Siirry pääsisältöön

W. G. Sebald: Vieraalla maalla

Kaksikymmentäkaksivuotiaaksi saakka en ollut käynyt kauempana kuin viiden tai kuuden tunnin junamatkan päässä kotoa, ja kun eri syistä päätin syksyllä 1966 muuttaa asumaan Englantiin, ei minulla näin ollen ollut kovin kaksista käsitystä siitä, miltä siellä näytti ja miten minä aivan oman onneni nojassa pärjäisin vieraalla maalla. Ehkä juuri kokemattomuuteni ansiosta kestin kaksituntisen yölennon Zürichistä Klotenin kentältä Manchesteriin suuremmin huolestumatta.

Itselleni täysin tuntematon kirjailija W. G. Sebald sattui silmiini alun perin tästä Kiiltomadon Austerlitz-romaanin arvostelusta. Austerlitz ei arvostelun innoittamissa etsinnöissä käsiini osunut, mutta Sebaldin varhaisempaa tuotantoa oleva Vieraalla maalla ei myöskään jättänyt kylmäksi.

Romaani koostuu neljästä omaelämäkerralliseen tyyliin kirjoitetusta kertomuksesta, joissa kertoja toimii jonkinlaisena historiantutkijan ja salapoliisin välimuotona etsiessään tietoja neljästä eri henkilöstä Euroopassa ja Amerikassa.

Kollaasimaista kerrontaa rytmittävät mustavalkoiset valokuvat, postikortit, piirrokset, sanomalehtiartikkelit ja päiväkirjojen aukeamat - ja onpa joukossa käyntikortti ja junalippukin! Näistä muistojen palasista romaanin kertoja kokoaa elämänmakuisia tarinoita, joita yhdistävät usein juutalaisuus ja siirtolaisuus. Päähenkilöitä vaivaa eräänlainen perieurooppalainen juurettomuus; oma identiteetti on päässyt katoamaan. Englannin-, saksan-, ranskan- ja italiankieliset dialoginpätkät ja nimet esiintyvät romaanissa tiuhaan. Kertomukset vievät mukanaan, vaikka jälkeenpäin romaanin tai kertomusten juonta on lähes mahdoton kuvailla.

Tässäpä hyvä joululahjakirja kaikille Euroopassa matkustaneille, historiasta kiinnostuneille ja vieraita kieliä pelkäämättömille ihmisille!

Vieraalla maalla on matkustettu myös Meten ja Tammen Keltaista kirjastoa läpi lukevan Litteran blogeissa.

W. G. Sebald: Vieraalla maalla. Tammi. 2004.
Saksankielinen alkuteos: Die Ausgewanderen. Vier lange Erzählungen
Suomentaja: Oili Suominen

Kiiltomato: "Askelia vierailla kaduilla"
HS Kirjat: "Elämän tarkoituksen raunioilla"
Wikipedia: W. G. Sebald

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude