Kirjanurkkaus

Kansi: Satu Kontinen Annoimme Chibin tulla vapaasti sisään piilossa vanhan rouvan katseilta, ja niin aloin itsekin vähitellen ymmärtää kissoja rakastavien ajattelutapaa. Televisiossa tai kalenterien kuvituksissakaan ei koreillut Chibin veroista kaunokaista. Mutta vaikka olin alkanut pitää Chibiä ylivertaisena, se ei ollut meidän kissamme. Kun sain Takashi Hiraiden Kissavieraan käsiini, piti hetkeksi vain pysähtyä ihastelemaan kirjan ulkonäköä. Kirja on sanalla sanoen kaunis , se on tyylikäs, kompakti ja lumoava. Kannen kissan silmät ovat täydellisen vihreät ja sen pään profiili on onnistuttu vangitsemaan vain muutamalla siveltimen vedolla. Kirjan upea kansi ja ulkoasu ovat Satu Kontisen käsialaa. Kolmikymppinen pariskunta vuokraa vanhan rouvan piharakennuksen kodikseen. Aviopari työskentelee kustannusalalla päivisin ja kirjoittaa öisin. Päärakennuksessa asuva vuokraemäntä kieltää vuokralaisiltaan lapset ja lemmikit. Naapuritalon 5-vuotias pikkupoika adoptoi kulkukissan ja nime...

Kansi: Martti Ruokonen Myönnän, että olen äänikirjojen suhteen myöhään liikkeellä. Vaikka äänikirjojen markkinat eivät Suomessa vielä päätä huomaa moniin muihin maihin ja kielialueisiin verrattuna, niin Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on vasta ensimmäinen äänikirja, jonka olen ostanut ja oikeasti kuunnellut alusta loppuun asti. Olen aiemmin kokeillut muutamaa englanninkielistä palvelua ja äänikirjaa, mutta ne ovat aina jääneet kesken. Pääsyy tähän lienee se, ettei tilaisuuksia ja tilanteita kuunnella kirjoja ole kovin paljon. Minulla ei ole työmatkaa, koska työskentelen kotitoimistossa, joten en juuri joudu istumaan julkisissa kulkuneuvoissa tylsistyneenä. Ajelen harvoin autolla ja vielä harvemmin yksin; enkä sitä paitsi tiedä, osaisinko kuunnella äänikirjaa ajaessa vai häiritsisikö se liikaa keskittymistä. Lenkkeillessä kuuntelen mieluummin musiikkia kuin puhetta, ja kotona en halua eristäytyä kuulokkeiden avulla muusta perheestä: fyysinen kirja sietää keskeytyksiä ja hälinää ...

Jokin hallitsematon voima on vallannut maan, jotain historiallista tapahtuu samanaikaisesti Reykjavíkissa ja suuressa maailmassa. Valkokangas on revennyt, maailmojen välillä tuulee.  Islantilaisen Sjónin Poika nimeltä Kuukivi on ollut lukulistallani siitä lähtien, kun se tuli kolmanneksi Blogistanian Globalia -kilpailussa vuosi sitten. Pienoisromaani valittiin myös parhaaksi islantilaiseksi kirjaksi ilmestymisvuonnaan. Ohut teos tuntui heppoiselta kädessä, mutta kansien välistä paljastui hurja, kiihkeä, mielikuvituksellinen ja synkkä tarina. Heti ensimmäiset sivut hätkähdyttävät. Teini-ikäinen poika nimeltä Máni Steinn (nimi muistuttaa englannin kielen sanoja "Moonstone", kuukivi) ansaitsee taskurahaa myymällä seksiä miesasiakkaille. Alun suuseksikohtaus on kuvattu kaunistelematta, lähes kylmänviileästi.  On loppuvuosi 1918. Katla-tulivuori purkautuu, ja reykjavíkilaisten talojen ikkunoita peittää aamuisin ohut tuhkakerros. Orpopoika asuu kaksin vanhan naisen kanssa...

