Siirry pääsisältöön

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Lumihiutaleet putoilivat, sydämeni jyskytti ja auton moottori kävi, kun seisoin tien reunassa ja tuijotin rävähtämättä hiljaiseen metsään. Näkemäni olento oli katsonut minuun, katsonut suoraan minuun ennen kuin oli kadonnut, ja se oli iso, tumma ja keltasilmäinen.

Evie Wyldin Kaikki laulavat linnut on saanut paljon kehuja kirjablogeissa ja liityn samaan joukkoon. Huikea, tiivistunnelmainen kirja, joka ei ole suotta voittanut EU:n kirjallisuuspalkintoa! Harmi vain, että kirjan kansi on jotenkin pliisu minun makuuni; tällainen kirja olisi ansainnut räväkämmän, tummasävyisemmän kannen.

Romaanin päähenkilö Jake Whyte on australialaisnainen, joka asustaa erakkona syrjäisellä brittisaarella lampaitaan hoidellen. Jake ei suinkaan ole mikään nummilla kirmaileva, miehen perään haikaileva neitokainen, vaan itsenäinen, itsepäinen ja omissa oloissaan varsin hyvin viihtyvä nainen. Kun jokin alkaa tappaa hänen lampaitaan, hänen on pakko toimia. Samalla Jaken menneisyydestä alkaa paljastua yhä järkyttävämpiä asioita.

Romaanin rakenne ei ole mitenkään erityisen yllätyksellinen: juonta kuljetetaan eteenpäin kahdessa aikatasossa, nykyhetkessä saarella ja Jaken menneisyydessä Australiassa. Jälkimmäinen tietenkin kummittelee yhä Jaken mielessä ja paljastuu lukijalle vähitellen. Täytyy sanoa, että kerrankin jonkin romaanin kaksi aikatasoa ovat tasapainossa keskenään: kumpaakin tarinaa seuraa mielellään vuorotellen eikä kumpikaan syö liikaa tilaa tai tunnelmaa toiselta.

Kirjassa on psykologisen jännitysromaanin piirteitä, kun Jaken kaikkea muuta kuin onnellinen menneisyys keriytyy auki kuin lampaanvillalanka. Wyldin kirjoitustyyli on kuin päähenkilö itse: itsevarma, anteeksipyytelemätön, aivan omanlaisensa. Iso kiitos kielestä kuuluu tietenkin suomentaja Sari Karhulahdelle, joka on tehnyt ihailtavaa työtä. Värikkäät kielikuvat ryöpsähtelevät tajuntaan, lukijan ennakko-oletuksia sukupuolesta ravistellaan ja välillä uppoudutaan kuvailemaan kiehtovasti lampaankasvatuksen erityispiirteitä eri puolilla maailmaa.

Yksi tämän vuoden parhaista kirjoista!

Bloggaajista mm. Jonna, Krista, Laura ja Maisku ovat lukeneet - ja pitäneet - kirjasta.

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut. Tammi. 2016. 285 sivua
Englanninkielinen alkuteos: All the Birds, Singing
Suomentaja: Sari Karhulahti 

Kirja.fi: Kaikki laulavat linnut
Kirjavinkit: Kaikki laulavat linnut
HS.fi: "EU:n kirjallisuuspalkinnon voittaneessa romaanissa kuljetaan kohti menneisyyttä"

Kommentit

  1. Minulla odottaa tämä kirja hyllyssä lukemista, täytyykin ehkä siirtää sitä pinossa ylemmäs kun melkein päässyt unohtumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Tämä sopii erityisin hyvin viileisiin ja pimeisiin syysiltoihin. ;)

      Poista
  2. Tykkäsin tosi paljon. Aihe on rankka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli rankka aihe, mutta päällimmäisenä tunteena mieleen jäi kuitenkin toivo. :)

      Poista
  3. Tämä tarjosi yllättävän hienon lukuelämyksen. Puolivahingossa kirjaan tartuin ja vaikutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän kirjan löytäminen puolivahingossa on parasta. :)

      Poista
  4. Pidin tästä myös hurjasti ja nopeasti kirjan ahmaisikin. Lukemassani englanninkielisessä painoksessa kansi oli saman tyylinen, mutta punaisen sävyillä. Ne sopivatkin paljon paremmin kirjan tunnelmaan.

    Sinulle on tunnustus blogissani, jos vaikka tähän kieltämättä pidempäänkin kiertäneeseen haasteeseen innostut vastailemaan :) http://rinkkajanojatuoli.blogspot.fi/2016/09/liebster-award.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi