 |
| Kansi: Päivi Puustinen |
Traumbach ei lumonnut tai ihastuttanut samalla tavalla kuin ne pari muuta Haahtelan romaania, jotka olen lukenut. Vaikea sanoa miksi, mutta jälkimaku oli jotenkin pettynyt: tässäkö tämä nyt sitten oli?
Nuori mies, Jochen, saapuu tuntemattomaan kaupunkiin haastattelemaan miestä nimeltä Traumbach. Jochen ei kuitenkaan pääse keskustelemaan Traumbachin kanssa, koska haastateltava tuntuu välttelevän tai pakenevan miestä. Moni kysymys askarruttaa lukijaa läpi kirjan: Kuka on Traumbach? Miksi hänet täytyy löytää? Mitä tapahtuu jos ja kun miehet tapaavat toisensa? Asetelma ei tietenkään ole niin yksinkertainen kuin miltä aluksi näyttää...
Pidin kirjassa siitä, miten kertojaääni johdattelee lempeästi lukijaa hänen seuratessaan Jochenin liikkeitä kaupungissa. Aivan kuin kertoja - ja lukija - todella kulkisivat Jochenin vierellä. Kertoja on kuin jonkinlainen ulkopuolinen selostaja ja sanookin jossain vaiheessa: Tarinan selostaminen on sikäli kiehtovaa, ettemme todellakaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Aivan kuin henkilöhahmo, Jochen, määräisi tarinan suunnan, vaikka on itse selvästi hukassa etsintäretkellään.
Kirjan kieli ei häikäissyt samalla tavalla kuin muissa lukemissani Haahtelan teoksissa. Esimerkiksi se, että Rouva Zuckmayerin nimessä sanotaan olevan kärpäspaperimaista tahmeutta pistää toki lukiessa pysähtymään ja maistelemaan nimeä suussa, mutta kärpäspaperimaista tahmeutta saa siitä kyllä minusta hakemalla hakea. :)
Traumbachia on luettu myös mm. Karoliinan, Sannan, Mari A:n, Saran, Tuulian ja Marian blogeissa.
Joel Haahtela: Traumbach. Otava. 2012. 112 sivua.
Otava: Traumbach
Otava: Joel Haahtela
HS kirjat: "Sulavaa, mutta liian opettavaista"
Minullekaan Traumbachista ei tullut suosikkihaahtelaani. Pidin kuitenkin kirjasta kovasti jo sitä lukiessani, ja se on selkeästi niitä teoksia, joiden arvo nousee mielessäni, kun aikaa lukukokemuksesta kuluu. Kirjan lukemisesta on nyt reilu kuukausi, ja jo nyt ajattelen sitä vielä suuremmalla lämmöllä kuin välittömästi lukemisen jälkeen. :)
VastaaPoistaKiitos linkityksestä! :)
Minäkin viihdyin kirjan parissa sitä lukiessa, mutta jotenkin odotin koko ajan käännettä parempaan suuntaan ja petyin, kun sitä ei tullutkaan. Vähän laimea jälkimaku siis jäi...
PoistaHymyilyttävä arvio tästä, kiitos! Minulla on Traumbach vielä lukematta mutta odotan sitä kyllä kiinnostuksella. Kertojaratkaisu ainakin vaikuttaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaKärpäspaperimainen tahmeus :))
Jännä kertojaääni on kyllä kirjan mielenkiintoisinta antia omasta mielestäni! :)
PoistaJa kärpäspaperimaisen tahmeudenhan voi täysin kuvitella mielessään! ;)
Olen kanssasi aika lailla samaa mieltä. Luin kirjan heti tammikuun alussa ja nyt kun lukemisesta on aikaa noin kaksi kuukautta, pidän edelleen Traumbachin kertojanäänen lempeydestä. Silti on hieman sellainen olo, että Haahtela kierrättää omia maneerejaan. Onneksi Haahtela on keskinkertaisenakin hyvä. :)
VastaaPoistaTosiaan, unohdin postauksessani mainita, että minua ärsytti myös se, miten vahvasti Haahtela tuntui toistavan Elena-romaanin teemaa! Siinäkin mies yrittää tavoitella mystistä henkilöä lukijalle tuntemattomasta syystä. Mutta Elenasta pidin paljon enemmän kuin tästä! :)
PoistaMinusta tämä oli kyllä aika ihana. Toisaalta se oli vasta toinen Haahtelani (ja nyt olen lukenut kolme, enkä ainakaan vielä ole kyllästynyt toistuviin teemoihin tai maneereihin). :) Se ihana kesäinen, seisahtanut tunnelma on vieläkin vahvana mielessäni..
VastaaPoistaAi miten hauskaa muuten, että olet lukenut tuon Suvanto-kirjan! Odotan arviotasi siitä.