Siirry pääsisältöön

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Herra Hyde

Herra Hyde oli kalpea ja melkein kääpiö. Hän vaikutti rujolta ilman mitään näkyvää epämuodostumaa. Hänen hymynsä oli epämiellyttävä, hän oli käyttäytynyt lakimiestä kohtaan pelokkaasti, mutta samalla röyhkeästi, ja hänen äänensä oli käheä, kuiskaava ja särähtelevä - kaikki tämä puhui häntä vastaan. Mutta ne eivät silti riittäneet selittämään sitä ennen kokematonta vastenmielisyyttä, inhoa ja pelkoa, jota herra Utterson tunsi häntä kohtaan.

Myös lastenkirjailijana tunnetun (mm. Aarresaari) skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin kauhuklassikko on nyt julkaistu uutena painoksena Otavan Keskiyön kirjasto -sarjassa. Vuonna 1886 englanniksi ilmestyneen pienoisromaanin henkilöt ovat muodostuneet käsitteeksi, hyvään ja pahaan jakautuneen persoonan symboliksi.

VAROITUS: spoilereita luvassa

Tarina pääpiirteissään on varmasti kaikille tuttu ainakin jostain sen monesta versioista, elokuvasovituksista, sarjakuvista tms. Lontoolainen tohtori Jekyll onnistuu kehittämään laboratoriossaan aineen, jonka avulla hän pystyy muuttumaan pahaksi ja häikäilemättömäksi herra Hydeksi. Herra Hyde antaa Jekyllille mahdollisuuden tukahduttaa omat hyvät puolensa ja kulkea Lontoon yöllisiä katuja tuntematta huonoa omatuntoa tai syyllisyyttä pahoista teoistaan. Lopulta Hyden persoona kasvaa liian vahvaksi Jekyllille ja hänen on yhä vaikeampi hallita muodonmuutosta tai muuttua takaisin omaksi itsekseen.

Stevensonin kauhutarina avautuu vähitellen, kun Tohtori Jekyllin hyvä ystävä, lakimies Utterson, ryhtyy tutkimaan Herra Hyden tapausta. Lukijallekaan ei paljasteta Jekyllin rappioituneen kaksoiselämän noidankehää ennen kuin romaanin loppupuolella. Kirja olisikin varmasti parempi lukea tuntematta tarinaa etukäteen.

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Herra Hyde. Otava. 2007.
Englanninkielinen alkuteos: The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde
Suomentaja: Erkki Haglund

Savon Sanomat: Tohtori Jekyll ja herra Hyde
Wikipedia: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde
Wikipedia: Robert Louis Stevenson

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude