Siirry pääsisältöön

Anne Wiazemsky: Hymni rakkaudelle

Äiti vastaa hajamielisesti. Ei hän yritä peitellä minulta miehensä syrjähyppyjä. Mutta hänenkin rakkautensa on muualla, ja sen hän yrittää salata meiltä. Joten se mitä isä tekee toisten naisten kanssa... Monikko on lipsahtanut vahingossa, ja se järkyttää minua. Äiti viittaa kädellään väsyneesti, hänen suupielensä vetäytyvät katkeriksi ja hän lausuu hämärät sanat: "Se asia on ollut jo kauan selvä."

Parin viikon päästä Helsingin kirjamessuilla vieraileva Anne Wiazemsky on mielenkiintoinen tapaus. Ruhtinattaren arvonimeä kantava, venäläiseen aatelissukuun kuuluva ranskalaisnäyttelijätär saapuu Suomeen markkinoimaan kahta uutta suomennostaan. Kirjallisuuden Nobelin voittaneen François Mauriacin tyttärentytär ja ohjaaja Jean-Luc Godardin ex-vaimo jatkaa näyttelijäntöiden ohella isoisänsä kirjailijaperinnettä.

Wiazemskyn romaanit vaikuttavat ennemmin omaelämäkerran palasilta kuin suoranaiselta fiktiolta. Nuori tyttö (2010) kuvailee Wiazemskyn omia kokemuksia nuorena näyttelijänä ja Berliinin lapseni (2010) puolestaan kertoo hänen vanhempiensa tarinan. Hymni rakkaudelle taas on suomennettu jo vuonna 1998. Myös se kertoo Wiazemskyn omasta lapsuudesta.

Romaanin alussa Anne ja hänen veljensä käyvät läpi kuolleen isänsä tavaroita ja löytävät paperin, jossa heidän isänsä on testamentannut levykokoelmastaan Edith Piafin kappaleen "Hymni rakkaudelle" eräälle tuntemattomalle naiselle. Takaumien ja muistojen kautta Anne palaa lapsuuteensa ja kertoo vanhempiensa avioliiton ulkopuolisista suhteista, alkoholisoituvista lastenhoitajistaan, isän sairaudesta ja äidin välinpitämättömyydestä. Lopulta koittaa myös aika selvittää, kuka tuo tuntematon nainen hänen isänsä elämässä oli ja miksi Edith Piafin kappaleella on hänelle niin suuri merkitys. "Hymnistä rakkaudelle" tulee tärkeä myös Annelle itselleen sekä hänen äidilleen.

Romaani on kirjoitettu huolellisesti lapsen näkökulmasta, sen kummemmin asioita kauhistelematta tai selittämättä. Annikki Sunin suomennosta on ilo lukea. Ranskassa on tehty myös romaaniin pohjautuva elokuva, Toutes ces belles promesses.

Anne Wiazemsky: Hymni rakkaudelle. WSOY. 1998.
Ranskankielinen alkuteos: Hymnes à l'amour
Suomentaja: Annikki Suni

HS.fi: "Ranskalainen elokuvanäyttelijä Anne Wiazemsky saapuu Helsingin kirjamessuille"

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää