tiistai 17. marraskuuta 2015

Leena Krohn: Erehdys

Ulkoasu: Marjaana Virta
Asioita vain tapahtuu solkenaan, ilman juonta, mieltä tai suuntaa, synnytään ja kuollaan, ostetaan ja myydään, naidaan ja syödään ja soditaan... Joku tuhrii merkkejä paperille, kirjoittelee omiaan ja uskottelee niitä totuuksiksi. Toiset hupsut lukevat ja uskovat. Mutta kukaan ei tiedä, mitä tapahtui todella. Se ei ollut historiaa, kaaosta se oli ja sokeaa sattumaa ja silkkaa kauhua!

Olen lukenut Leena Krohnilta aiemmin vain Tainaronin, klassikon, joka teki vaikutuksen jo pelkästään sillä, etten ollut lukenut mitään vastaavaa ennen sitä enkä oikeastaan sen jälkeenkään. Paitsi nyt: Erehdyksestä tuli Tainaron taas elävästi mieleen. Myös tämän tarinakokoelman/romaanin kehyskertomuksen sisällä on useita tarinoita, joissa on kaikenlaista kummallista, fantasiamaista ja tietenkin myös niitä hyönteisiä.

Kirjailija E. saapuu vierailulle pieneen sivukirjastoon lukemaan yleisölle otteita teoksistaan. Tilaisuus menee alusta asti pieleen ja ilmapiirissä on jotain vinksahtanutta, pahaenteistä ja uhkaavaakin. Kirjaston henkilökunta suhtautuu E:hen väheksyvästi ja tylysti. Kuulijat ovat - jos nyt eivät suoranaisen vihamielisiä - niin ainakin täysin välinpitämättömiä.

E. lukee tarinoita pelosta ja epäluulosta, muistoista ja identiteetistä, varjojen valokuvaamisesta, lentomuurahaisista ja joukkohysteriasta, divarin edessä katoavasta naisesta... Oma suosikkini on tarina "retroterapeutista", ihmisestä, joka työkseen muokkaa asiakkaiden huonoja muistoja uusiksi:

Nimittäin eihän menneisyys ole siellä, missä sen luullaan olevan, ajassa joka on mennyt, vaan se on teissä ja vain teissä. Teidän menneisyytenne on teidän muistonne, ne ovat ihan lähellä, saavutettavissa, tässä ja nyt. Retroterapeutti auttaa teitä korjaamaan muistojanne.

Krohn kommentoi nyky-yhteiskuntaa kriittisesti näennäisen yksinkertaisten tarinoiden kautta. Onko ihmiskunnalla yksi kollektiivinen historia (ja kuka sen kirjoittaa muistiin?) vai onko menneisyys todella olemassa vain ihmisten subjektiivisissa ja erehtyväisissä muistoissa? Entä kenen todellisuuta kirjailija peilaa ja mitä näkymätöntä hän voi tehdä näkyväksi?

Näissä oudoissa, karmivissa, symbolisissa tarinoissa Krohn todella loistaa, mutta samalla väistämätön paluu vetävän tarinan maailmasta aina vain uudestaan takaisin "maan pinnalle", eli E:n ankeaan yleisötilaisuuteen, tuntuu karulta. Moni mukaansatempaava tarina jää avoimeksi, ikään kuin kesken, kun lukija vedetään vähän väliä pois niiden imusta takaisin kirjaston auditorion painostavaan ilmapiiriin.

Yleisön kommentit E:lle ovat lähinnä tragikoomisia ja absurdeja, osa ei liity juuri luettuun pätkään mitenkään ja eräs herra haukkuu E:n lyttyyn. Voi vain toivoa, että tämä kuvaus ei perustu Krohnin omakohtaisiin kokemuksiin. Eräs nuori nainen sentään kysyy neuvoa tyttärensä johdattamiseksi kirjailijan uralle. E:n mieleen tuleva vastaus on paljonpuhuva: Hän tiesi, että varsin monien kirjailijoiden toinen tai molemmat vanhemmat olivat menehtyneet heidän lapsuusaikanaan. Ei mikään kirjoituskurssi, palkinto tai kannustus anna niin tehokasta ja kauaskantavaa potkua kirjailijan ammattiin kuin keskenkasvuisen suurimman pelon toteutuminen: orpous.

Kokonaisuutena Erehdys on taidokas, viisas ja monitasoinen romaani, jonka tunnelma ja yksittäiset tarinat jäävät mieleen, vaikka monimutkainen symboliikka ja filosofia meni ainakin minulta välillä ohi. En yhtään ihmettele, että kirja vilahteli Finlandia-ehdokasveikkailuissa, mutta ehkä se on teoksena liian haastava tai vaikeasti lähestyttävä, useamman lukukerran ja analyysin vaativa, eikä välttämättä kaikkien mieleen.

Sellainen pieni tunnustus täytyy vielä tehdä, että yleensä suomen kielen ihanan sukupuolineutraali hän ei aiheuta lukiessa tai muutenkaan mitään hämmennystä, mutta jostain syystä tässä kirjassa tajusin vasta sivulla 94, siis reilusti yli puolivälin, että E. on mies! Hävettää vähän, että oletin automaattisesti, että naiskirjailijan kirjassa esiintyvä mahdollinen alter ego -kirjailija on tietenkin myös nainen... Tuskinpa päähenkilön sukupuolella oli mitään väliä, mutta en enää onnistunut muuttamaan mielikuvaani toiseksi vaikka miten yritin ja kuvittelin koko loppuromaanin ajan E:n naiseksi. :)

Leena Krohn: Erehdys. Teos. 2015. 155 sivua.

Teos: Erehdys
Kirja.fi: Erehdys
HS: "Leena Krohn on jälleen vaikuttavien ajatusten äärellä"

2 kommenttia:

  1. Erehdys on kirjavuoteni kirkkaimpia kokemuksia. Krohnin huumori on mustaa ja herkullista, nykymenon kritiikki osuvaa. Arviosi palautti kirjan hienosti mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä varmasti jää minullekin mieleen Tainaronin tavoin.

      Poista