Siirry pääsisältöön

David Walliams & Quentin Blake: Poika ja mekko

Lisa kohensi mekkoa asiantuntevasti ja talutti sitten Dennisin ääneti seinäpeilin eteen. Dennis tutkaili itseään. Ensin hän järkyttyi näkemästään. Sitten järkytys muuttui ihmetykseksi ja hän alkoi nauraa. Hänellä oli niin onnellinen olo, että hänen teki mieli tanssia. Joskus asiat tuntuvat niin voimakkaasti, että sanat eivät riitä.

David Walliamsin Herra Lemu -lastenkirjaa kehuttiin useissa kirjablogeissa pari vuotta sitten. Sitä en ole vielä lukenut, mutta viime vuonna ilmestynyt Poika ja mekko, jossa on jälleen Quentin Blaken anarkistisen suttuinen kuvitus, oli pakko saada käsiin.

12-vuotias Dennis on koulun jalkapallotähti, joka elää vanhempiensa avioeron jälkeen kolmestaan isänsä ja isoveljensä Johnin kanssa. Äiti on lähtenyt, isä huutaa pojilleen ja ruokkii masennustaan ruualla. Perheessä ei saa itkeä, ei puhua tunteista eikä varsinkaan halata.

Dennis yllättyy iloisesti, kun hänen seuraansa lyöttäytyy kaunis ja suosittu Lisa, joka on niin kertakaikkisen hurmaava, että varmaan oravienkin sydämet muljahtelivat, kun hän käveli ohi. Seurauksena ei kuitenkaan ole tyypillinen varhaisteinien ihastustarina, vaan Lisa ja Dennis jakavat yhteisen kiinnostuksenkohteen: muodin.

Dennisin isä löytää poikansa huoneesta Vogue-lehden eikä ensin ole aivan varma, kuinka suhtautua. Lopulta hän päättää, että muotilehden lukeminen ei ole normaali harrastus pojalle ja suuttuu. Lukiessa hymyilyttää, kun isä kieltää poikaansa katsomasta Pikku-Britanniaa (vai mikä sen nimi on, missä ne kaksi ääliötä pukeutuvat 'fiineiksi leideiksi'. Siitä tulee huonoja vaikutteita.). Kirjailija Walliams kun on itse tietenkin toinen kyseisen sarjan päätähdistä. :)


Lisa sen sijaan rohkaisee Dennisia: yhdessä he valitsevat Dennisille mekon ja meikit, jotta tästä voi tulla Denise. Lisa tuo ranskalaisena vaihto-oppilaana esiintyvän Denisen mukanaan kouluun. Mutta kun Denisen peruukki putoaa koulun pihalla maahan, ja sen alta paljastuu Dennis, muiden lasten pilkkanauru on armotonta:


Kirjassa on kuitenkin Dennisin kannalta onnellinen loppu eikä mekkoon pukeutuminen lopulta ole ongelma sen enemmän luokkatovereille kuin ankaralle isällekään.

Poika ja mekko on vastustamaton, lämminhenkinen ja vauhdikkaasti etenevä kirja, jonka huumori uppoaa varmasti monenikäisiin lukijoihin. Vaikka jo kirjan nimestä voi herätä mielikuva, että tässä käsitellään seksuaalisuutta ja sukupuolta, niin minusta mekko edustaa Dennisille jotain muuta. Poika kaipaa äitiään ja vaalii ainoaa jäljellä olevaa valokuvaa äidistään, jossa tällä on keltainen kesämekko. Muotilehdet ja kauniit vaatteet tarjoavat Dennisille keinon paeta hetkeksi harmaasta arjesta fantasiamaailmaan, jossa kaikki on puhdasta, kaunista ja värikästä - kuin äiti.

Lapsilukijoille kirja tarjoaa toki mahdollisuuden käsitellä myös erilaisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä. Valtavirrasta poikkeaminen vaatii suurta rohkeutta, erityisesti mitä tulee pukeutumiseen ja ulkonäköön. On muuten turhauttavaa ja surullista huomata, että jo 3-vuotiaat oppivat ikätovereiltaan (ja eräiltä aikuisilta), mitkä ovat tyttöjen ja mitkä poikien vaatteita ja värejä. Ja että jos joku sekoittaa nämä, "erehdyksestä" täytyy huomauttaa ja kyseistä lasta saa (tai jopa kuuluu) pitää hieman huvittavana.

Toivon, että olisin itsekin saanut lukea enemmän näin riemukkaita ja avarakatseisia kirjoja alakouluikäisenä.

David Walliams & Quentin Blake: Poika ja mekko. Tammi. 2015. 220 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Boy in the Dress
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta

Kirja.fi: Poika ja mekko
Kirjavinkit: Poika ja mekko
Wikipedia: David Walliams

Kommentit

  1. Walliams tosiaan käsittelee hersyvän letkeästi vaikeitakin asioita. Tässähän vilahtaa jopa pornolehti! Odotan innolla Walliamsin muita kirjoja, vaikka vähän epäilen ettei näin hyvää voi olla tulossa enempää :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoiselta kuulostava kirja. Ja oikeasti harmitti, kun Frozenista hurjasti pitävä 4v poikani ei sitten enää halunnutkaan paitaa elokuvan lumiukon kuvalla, kun "se on tyttöjen..."

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi