Todellisen minän etsimistä, itsensä hyväksymistä sellaisenaan - tällaisia teemoja käsittelee Jyrki Vainosen Perintö.
Lainasin Perinnön kirjastosta kotimaisia spefi-romaaneja suosittelevasta hyllystä (näistä Anne Leinosen Viivamaalari tuotti jo aiemmin pettymyksen). Tämänkin romaanin alun unenomainen harhailu sai melkein jättämään kirjan kesken, mutta kun tapahtumat pian alkoivat rullata, olin nopeasti koukussa. Perinnössä oli juuri sitä vinksahtaneisuutta, jota spefiltä kaipaan.
Työhönsä leipiintynyt Mikael Silokäsi perii kaukaiselta sukulaiseltaan, edesmenneeltä rouva Bráthilta, Muistolan huvilan. Perinnön hän saa vain sillä ehdolla, että hän perustaa samaiseen huvilaan täysihoitolan elämässä kovia kokeneille ja uutta suuntaa etsiville ihmisille, jotka haluavat hypätä hetkeksi pois oravanpyörästä. Mies suostuu omituiseen ehtoon.
Ilmaista täysihoitolaa elämän kolhimille yksilöille mainostava lehti-ilmoitus tuottaa valtavasti hakemuksia, ja pian seitsemän valikoitua ihmistä muuttaa huvilan katon alle.
Vähitellen kunkin elämäntarina paljastuu Mikaelille, eikä niistä surrealistisia käänteitä puutu. Taitava, nuori sellisti on lakannut soittamasta, koska hänen selkärankansa on muuttunut kivuliaaksi sellonjouseksi - siis kirjaimellisesti. Entisen naistenvaatekauppiaan rinnan ympärille on kiedottu kireä side, jonka arvoitus liittyy nunnaluostarissa vietettyyn lapsuuteen.
Kodinkonekauppias pimahtaa, kun hänen vaimonsa jättää hänet, ja päätyy mielisairaalaan. Erätarvikkeita urbaaneille city-ihmisille markkinoiva mies turhautuu työnsä absurdiuteen ("Tuntui välillä, kuin olisin varustanut luonnosta vieraantunutta armeijaa.") ja luhistuu eräänä iltana lattialle vain huomatakseen, että hänen ihonsa läpi tunkeutuu valkoisia toukkia...
Alussa oleva lainaus kiteyttää romaanin "opetuksen": jos et seuraa sydäntäsi ja uskalla olla oma itsesi, tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu mielekkäältä, saat kärsiä seuraukset. Tosin aivan näin yksinkertaista ja mustavalkoista elämä ei romaanissakaan ole...
Muistola muodostaa pienen, suljetun yhteisön, mutta sinne saapuvien henkilöiden tarinat laajentavat näkökulmaa eri aikoihin ja paikkoihin. Kaiken yllä häilyy juna, joka tuo ja vie asukkaita Muistolaan, sekä symbolisesti latautunut hirvenraato, jota pitää jatkuvasti olla siirtelemässä kiskoilta pois.
Perintö on oikea kummajaisromaani, joka huojuu toden ja epätoden, realismin ja fantasian välimaastossa. Se on groteski, tragikoominen ja yllättävä, ehdottomasti lukemisen arvoinen erikoisuus, joka kritisoi sekä yritysmaailman suorituspaineita että taiteilijoiden itselleen asettamia odotuksia. Romaani voitti myös parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle myönnettävän Kuvastaja-palkinnon vuonna 2006.
Jyrki Vainonen: Perintö. Loki-Kirjat. 2005. 258 sivua.
Kiiltomato: "Oi arjen ihmeellisyyttä"
Kirjavinkit: Perintö
HS: "Vapaus vasta pelottavaa onkin"
Kirjastonhoitajaystäväni suositteli minulle taannoin Jyrki Vainosen teoksia, ja minulla onkin jo pari lainassa, aion lukea niitä kohta alkavalla lomallani. Tämäkin kuulostaa kiehtovalta, pistän korvan taakse! :)
VastaaPoista