torstai 19. marraskuuta 2015

Luiz Ruffato: Tekokukkia

Aika - tuo byrokraattinen ja sydämetön tuntikirjuri - on tuhonnut elämää varten huolellisesti tekemäni suunnitelmat: se on harmaannuttanut hiukseni, taivuttanut selkäni kumaraan, rypistänyt ihoni, ruostuttanut niveleni, pyyhkinyt pois unelmani. Vaelsin pitkin maailmaa ja tuhlasin askeleitani muistamatta, ettei minulla ole paikkaa mihin pääni kallistaa...

Jos joku pyytäisi minua nimeämään yhden brasilialaiskirjailijan, niin täytyy tunnustaa, että vastauksena olisi pitkä hiljaisuus. Sitten kysyjä saattaisi kaikkitietävästi huomauttaa, että kai minä nyt Paolo Coelhon tunnen! Tietenkin tunnen, vastaisin. Tai siis en kyllä ole lukenut Coelholta yhtäkään teosta, mutta suhtaudun häneen silti huvittuneen kriittisesti, koska niin vain kuuluu tehdä. Ai, onko Coelho siis brasilialainen? Kaikkea sitä oppii!

Mutta nyt voin sanoa tuntevani Coelhon lisäksi ainakin yhden muun brasilialaiskirjailijan ja tältä herralta olen jopa lukenutkin jotain! Eikä tämä Luiz Ruffato (jonka nimi ei kieltämättä sanonut minulle yhtään mitään ennen kuin nappasin kirjan käteeni kirjaston hyllystä) ole mikä tahansa nevöhööd-kaveri vaan kannen mukaan "Brasilian kuuluisin nykykirjailija". Jes! Nyt päästiin asiaan! Ja kun takakannessa lukee, että "Tekokukkia on kirja kirjan sisällä" ja että "yhteen punoutuvat totuus ja fiktio", niin kiikutan kirjan oitis kirjaston lainausautomaatille. Lainauksenjälkeinen pikagooglettelu paljastaa myös sen, että Ruffaton edellinen suomennettu teos, miljoonakaupungin slummista kertova Rutosti hevosia (2014), oli kiitelty ja palkittu ympäri maailmaa, myös Suomessa: Jyrki Lappi-Seppälän suomennos oli ehdolla vuoden parhaaksi käännöskirjaksi. Sama suomentaja on asialla myös Tekokukissa.

Romaanissa kaikki alkaa kirjeestä, jonka kirjailija (siis Ruffato itse) saa ikääntyneeltä pankin virkamieheltä. Mies on matkustellut ympäri maailmaa ja tavannut matkoillaan mitä eriskummallisempia ihmisiä. Satunnaiset vastaantulijat, ventovieraat ja laitapuolenkulkijat ovat syystä tai toisesta avautuneet miehelle ja kertoneet tälle elämäntarinansa. Mies on kirjoittanut tarinat muistiin ja antaa nyt kirjailijalle vapaat kädet käyttää, muokata ja julkaista niitä. Tuloksena on tämä kirja, Tekokukkia.


Ruffato tarjoaa lukijalle todellisen kirjallisen kukkakimpun, joka on värikäs, yllätyksellinen, konstailematon ja runsas. Baarissa juttusille ryhtyvällä epämääräisellä brittimiehellä on uskomaton menneisyys palkkasoturina Angolassa. Vihreäsilmäinen nainen kertoo hullusta rakkaudestaan tangoon. Poika lähtee aikuisena etsimään vuosikymmeniä aiemmin perheensä jättänyttä isää. Saksalainen täysihoitolan pitäjä kertoo, kuinka hänestä tuli rampa. Moni tarinansa kertoja etsii yhä omaa paikkaansa maailmassa. Moni pakenee muistojaan, potee yksinäisyyttä ja tavoittelee unelmiaan.

Tarinat imevät mukaansa, ja suomennos on taidokas, kieli soljuvaa. Päällimmäisenä jää mieleen kirjan lempeä inhimillisyys, armollinen ja ymmärtäväinen suhtautuminen ihmisiin kaikkine heikkouksineen ja virheineen. Jokaisen ihmisen elämä kulkee omaa polkuaan, mutta yhdistää meitä kaikkia sentään jokin: halu kuulua johonkin, löytää jokin menetetty ja koota identiteetin palaset yhteen.

Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan tähän, jos ainut brasilialainen kirjailija, jonka mahdollisesti tunnet (tai sitten et) on Coelho. :) Ruffatoa tekisi mieli lukea lisää, joten onneksi Rutosti hevosia on vielä edessä.

Bloggaajista myös Maaria, Kaisa Reetta, Hannele ja Takkutukka ovat ottaneet vastaan Ruffaton ojentaman tekokukkakimpun.

Luiz Ruffato: Tekokukkia. Into. 2015. 176 sivua.
Portugalinkielinen alkuteos: Flores artificiais
Suomentaja: Jyrki Lappi-Seppälä

Into: Tekokukkia
HS: "Kotimaataan sättinyt brasilialaiskirjailija kirjoittaa tiheätunnelmaisia tarinoita yksinäisyydestä"
Keskisuomalainen: Tekokukkia

4 kommenttia:

  1. Oi, minulla on tämä unohtunut hyllyyn kokonaan! Aionpa sinun kiehtovasta tekstistäsi innostuneena lukea tämän ihan pian. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, mitä pidät tästä! :)

      Poista
  2. Ruffato on hyvä ja tuo elämänmyönteisesti, suorastaan herkullisesti tarjolle brasilialaisen värikirjon, elämänilon ja sykkeen runsauden. Jyrki Lappi-Seppälältä taitavat suomennokset. Mitä mainionta kaamokseen katkaisijaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä todella sopi pimeään marraskuuhun ja nostatti pienimuotoisen matkakuumeenkin. :)

      Poista