On taas perinteisen puolivuosittaisen kirjakatsauksen vuoro, vaikka vuoden ensimmäinen kuukausi lähestyy jo loppuaan. Kirjakevät näyttää runsaalta, monipuoliselta ja todella houkuttelevalta. Vuoden ensimmäiset kirjauutuudet, Hävityksen jumala ja Tyhmä neitsyt , odottavat jo yöpöydällä. Seuraavassa ne ja muita itseäni kiinnostavia teoksia alkuvuoden tarjonnasta: Atena Ralf Rothmann : Kuolema keväällä (3/2016) - Kohtalo viskelee kahta nuorta saksalaispoikaa eri suuntiin toisen maailmansodan loppukuukausina. Kuvauksen perusteella kuulostaa siltä, että kirja pyrkii purjehtimaan Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -romaanin vanavedessä. Tämänkin käännösoikeudet on myyty useisiin maihin. Darragh McKeon : Kaikki pysyväinen haihtuu pois (4/2016) - Taas kirja, jonka nimi alkaa sanalla 'Kaikki' ja sekoittuu joko Doerrin viimevuotiseen tai Jonas Hassen Khemirin tuoreeseen romaaniin. Myös McKeon kirjoittaa viime vuosisadan käännekohdista, tällä kertaa Tšernobylin ydinonnettomuu...

Uli katsoi häntä silmät pyöreinä, odottaen, toivoen, että tälläkin kertomuksella olisi tarkoitus niin kuin hän halusi kaikella olevan. Uli halusi aina nähdä kohtalon, Uli odotti, että jokainen pienikin sattumus muodostaisi osan suurta, kaikkialla hengittävää tarinaa, jonka sylissä hän voisi levätä turvallisesti, koska se oli ennalta määrätty ja muuttumaton. Siiri Enorantaa on kehuttu blogeissa vuolaasti ja kaikki hänen aiemmat teoksensa ovat olleet ehdolla jonkin kirjallisuuspalkinnon - milloin Finlandia Juniorin, milloin Kuvastajan - saajaksi. Surunhauras, lasinterävä kiinnitti huomioni jo komean kannen takia (joka on Laura Lyytikäisen käsialaa). Lisäksi Maria Turschaninoffin Maresin lukeminen viime vuonna palautti uskoni kotimaiseen, nuorille suunnattuun fantasiaan - nimenomaan sellaiseen, jossa on päähenkilönä vahva nainen tai tyttö. Joten Surunhauras, lasinterävä oli pakko lukea. Romaani nousi viime vuonna Finlandia Junior -ehdokkaiden joukkoon, se voitti Topelius-palkinnon...

Kirjabloggaajat äänestävät taas viime vuoden parhaita kirjoja neljässä eri kategoriassa. Osallistun viime vuoden tavoin kaikkiin neljään kategoriaan. Eniten tunkua omassa äänestyksessäni oli - hieman yllättäen - Blogistanian Tietoon; viime vuosi oli nimittäin loistava tietokirjavuosi! Blogistanian Globaliassa sen sijaan ei runsaudenpula vaivannut, vaikka siinäkin kategoriassa nousi lopulta kolme ylitse muiden. Seuraavassa siis ehdokkaani vuoden 2015 parhaiksi kirjoiksi. Laitan jokaisen kirjan yhteyteen myös pienen lainauksen kustakin blogiarviosta lyhyeksi perusteluksi. Blogistanian Finlandia 3 pistettä: Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus) "...mukaansatempaava, hengästyttävän runsas ja älykäs teos." 2 pistettä: Pertti Lassila: Armain aika (Teos) "Lauseet ovat kirkkaita ja ehjiä, kieli lähes musikaalista ja lukiessa päätyy jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan." 1 piste: Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (WSOY) "...itsevarmasti ja ...

Lisa kohensi mekkoa asiantuntevasti ja talutti sitten Dennisin ääneti seinäpeilin eteen. Dennis tutkaili itseään. Ensin hän järkyttyi näkemästään. Sitten järkytys muuttui ihmetykseksi ja hän alkoi nauraa. Hänellä oli niin onnellinen olo, että hänen teki mieli tanssia. Joskus asiat tuntuvat niin voimakkaasti, että sanat eivät riitä. David Walliamsin Herra Lemu -lastenkirjaa kehuttiin useissa kirjablogeissa pari vuotta sitten. Sitä en ole vielä lukenut, mutta viime vuonna ilmestynyt Poika ja mekko , jossa on jälleen Quentin Blaken anarkistisen suttuinen kuvitus, oli pakko saada käsiin. 12-vuotias Dennis on koulun jalkapallotähti, joka elää vanhempiensa avioeron jälkeen kolmestaan isänsä ja isoveljensä Johnin kanssa. Äiti on lähtenyt, isä huutaa pojilleen ja ruokkii masennustaan ruualla. Perheessä ei saa itkeä, ei puhua tunteista eikä varsinkaan halata. Dennis yllättyy iloisesti, kun hänen seuraansa lyöttäytyy kaunis ja suosittu Lisa, joka on niin kertakaikkisen hurmaava, että va...