Siirry pääsisältöön

Sarah Dunant: Venuksen syntymä

Sisar Lucrezian ruumis lepäsi vuoteella. Viivytyksen takia kuolonkankeus oli jo vallannut jäsenet. Sisaret työskentelivät hätäisesti puutarhakäsineet kädessä, sillä luostarilla ei ollut tarjota muuta tartunnan suojaksi. He avasivat hunnun ja vetivät sen pois kaulalta. Hiki oli painanut kuolleen nunnan hiukset päänmyötäisiksi, mutta hehkeinä ja tyyninä säilyneet kasvot heijastivat yrttitarhassa vietetyn iltapäivän rauhaa.

Firenze oli Italian kulttuurin kehto 1400-luvun renessanssiajan pyörteissä. Kaupunkia hallitsi vaikutusvaltainen Medicien mahtisuku, jonka jäsenet tukivat maan taidetta ja arkkitehtuuria ja tekivät osaltaan Firenzestä sen ajan huomattavimman taidekeskuksen. Vuonna 1494 Firenzeen kuitenkin saapui dominikaanimunkki Girolamo Savonarola, joka piti kaupunkia synnin tyyssijana ja alkoi saarnata sen moraalittomuutta vastaan. Lopulta kaupunkilaisten kapina syöksi Medicit vallasta ja nosti munkin Firenzen johtoon. Savonarolan nuoret kannattajat alkoivat partioida kaduilla ja taloissa takavarikoiden kaiken mikä voisi viitata löyhään moraaliin, turhamaisuuteen, seksuaalisuuteen ja ylelliseen elämään. Tähän kuuluivat myös maalaukset, huonekalut ja korut. Firenzen ylpeydenaiheet poltettiin munkin käskystä suurilla "turhuuksien rovioilla".

Tähän aikaan sijoittuu Sarah Dunantin historiallinen romaani Venuksen syntymä. Päähenkilö Alessandra on ylhäisen firenzeläisen perheen tytär, jonka isä palkkaa nuoren, lupaavan taiteilijan maalaamaan perheen kappeliin freskoja. Hiljainen, työlleen omistautunut taiteilija kiehtoo Alessandraa, mutta nuoren firenzeläistytön elämän karu todellisuus keskeyttää unelmoinnin. Järjestetty kulissiavioliitto homoseksuaalisen älykön kanssa tuo yllättäen Alessandralle enemmän vapautta kuin mitä hänellä oli isänsä talossa. Samalla Firenze kuitenkin kulkee vääjäämättömästi kohti Savonarolan hirmuvaltaa.

Venuksen syntymä on yksityiskohtainen ja todentuntuinen kuvaus 1400-luvun Firenzestä naisen näkökulmasta. Dunant keskittyy erityisesti naisen ruumiillisten kokemusten kuvaukseen: Alessandran kasvu tytöstä naiseksi, hääyö, synnytys ja lopulta vanheneminen. Romantiikka on kirjassa vähän turhankin suuressa roolissa, ja perheen tarina saa paikoin saippuasarjamaisia piirteitä. Täysin käsittämätön loppuratkaisu pilasi mielestäni kirjan; tuntui kuin kirjailijalle olisi tullut kiire saada kirja valmiiksi, jolloin huolella pohjustettu ja kehitelty henkilökuvaus unohtui täysin.

Sarah Dunant: Venuksen syntymä. Gummerus. 2005.
Englanninkielinen alkuteos: The Birth of Venus
Suomentaja: Riikka Toivanen

Gummerus: Venuksen syntymä
SarahDunant.com [en]

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää