Siirry pääsisältöön

Anne Wiazemsky: Hymni rakkaudelle

Äiti vastaa hajamielisesti. Ei hän yritä peitellä minulta miehensä syrjähyppyjä. Mutta hänenkin rakkautensa on muualla, ja sen hän yrittää salata meiltä. Joten se mitä isä tekee toisten naisten kanssa... Monikko on lipsahtanut vahingossa, ja se järkyttää minua. Äiti viittaa kädellään väsyneesti, hänen suupielensä vetäytyvät katkeriksi ja hän lausuu hämärät sanat: "Se asia on ollut jo kauan selvä."

Parin viikon päästä Helsingin kirjamessuilla vieraileva Anne Wiazemsky on mielenkiintoinen tapaus. Ruhtinattaren arvonimeä kantava, venäläiseen aatelissukuun kuuluva ranskalaisnäyttelijätär saapuu Suomeen markkinoimaan kahta uutta suomennostaan. Kirjallisuuden Nobelin voittaneen François Mauriacin tyttärentytär ja ohjaaja Jean-Luc Godardin ex-vaimo jatkaa näyttelijäntöiden ohella isoisänsä kirjailijaperinnettä.

Wiazemskyn romaanit vaikuttavat ennemmin omaelämäkerran palasilta kuin suoranaiselta fiktiolta. Nuori tyttö (2010) kuvailee Wiazemskyn omia kokemuksia nuorena näyttelijänä ja Berliinin lapseni (2010) puolestaan kertoo hänen vanhempiensa tarinan. Hymni rakkaudelle taas on suomennettu jo vuonna 1998. Myös se kertoo Wiazemskyn omasta lapsuudesta.

Romaanin alussa Anne ja hänen veljensä käyvät läpi kuolleen isänsä tavaroita ja löytävät paperin, jossa heidän isänsä on testamentannut levykokoelmastaan Edith Piafin kappaleen "Hymni rakkaudelle" eräälle tuntemattomalle naiselle. Takaumien ja muistojen kautta Anne palaa lapsuuteensa ja kertoo vanhempiensa avioliiton ulkopuolisista suhteista, alkoholisoituvista lastenhoitajistaan, isän sairaudesta ja äidin välinpitämättömyydestä. Lopulta koittaa myös aika selvittää, kuka tuo tuntematon nainen hänen isänsä elämässä oli ja miksi Edith Piafin kappaleella on hänelle niin suuri merkitys. "Hymnistä rakkaudelle" tulee tärkeä myös Annelle itselleen sekä hänen äidilleen.

Romaani on kirjoitettu huolellisesti lapsen näkökulmasta, sen kummemmin asioita kauhistelematta tai selittämättä. Annikki Sunin suomennosta on ilo lukea. Ranskassa on tehty myös romaaniin pohjautuva elokuva, Toutes ces belles promesses.

Anne Wiazemsky: Hymni rakkaudelle. WSOY. 1998.
Ranskankielinen alkuteos: Hymnes à l'amour
Suomentaja: Annikki Suni

HS.fi: "Ranskalainen elokuvanäyttelijä Anne Wiazemsky saapuu Helsingin kirjamessuille"
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...
20 kommenttia
Lue lisää