Siirry pääsisältöön

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Herra Hyde

Herra Hyde oli kalpea ja melkein kääpiö. Hän vaikutti rujolta ilman mitään näkyvää epämuodostumaa. Hänen hymynsä oli epämiellyttävä, hän oli käyttäytynyt lakimiestä kohtaan pelokkaasti, mutta samalla röyhkeästi, ja hänen äänensä oli käheä, kuiskaava ja särähtelevä - kaikki tämä puhui häntä vastaan. Mutta ne eivät silti riittäneet selittämään sitä ennen kokematonta vastenmielisyyttä, inhoa ja pelkoa, jota herra Utterson tunsi häntä kohtaan.

Myös lastenkirjailijana tunnetun (mm. Aarresaari) skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin kauhuklassikko on nyt julkaistu uutena painoksena Otavan Keskiyön kirjasto -sarjassa. Vuonna 1886 englanniksi ilmestyneen pienoisromaanin henkilöt ovat muodostuneet käsitteeksi, hyvään ja pahaan jakautuneen persoonan symboliksi.

VAROITUS: spoilereita luvassa

Tarina pääpiirteissään on varmasti kaikille tuttu ainakin jostain sen monesta versioista, elokuvasovituksista, sarjakuvista tms. Lontoolainen tohtori Jekyll onnistuu kehittämään laboratoriossaan aineen, jonka avulla hän pystyy muuttumaan pahaksi ja häikäilemättömäksi herra Hydeksi. Herra Hyde antaa Jekyllille mahdollisuuden tukahduttaa omat hyvät puolensa ja kulkea Lontoon yöllisiä katuja tuntematta huonoa omatuntoa tai syyllisyyttä pahoista teoistaan. Lopulta Hyden persoona kasvaa liian vahvaksi Jekyllille ja hänen on yhä vaikeampi hallita muodonmuutosta tai muuttua takaisin omaksi itsekseen.

Stevensonin kauhutarina avautuu vähitellen, kun Tohtori Jekyllin hyvä ystävä, lakimies Utterson, ryhtyy tutkimaan Herra Hyden tapausta. Lukijallekaan ei paljasteta Jekyllin rappioituneen kaksoiselämän noidankehää ennen kuin romaanin loppupuolella. Kirja olisikin varmasti parempi lukea tuntematta tarinaa etukäteen.

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Herra Hyde. Otava. 2007.
Englanninkielinen alkuteos: The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde
Suomentaja: Erkki Haglund

Savon Sanomat: Tohtori Jekyll ja herra Hyde
Wikipedia: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde
Wikipedia: Robert Louis Stevenson

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi