Turun kirjamessut ovat onnellisesti ohi ja sain kuin sainkin viimein kuvakoosteen messuista aikaiseksi. Olin messuilla lauantaina ja sunnuntaina.
Lauantaina ohjelmani painottui seuralaisen iän vuoksi lähinnä uudelle lasten alueelle. Se olikin hienosti toteutettu kaikenikäisiä lapsia ajatellen: oli värityskuvia, löhöilytyynyjä, leikkimökki, lukunojatuoli ja jopa lasten oma messukirjasto eli kirjahylly täynnä kirjauutuuksia eri kustantamoilta (myös oiva markkinointikeino!). ;) Parasta alueessa oli se, että se oli sijoitettu omaan rauhalliseen nurkkaansa B-halliin, jolloin se oli hieman sivussa pahimmasta messuruuhkasta ja hälinästä (vink! vink! Helsingin kirjamessut, jonka viime vuoden lasten alue oli tästä näkökulmasta katsoen katastrofaalinen).
Juhani Känkänen avasi päivämme musikaalisesti laulutuokiolla, joka perustui Apo Apponen -kirjasarjan (Teos) teemoihin ja tapahtumiin. Sarja on tyttäreni uusi suosikki, joten oli hauskaa kuunnella lauluja tutuista aiheista. Aiheeseen liittyvät värityskuvat ja tarrat taisivat tosin kiinnostaa lasta enemmän kuin mies ja kitara lavalla. :D
Välillä tutustuimme lastenkirjatarjontaan A-hallin puolella. Tässä Kariston teoksia, joista löytyy paljon tuttuja suosikkeja.
Sammakon pisteellä oli hulinaa.
Lena Frölander-Ulf esitteli ja luki kuvakirjojaan
Kurre Keikari ja popcornit (S&S, 2017) sekä
Minä, Muru ja metsä (S&S, 2016).
Päivän kohokohta sekä äidille että tyttärelle oli
Aino Havukaisen ja
Sami Toivosen satuhetki uuden
Tatun ja Patun ällistyttävän satukirjan (Otava, 2017) parissa. Lapsikuulijat saivat päättää, millaisia ääniä ääneenlukijoiden tuli eri hahmoille käyttää, ja kaikki nauroivat ääneen sadulle, jonka lauseiden tyhjät kohdat piti täyttää sanalla "peppupyyhe". Jokin tässä huumorissa vain toimii! :)
A-hallissa oli lauantai-iltapäivänä melkoisen tiivis tunnelma.
Sunnuntaina lapsi jäi tätinsä hoiviin, kun läksin uudestaan pyörimään messuille. Tällä kertaa sain nauttia vähän aikuismaisemmasta ohjelmasta. :)
Juha Hietanen haastatteli
Paula Havastetta,
Mikko Kamulaa sekä
Elina Helkalaa ja
Ilari Aaltoa suomalaisesta mytologiasta, kansanperinteestä ja muinaismuistoista, jotka tuntuvat olevan nyt kovasti pinnalla sekä kauno- että tietokirjallisuudessa. Kamulan
Ikimetsien sydänmailla -romaanin (Gummerus, 2017) olen lukenut (suosittelen!) ja Helkalan & Aallon tietokirja
Matka muinaiseen Suomeen (Atena, 2017) alkoi myös kiinnostaa.
Kamula luki Tekstiretriitissä otteita sekä
Ikimetsien sydänmailla -kirjastaan että sarjan ensi vuonna ilmestyvästä toisesta osasta! Ei liene kovin suuri spoileri, että sen tapahtumat taitavat sijoittua erään tunnetun itäsuomalaisen linnan ympäristöön. ;)
Liv Strömquist,
Ulla Donner,
Vesa Kataisto ja haastattelija
Katariina Kyrölä keskustelivat feministisen sarjakuvan paneelissa naisten tekemien sarjakuvien historiasta ja nykytilanteesta ja arvostuksesta Ruotsissa ja Suomessa. Ei varmaan yllätä ketään, että Suomi on tässä(kin) asiassa hieman Ruotsia jäljessä.
Sunnuntain kohokohta puolestaan oli Diasporic Literary Languages in Finland -paneelikeskustelu, johon kiteytyi loistavasti messujen "Yksi maa - monta ääntä" -teema. Moniäänistä Suomea edustivat keskustelussa
Husein Muhammed (kurdin kieli),
Vuokko Hirvonen (saamen kielet),
Ahmed Zaidan (arabian kieli) sekä
Ali Abdishakur (somalin kieli). Oli todella harmi, että yleisöä oli paikalla vain kourallinen - toisaalta se kertoo ehkä karua kieltään siitä, miten häpeällisen vähän Suomen vähemmistökielten ja -kulttuurien kirjallisuutta täällä arvostetaan.
Panelistit toivat esille mm. sen, että suomalaiset kustantamot eivät juuri ole kiinnostuneita julkaisemaan muista kielistä tai kulttuureista ammentavaa kirjallisuutta; Suomessa asuvat saamen kielellä kirjoittavat kirjailijatkin joutuvat julkaisemaan kirjansa Norjassa! Ruotsissa julkaistaan esimerkiksi kurdin- ja somalinkielistä kirjallisuutta paljon ahkerammin kuin Suomessa. Monet panelistien kirjallisista kulttuureista kumpuavat suullisesta kerrontaperinteestä ja erityisesti runoudesta. Minusta olisi hieno ja tärkeä kulttuuriteko nostaa näitäkin ääniä vahvemmin esille Suomessa, sekä kustantamojen että lukijoiden puolelta!
Käväisin vielä kuuntelemassa hetken
Mauri Kunnasta ja tapasin muutamia bloggaajatuttuja. Ostin
parjatuista alelaareista Salman Rushdien Maurin viimeisen huokauksen (WSOY, 1996) ja
Carlos María Domínquezin Paperitalon (Basam Books, 2006). Jälkimmäinen kertoo sopivasti siitä, kuinka kirjahulluus voi riistäytyä täysin käsistä. Helsingin kirjamessuja odotellessa! ;)
Tuo on aivan totta, että kustantamot ovat keskittyneet pääasiallisesti englanninkielisen kirjallisuuden kääntämiseen – muut ovat liki roskaluokassa. Tämä taas vääristää suomalaisten maailmankuvaa entisestään, kun ottaa huomioon että mediakin tuuttaa angloamerikkalaista maailmankuvaa (jopa uutisia kääntämällä!).
VastaaPoistaHarmi, että paneelikeskustelulla oli vähän kuuntelijoita, mutta toisaalta se todella kertoo karua kieltä Suomen tilanteesta. Hyvä, kun toit asian esiin!
Totta, angloamerikkalainen kirjallisuus on yliedustettuna Suomenkin käännöskirjallisuuden kentässä. Olisi hienoa, jos muiltakin kieli- ja kulttuurialueilta käännettäisiin enemmän teoksia TAI jopa että vähemmistöjä edustavat, Suomessa asuvat kirjoittajat saisivat omia teoksiaan julki - joko suomennettuina tai suomeksi kirjoitettuina!
PoistaTällainen kirjallisuus kaipaisi myös enemmän julkisuutta. Suomessakin järjestetään kuulemma vuosittain Somalialaiset kirjamessut, mutta en ollut ennen tätä paneelia edes kuullut niistä!
Tosin on todettava että melkein kaikissa niissä keskusteluissa joita olin kuulemassa kakkoskerroksen saleissa (jossa tuo monikielisen Suomen keskustelukin oli) oli vain kourallinen yleisöä, luulen että suurempi yleisö ei niitä tiloja oikein löytänyt. Että luulen että kyse ei ole vain aiheesta, se olisi jollain Kuistilla tai Fiorella voinut saada enemmän näkyvyyttä (ei se kai siltikään mikään hitti olisi ollut mutta kuitenkin)
VastaaPoistaMutjoo. Saamenkielistä kirjallisuutta ja muuta kulttuurituotosta tiedän yhden kustantamon, DATin, ja se tosiaan toimii Norjassa (toisaalta on kiva että saamelaiskulttuuriväki ulottuu rajojen yli mutta toisaalta se kyllä haittaa näkyvyyttä esim. Suomessa).
Paljonhan on puhuttu että kustantamot odottavat sitä suurta maahanmuuttajaromaania mutta sitä ei ole vielä kuulunut, mutta toisaalta ehkä sitten odotetaan just sitä kirjaa joka sopii Väinö Linnan Pohjantähtien tms formaattiin ja muuta maahanmuuttajakirjallisuutta ei sitten kaivata jos se ei sovi tarkalleen suomalaiseen mielikuvaan millaista sen kirjallisuuden pitäisi olla...
Ja oma vastuu on tietysti meillä lukijoilla, joiden pitäisi rohkeammin lukea myös muuta käännöskirjallisuutta tai muista kulttuuripiirteistä tulevaa kirjallisuutta: sitä kuitenkin julkaistaan ainakin jonkin verran, mutta jonkun pitäisi niitä lukeakin (ja ehkä myös puhua niistä lehtien palstoilla, blogeissa tms)