Sara Stridsbergin romaani alkoi kiinnostaa minua kevään Helsinki Litissä, jossa kirjailija esiintyi. Useissa blogeissakin kehuttu kirja oli Ruotsissa myös August-palkintoehdokkaana.
Kirjan kansi on minun silmiini liiankin surrealistinen ja outo. Kirjan alkukielinen nimi, Beckomberga. Ode till min familj, kertoo selväsanaisemmin, mistä oikein on kyse. Niin raskas on rakkaus on toisaalta runollisempi. Rakkaus on tässä kirjassa pakahduttavan voimakasta, mutta rakastaminen on samalla sanoinkuvaamattoman raskasta.
Osittain omaelämäkerrallinen romaani kertoo alkoholisoituneesta Jimistä ja tämän 13-vuotiaasta Jackie-tyttärestä, jolle isän asuinpaikka, Beckombergan mielisairaala, on kuin toinen koti. Beckomberga on jotain elämää suurempaa, turvapaikka ja utopia monelle maailman hylkäämälle toivottomalle tapaukselle. Lääkäri Edvard Winterson on "vähän rakastunut" kaikkiin potilaisiinsa ja vie suosikkejaan viikonloppuisin ryyppäämään hulppeisiin juhliin kotiinsa. Pienistä ilon hetkistä huolimatta romaanin ihmiset ovat enemmän tai vähemmän rikkinäisiä, yhteiskunnan tai järjen reunan yli tippuneita, unohdettuja, vääränlaisia.
Teos koostuu minäkertoja Jackien lapsuusmuistoista, lyhyistä katkelmista, jotka sekoittuvat kirjan nykyhetkeen ja Jackien omaan vanhemmuuteen. Jackien silmien läpi siivilöityy ehkä hieman romantisoitu kuva traagisesta lapsuudesta, ihmeellisestä sairaalasta, rakennuksesta joka kuvastaa Jimin surua, kaikkien surua. Jim edustaa tyttärelleen outoa sekoitusta hellyyttä ja itsetuhoisuutta, rakkautta ja melankoliaa. Hän puhuu kuolemasta arkipäiväisesti ja näkee itsemurhan vääjäämättömänä.
En lämmennyt tälle kirjalle, vaikka sen aihe kiehtoi ja Outi Mennan lyyrinen suomennos lumosi. Jos rakkaus voi tuntua raskaalta, niin voi kirjakin, vaikka luvut ovat lyhyitä ja fonttikin on epätavallisen suurta (?!). Teksti näytti sivuilla niin väljältä, että rivinväleihin olisi mahtunut kokonaan toinen tarina - ja sellaista sieltä voisi kai kuvaannollisesti etsiäkin. Jackieta vaivaa rakkauden ja läheisyyden kaipuu, vanhemman kaipuu, jota ei voi sanoiksi pukea. Aikuisena oma lapsi täyttää tuon kaipuun, mutta kaipuun tilalle tulee tarve ymmärtää omaa isää.
Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus. Tammi. 2016. 366 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Beckomberga. Ode till min familj
Suomentaja: Outi Menna
Kirja.fi: Niin raskas on rakkaus
Keltainen Kirjasto: Niin raskas on rakkaus
HS.fi: "Sara Stridsbergin romaani on muistomerkki ihmiskasvoiselle yhteiskunnalle"
Savon Sanomat: Niin raskas on rakkaus
Tämä oli järkyttävä kirja, ja päähenkilöhän oli lapsena oikeastaan heitteillä, hänestä ei kukaan huolehtinut. Oikeastaan ymmärrän miksi hänellä on lapsi, josta hän haluaa huolehtia hyvin.
VastaaPoistaSitten isän mielenterveysongelmat ja se, että päähenkilö kuitenkin välitti isästään, vaikka tämä teki mitä.
Totta, oli järkyttävää yrittää rivien välistä lukea, millaista päähenkilön arki todella lapsena oli - jos nyt mitään "normaalia" arkea edes oli.
PoistaMitähän tästä tuumaisi? Kuvaat kirjaa kiehtovasti, kiinnostusta herättäviä määritelmiä; rikkinäisiä, unohdettuja, yhteiskunnasta pudonneita. Vaan onkohan liian rankka minulle.
VastaaPoistaTämä ei todellakaan ole mikään piristävä kirja, pikemminkin masentava, jos jotain. Kauniisti kirjoitettu, mutta hirvittävän raskas.
Poista