Siirry pääsisältöön

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus

Kaikkien täällä olleiden varjot ja äänet nousevat ja laskevat seinien sisällä kuin häkkiin suljetut linnut, ja kun panen silmät kiinni, näen minut ja Jimin nukkumassa hänen nukkaiseen talvitakkiinsa kääriytyneinä ylhäällä tornissa, sairaalan kellon alla. Me olemme yksin maailmassa niin kuin olemme olleet aina, yksin hänen onnettomuutensa kanssa. Unessa hän on kietonut kätensä hartioilleni etten palelisi.

Sara Stridsbergin romaani alkoi kiinnostaa minua kevään Helsinki Litissä, jossa kirjailija esiintyi. Useissa blogeissakin kehuttu kirja oli Ruotsissa myös August-palkintoehdokkaana.

Kirjan kansi on minun silmiini liiankin surrealistinen ja outo. Kirjan alkukielinen nimi, Beckomberga. Ode till min familj, kertoo selväsanaisemmin, mistä oikein on kyse. Niin raskas on rakkaus on toisaalta runollisempi. Rakkaus on tässä kirjassa pakahduttavan voimakasta, mutta rakastaminen on samalla sanoinkuvaamattoman raskasta.

Osittain omaelämäkerrallinen romaani kertoo alkoholisoituneesta Jimistä ja tämän 13-vuotiaasta Jackie-tyttärestä, jolle isän asuinpaikka, Beckombergan mielisairaala, on kuin toinen koti. Beckomberga on jotain elämää suurempaa, turvapaikka ja utopia monelle maailman hylkäämälle toivottomalle tapaukselle. Lääkäri Edvard Winterson on "vähän rakastunut" kaikkiin potilaisiinsa ja vie suosikkejaan viikonloppuisin ryyppäämään hulppeisiin juhliin kotiinsa. Pienistä ilon hetkistä huolimatta romaanin ihmiset ovat enemmän tai vähemmän rikkinäisiä, yhteiskunnan tai järjen reunan yli tippuneita, unohdettuja, vääränlaisia.


Teos koostuu minäkertoja Jackien lapsuusmuistoista, lyhyistä katkelmista, jotka sekoittuvat kirjan nykyhetkeen ja Jackien omaan vanhemmuuteen. Jackien silmien läpi siivilöityy ehkä hieman romantisoitu kuva traagisesta lapsuudesta, ihmeellisestä sairaalasta, rakennuksesta joka kuvastaa Jimin surua, kaikkien surua. Jim edustaa tyttärelleen outoa sekoitusta hellyyttä ja itsetuhoisuutta, rakkautta ja melankoliaa. Hän puhuu kuolemasta arkipäiväisesti ja näkee itsemurhan vääjäämättömänä.

En lämmennyt tälle kirjalle, vaikka sen aihe kiehtoi ja Outi Mennan lyyrinen suomennos lumosi. Jos rakkaus voi tuntua raskaalta, niin voi kirjakin, vaikka luvut ovat lyhyitä ja fonttikin on epätavallisen suurta (?!). Teksti näytti sivuilla niin väljältä, että rivinväleihin olisi mahtunut kokonaan toinen tarina - ja sellaista sieltä voisi kai kuvaannollisesti etsiäkin. Jackieta vaivaa rakkauden ja läheisyyden kaipuu, vanhemman kaipuu, jota ei voi sanoiksi pukea. Aikuisena oma lapsi täyttää tuon kaipuun, mutta kaipuun tilalle tulee tarve ymmärtää omaa isää.

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus. Tammi. 2016. 366 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Beckomberga. Ode till min familj
Suomentaja: Outi Menna

Kirja.fi: Niin raskas on rakkaus
Keltainen Kirjasto: Niin raskas on rakkaus
HS.fi: "Sara Stridsbergin romaani on muistomerkki ihmiskasvoiselle yhteiskunnalle"
Savon Sanomat: Niin raskas on rakkaus

Kommentit

  1. Tämä oli järkyttävä kirja, ja päähenkilöhän oli lapsena oikeastaan heitteillä, hänestä ei kukaan huolehtinut. Oikeastaan ymmärrän miksi hänellä on lapsi, josta hän haluaa huolehtia hyvin.
    Sitten isän mielenterveysongelmat ja se, että päähenkilö kuitenkin välitti isästään, vaikka tämä teki mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli järkyttävää yrittää rivien välistä lukea, millaista päähenkilön arki todella lapsena oli - jos nyt mitään "normaalia" arkea edes oli.

      Poista
  2. Mitähän tästä tuumaisi? Kuvaat kirjaa kiehtovasti, kiinnostusta herättäviä määritelmiä; rikkinäisiä, unohdettuja, yhteiskunnasta pudonneita. Vaan onkohan liian rankka minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei todellakaan ole mikään piristävä kirja, pikemminkin masentava, jos jotain. Kauniisti kirjoitettu, mutta hirvittävän raskas.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude