Siirry pääsisältöön

Blogistanian palkintoehdokkaani 2015


Kirjabloggaajat äänestävät taas viime vuoden parhaita kirjoja neljässä eri kategoriassa. Osallistun viime vuoden tavoin kaikkiin neljään kategoriaan. Eniten tunkua omassa äänestyksessäni oli - hieman yllättäen - Blogistanian Tietoon; viime vuosi oli nimittäin loistava tietokirjavuosi! Blogistanian Globaliassa sen sijaan ei runsaudenpula vaivannut, vaikka siinäkin kategoriassa nousi lopulta kolme ylitse muiden.

Seuraavassa siis ehdokkaani vuoden 2015 parhaiksi kirjoiksi. Laitan jokaisen kirjan yhteyteen myös pienen lainauksen kustakin blogiarviosta lyhyeksi perusteluksi.

Blogistanian Finlandia

3 pistettä: Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus)
"...mukaansatempaava, hengästyttävän runsas ja älykäs teos."

2 pistettä: Pertti Lassila: Armain aika (Teos)
"Lauseet ovat kirkkaita ja ehjiä, kieli lähes musikaalista ja lukiessa päätyy jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan."

1 piste: Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (WSOY)
"...itsevarmasti ja taidokkaasti kirjoitettu, hämmästyttävän ehjä ja tunteisiin vetoava."

Blogistanian Globalia

3 pistettä: Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, suom. Hanna Tarkka)
"...yksi hienoimmista toiseen maailmansotaan sijoittuvista romaaneista, jonka olen lukenut."

2 pistettä: Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Tammi, suom. Raisa Porrasmaa)
"Suomentaja Raisa Porrasmaa on tehnyt hienoa työtä nimitysten kääntämisessä - ja muutenkin!"

1 piste: Luiz Ruffato: Tekokukkia (Into, suom. Jyrki Lappi-Seppälä)
"Ruffato tarjoaa lukijalle todellisen kirjallisen kukkakimpun, joka on värikäs, yllätyksellinen, konstailematon ja runsas."

Blogistanian Kuopus

3 pistettä: Anu Holopainen: Ihon alaiset (Karisto)
"Romaanin antama kuva ulkonäkökeskeisestä tulevaisuudesta ei ole kovin toiveikas, mutta se antaa paljon ajattelemisen aihetta ja uuden näkökulman myös nykypäivän tilanteeseen - kuten hyvän tulevaisuusdystopian kuuluukin."

2 pistettä: David Walliams & Quentin Blake: Poika ja mekko (Tammi, suom. Jaana Kapari-Jatta)
"...vastustamaton, lämminhenkinen ja vauhdikkaasti etenevä kirja, jonka huumori uppoaa varmasti monenikäisiin lukijoihin."

1 piste: Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri matkustavat (Sanoma Pro, Oppi&ilo)
"Tekstiä [...] on juuri sopivasti, asiat selitetään selvästi ja lapsen tasoisesti - lukiessa mietin monesti, että juuri samoin sanoin voisin itsekin vastata oman lapsen kysymykseen tai ihmettelyyn!"

Blogistanian Tieto

3 pistettä: Bea Uusma: Naparetki - minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman) 
"En ole koskaan lukenut tällaista tietokirjaa: näin tunteella ja intohimoisesti aiheeseensa perehtyvää ja samalla syvän analyyttistä ja perusteellista."

2 pistettä: Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus (WSOY, suom. Irmeli Ruuska)
"Ulkopuolisuudestaan huolimatta Nordberg on päässyt ihailtavan hyvin sisälle Afganistanin kulttuuriin, naisten elämään ja vaiettuun bacha posh -perinteeseen."
 
1 piste: Sateenkaaren alla: kertomuksia perheistä, toim. Maria Rintamäki, Hanna-Leena Autio, Karoliina Riihiluoma & Liisa Suvanne (Atena) 
"...teos tuo [perhe- ja avioliittokeskusteluun] tärkeän lisän tuomalla esiin moninaisten perheiden henkilökohtaisen näkökulman."

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude