Siirry pääsisältöön

Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva

Hän taisteli oikeudesta rakastaa, rakastaa miehiä ja naisia, hyläten sovinnaisuussäännöt, joiden mukaan avioliitto vaati kaiken muun pois sulkevaa rakkautta, joiden mukaan naisten tuli rakastaa vain miehiä ja miesten vain naisia. Tämän hyväksi hän oli valmis luopumaan kaikesta. Ehkä hän oli hullu, kuten hän itse myöhemmin sanoi, mutta se oli suurenmoista hulluutta.

Nigel Nicolson oli Sir Harold Nicolsonin ja Vita Sackville-Westin poika. Nämä kaksi puolestaan kuuluivat Englannin ylhäisimpään yläluokkaan 1920-luvulla, ja viettivät aikaansa kiertelemällä Eurooppaa, "talvehtien" milloin pariisilaisessa hotellissa, milloin Monte Carlossa, milloin kartanossa jossain päin Englantia. Pariskunnan idyllinen elämä oli täynnä ylellisyyksiä, mutta samalla myös arkista työntekoa: molemmat olivat menestyviä kirjailijoita ja Harold myös diplomaatti, joka vietti pitkiäkin aikoja poissa kotoa. Vita hoiti sillä aikaa perheen puutarhaa ja huolehti kahdesta pojastaan Knolen kartanossa (356 huonetta!) Kentissä.

Pariskunta oli onnellisesti naimisissa 40 vuoden ajan. Se, mikä teki heidän parisuhteestaan erikoisen, oli se, että molemmat (kuten romaanin takakansi kertoo) "tunsivat voimakasta vetoa omaa sukupuoltaan kohtaan". Nigel Nicolsonin kirjoittama kirja on oikeastaan osa hänen äitinsä elämäkertaa - tai siitä aiemmin puuttunut palanen, josta Vita ei puhunut elinaikanaan julkisesti, vaikka kirjoittikin päiväkirjoihinsa kaiken. Erään avioliiton muotokuva koostuukin suurelta osin Vitan omista päiväkirjamerkinnöistä ja kirjeenvaihdosta, joita täydentävät hänen poikansa kommentit ja omat päätelmät.

Vitan ehkä kuuluisin "valloitus" oli Virginia Woolf, jonka kanssa Vitalla oli suhde 1920-luvun lopulla. Suhteen seurauksena Woolf kirjoitti kuuluisan romaaninsa Orlandon, joka perustuu Vitan elämään. Jo ennen Virginia Woolfia Vitalla oli pitkä ja intohimoinen suhde Violet Trefusis -nimisen naisen kanssa. Vita oli vasta 12-vuotias kun tapasi Violetin (joka oli tuolloin 10). Naiset ylläpitivät suhdetta toisiinsa läpi teini-iän ja aikuisuuden. Sitä eivät estäneet naimisiinmeno miesten kanssa, Vitan lasten saanti, heidän vanhempiensa tuomitseva arvostelu tai lähipiirin juorut. Vita kirjoitti suhteestaan romaanin Challenge (suom. Elämän haaste), mutta naisten vanhemmat estivät kirjan julkaisun Englannissa, koska se ei, salanimien käytöstä huolimatta, yrittänytkään piilotella suhteen laatua.

Harold, Vitan mies, oli loputtoman ymmärtäväinen, ja heidän avioliittonsa perustui keskinäiselle avoimuudelle ja ystävyydelle. Vita kirjoittikin Haroldille: "Luultavasti 99 ihmistä sadasta, jos tietäisi meistä kaiken, pitäisi meitä turmeltuneina tai degeneroituneina. Ja kuitenkin tiedän ehdottoman varmasti, että sadasta ihmisestä ei löydy 99:ää vähemmän turmeltunutta tai degeneroitunutta kuin me. En tahdo kerskailla, mutta ainakin me elämme, eikö totta?" Lopulta Vitan kiintymys Violetia kohtaan laantui. Haroldin ja Vitan avioliitto puolestaan jatkui - molempien satunnaisista suhteista huolimatta - Vitan kuolemaan saakka.

Nicolsonin kirjoittama kirja on hämmästyttävän avoin ja rehellinen, ja paljon mielenkiintoisempi kuin etukäteen osasin odottaa. Ihmissuhdedraamaa ja melodramaattisia käänteitä ei romaanista tietenkään puutu, ja tekstin tyylikin on välillä yliampuvaa. BBC on saanut väkerrettyä kirjasta jopa TV-sarjan! Pohjimmiltaan romaani on kuitenkin kahden ihmisen rakkaustarina ja kunnianosoitus omituiselle avioliitolle, joka oli kaikkea muuta kuin perinteinen, mutta silti aidosti onnellinen. Samalla kirja on myös puolustuspuhe seksuaalivähemmistöille ja oman onnellisuuden tavoittelemiselle muiden mielipiteistä välittämättä.

On pakko mainita vielä yksi hämmästyttävä fakta: Vitan rakastajattaren Violet Trefusisin äiti, Alice Keppel, oli Englannin kuninkaan, Edward VII:n, rakastajatar, sekä nykyisen Prinssi Charlesin 2. vaimon Camillan isoisoäiti! Pienet piirit Englannin yläluokassa!

Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva. WSOY. 1975.
Englanninkielinen alkuteos: Portrait of a Marriage
Suomentaja: Riitta Kallas

Wikipedia: Portrait of a Marriage
Wikipedia: Vita Sackville-West

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen, perusteellinen esittely, kiitos! En ollut kuullut tästä kirjasta, mutta haluan kyllä lukea tämän ehdottomasti jossain vaiheessa. Luin juuri pari viikkoa sitten Nigel Nicholsonin Virginia Woolf -elämäkerran ja aion kirjoittaa siitä, kunhan vain löydän kirjan jostain... Tuo Vitan romaanikin kiinnostaisi: koko tuo aikakausi ja Virginia Woolfin seurapiiri alkoi kiehtoa, kun luin Woolf-elämäkerran.

    VastaaPoista
  2. Minun taas tekisi mieli lukea juuri tuo Nicolsonin Virginia Woolf -elämäkerta! Woolfin ja hänen miehensä avioliitto taisi olla vähän samantapainen kuin Nicolsonin vanhempien. Odottelen mielenkiinnolla arviotasi kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Kannattaa lukea V.W.-elämäkerta, se oli elämäkerraksi todella nopea- ja helppolukuinen, suosittelen. Woolfien liitto taisi olla nk. kumppanuusliitto parhaimmillaan; vaikka intohimoa ei ollut, ystävyys kesti vuosikymmenet. Yritän kirjoittaa Woolf-asioista tarkemmin lähiaikoina! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, olipas mielenkiintoinen kirjaesittely tämä! Kesällä luin Orlandoa ja mietin, mikä funktio kirjailijalla Woolfilla oikein on ollut - kirja on täysi erilainen kuin muu tuotantonsa. Nytpä selvisi sekin asia. Tämä kirja olisi mielenkiintoista lukea jo ihan vain parina Orlandolle, puhumattakaan tuosta elämäkerrasta.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen aikoinani lukenut Woolfin Orlandon sekä tuon Vita Sackville-Westin kirjoittaman Elämän haaste -romaanin - enkä kumpaakaan lukiessa tiennyt, että romaanihenkilöillä oli oikeat vastineet todellisessa elämässä! Pitäisi varmaan lukea molemmat nyt uudestaan, vanhempana ja viisastuneena, niin saisi kirjoista enemmän irti.

    VastaaPoista
  6. Tämä saapui minulle juuri kirjastosta. Innostuin lukijoiden innoittamana luettuani ensin Sellersin Vanessa&Virginia.

    Hyvä juttu ja jännittävää tietoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minä puolestani kiinnostuin tuosta Vanessasta & Virginiasta, pitääpä käydä lukemassa arviosi.

      Nicolsonin kirja on todella mielenkiintoinen, antoisia hetkiä sen parissa! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi