumaraton V on minulle III. Olen siis osallistunut lukumaratoniin kahtena edellisenäkin kesänä. Vuonna 2013 luin vuorokauden aikana yhteensä 587 sivua (3 ½ kirjaa sekä 3 novellia) ja viime vuonna luin lähes saman verran, 580 sivua (3 kirjaa ja 5 kertomusta). Tänä vuonna pyrin taas yli 500 sivuun!

Toistan kahden aiemman vuoden teeman eli lukemattomia kirjoja omasta kirjahyllystä, joissa on alle 200 sivua. Vaikka aiempina vuosina olen lukenut vain reilut kolme kirjaa, lukupinossa on nyt optimistisesti viisi ehdokasta:

Jim Dodge: Fup (suom. Tero Valkonen, Basam Books, 2004, 126 sivua)
Claude Simon: Raitiotie (suom. Jukka Mannerkorpi, Otava, 2008, 109 sivua)
Antti Leikas: Melominen (Siltala, 2011, 190 sivua)
Hassan Blasim: The Iraqi Christ (kään. Jonathan Wright, Comma Press, 2013, 136 sivua)
Khushwant Singh: Train to Pakistan (Penguin, 2009, 190 sivua)


Luku-urakka alkaa vielä ennalta määrittelemättömänä hetkenä tänä iltana ja jatkuu siis huomisen puolelle. Tämä postaus päivittyy maratonin edetessä. :)

Klo 22.11

Aloitin maratonin kello 18.30, ja Jim Dodgen eriskummallinen Fup on kohta luettu; nelisen sivua on vielä jäljellä. Pienellä, nopealukuisella ja omaperäisellä aikuisten sadulla oli hyvä aloittaa urakka. Pääsin hetkeksi mukaan 22-vuotiaan Kirpun, tämän 99-vuotiaan Jake-isoisän ja ylipainoisen heinäsorsanaaraan omituiseen perhe-elämään Pohjois-Kalifornian maaseudulle. 

Luettuja sivuja tähän mennessä: 122

Klo 15.28

Nyt ei maraton kyllä suju ihan niin sutjakkaasti kuin aiempina vuosina. Jäljellä on enää kolmisen tuntia eikä blogiin ole eilisillan jälkeen ilmestynyt mitään päivitystä aiheesta ihan siitä syystä johtuen, että on tullut luettua niin vähän. Aamulla nukutti, sitten aurinkoinen päivä houkutteli torille syömään herneitä ja lörtsyjä ja lopulta Antti Leikaksen (Leikasin?) Melominen jäi kesken, kun olin tuskastellut sen parissa sivulle 50 asti. Odotin hilpeän satiirista työpaikkatarinaa, mutta sainkin sekavaa tajunnanvirtaa.


Luovuin siis Melomisesta ja lähdin Raitiotielle Claude Simonin matkaan. Proustiinkin verrattu ranskalaiskirjailija ei ehkä edusta sitä kevyttä ja sujuvaa luettavaa, jota olisin nyt kaivannut, mutta menettelee. Lauseet vain ovat parhaimmillaan 2,5 sivun mittaisia. Ja kirjailija viljelee sulkumerkkejä ahkerasti (jopa sulkujen sisällä on sulkuja (näin)). Saa nähdä, miten pitkälle pääsen ennen kuin kello on taas puoli 7.


Luettuja sivuja tähän mennessä: 201 

Klo 21.51

Kylläpä nyt jäi maratonsaldo pieneksi aiempiin vuosiin verrattuna. Urakka loppui jo muutama tunti sitten, mutta Raitiotietäkään en päässyt vaivaista 31 sivua pidemmälle ennen kuin rantasauna ja talviturkin heittäminen (vihdoin) kutsuivat. Enpä usko, että luen sitäkään loppuun asti, kuten en Melominen-romaaniakaan. Syytän kehnosta maratonista kauniin kesäpäivän houkutuksia; jospa jokin toinen ajankohta olisi ollut minun urakalleni parempi...

Luin siis kesälukumaratonin aikana yhteensä 207 sivua. Yhden kirjan sain luettua loppuun asti (Fup) ja se olikin hyvä, mutta kaksi muuta jäi kesken. :(

Taidan palata suosiolla David Whitehousen riipaisevan, mutta samalla hauskan Mobile Libraryn pariin.

Kommentit

  1. Muistelin tuota Simonia joskus vilkaisseeni ja muistikuvissani se ei ollut mitenkään helppoa tai nopealukuista tekstiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan! Ainakaan, jos sitä yrittää lukea melko vauhdikkaasti ja joutuu samalla keskeytetyksi vähän väliä. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude