Siirry pääsisältöön

Jyrki Vainonen: Perintö

Miksi joku sallii itseään ohjailtavan ulkoa ja auliisti kahlitsee itsensä, ennen kuin kukaan ehtii sitä häneltä edes vaatia? Miksi ihminen on niin sokea, ettei osaa katsoa, mitä löytyy hänelle valmiiksi pedatun polun vierestä? Ja sekin on kumma, että monesti itsensä löytää vain koettelemusten kautta.

Todellisen minän etsimistä, itsensä hyväksymistä sellaisenaan - tällaisia teemoja käsittelee Jyrki Vainosen Perintö.

Lainasin Perinnön kirjastosta kotimaisia spefi-romaaneja suosittelevasta hyllystä (näistä Anne Leinosen Viivamaalari tuotti jo aiemmin pettymyksen). Tämänkin romaanin alun unenomainen harhailu sai melkein jättämään kirjan kesken, mutta kun tapahtumat pian alkoivat rullata, olin nopeasti koukussa. Perinnössä oli juuri sitä vinksahtaneisuutta, jota spefiltä kaipaan.

Työhönsä leipiintynyt Mikael Silokäsi perii kaukaiselta sukulaiseltaan, edesmenneeltä rouva Bráthilta, Muistolan huvilan. Perinnön hän saa vain sillä ehdolla, että hän perustaa samaiseen huvilaan täysihoitolan elämässä kovia kokeneille ja uutta suuntaa etsiville ihmisille, jotka haluavat hypätä hetkeksi pois oravanpyörästä. Mies suostuu omituiseen ehtoon.

Ilmaista täysihoitolaa elämän kolhimille yksilöille mainostava lehti-ilmoitus tuottaa valtavasti hakemuksia, ja pian seitsemän valikoitua ihmistä muuttaa huvilan katon alle.

Vähitellen kunkin elämäntarina paljastuu Mikaelille, eikä niistä surrealistisia käänteitä puutu. Taitava, nuori sellisti on lakannut soittamasta, koska hänen selkärankansa on muuttunut kivuliaaksi sellonjouseksi - siis kirjaimellisesti. Entisen naistenvaatekauppiaan rinnan ympärille on kiedottu kireä side, jonka arvoitus liittyy nunnaluostarissa vietettyyn lapsuuteen.

Kodinkonekauppias pimahtaa, kun hänen vaimonsa jättää hänet, ja päätyy mielisairaalaan. Erätarvikkeita urbaaneille city-ihmisille markkinoiva mies turhautuu työnsä absurdiuteen ("Tuntui välillä, kuin olisin varustanut luonnosta vieraantunutta armeijaa.") ja luhistuu eräänä iltana lattialle vain huomatakseen, että hänen ihonsa läpi tunkeutuu valkoisia toukkia...

Alussa oleva lainaus kiteyttää romaanin "opetuksen": jos et seuraa sydäntäsi ja uskalla olla oma itsesi, tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu mielekkäältä, saat kärsiä seuraukset. Tosin aivan näin yksinkertaista ja mustavalkoista elämä ei romaanissakaan ole...

Muistola muodostaa pienen, suljetun yhteisön, mutta sinne saapuvien henkilöiden tarinat laajentavat näkökulmaa eri aikoihin ja paikkoihin. Kaiken yllä häilyy juna, joka tuo ja vie asukkaita Muistolaan, sekä symbolisesti latautunut hirvenraato, jota pitää jatkuvasti olla siirtelemässä kiskoilta pois.

Perintö on oikea kummajaisromaani, joka huojuu toden ja epätoden, realismin ja fantasian välimaastossa. Se on groteski, tragikoominen ja yllättävä, ehdottomasti lukemisen arvoinen erikoisuus, joka kritisoi sekä yritysmaailman suorituspaineita että taiteilijoiden itselleen asettamia odotuksia. Romaani voitti myös parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle myönnettävän Kuvastaja-palkinnon vuonna 2006.

Jyrki Vainonen: Perintö. Loki-Kirjat. 2005. 258 sivua.

Kiiltomato: "Oi arjen ihmeellisyyttä"
Kirjavinkit: Perintö
HS: "Vapaus vasta pelottavaa onkin"
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Sari R. / p.s. rakastan kirjoja05 heinäkuuta, 2015 01:08

    Kirjastonhoitajaystäväni suositteli minulle taannoin Jyrki Vainosen teoksia, ja minulla onkin jo pari lainassa, aion lukea niitä kohta alkavalla lomallani. Tämäkin kuulostaa kiehtovalta, pistän korvan taakse! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tiiliskivifobia

Nyt kun blogeissa pohditaan kesä- ja lomalukemisia ja toisaalla mietitään tiiliskiven pohjimmaista merkitystä, niin minäkin ajattelin paljastaa kesäprojektini, joka on eräs tiiliskiveksikin kutsuttu teos. Teen tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä; kuvittelen nimittäin, että jos olen uskotellut teille näin julkisesti täällä blogissani, että aion moiseen projektiin ryhtyä, niin en voi enää perääntyä siitä. Blogiyhteisön painostus rohkaiseva kannustus saa siis minut lukemaan tämän ja ehkä jopa erehdyn nauttimaan siitä! :) Kyseessä on siis Leo Tolstoin Anna Karenina . Tuo suuri maailmankirjallisuuden klassikko, yleissivistykseen kuuluva teos, jokaisen itseään kunnioittavan, sivistyneen lukutoukan hyllyssä jököttävä järkäle. Miksi, oi miksi, en käynyt katsomassa tätä Turun kaupunginteatterissa viime vuonna? Miksi en ylipäätään ole nähnyt tästä yhtäkään näytelmä-, tv- tai elokuvasovitusta, vaikka luulisi, että niitä on pilvin pimein? Miten ihmeessä kirja on tietämättömyydestäni ...
31 kommenttia
Lue lisää