Siirry pääsisältöön

Sofi Oksanen: Puhdistus

Zara pisti matkalaukkuun myös Oksankan tuomat sukkahousut. Jos äiti näkisi ne, hän myisi ne heti ja sanoisi, ettei Zara sellaisia tarvitse.
Isoäiti herkesi katselemasta taivasta hetkiseksi.

- Mitä siinä on?

Zara näytti litteää pakkausta. Se oli kuin läpinäkyvä, muovinen kirjekuori, jonka sisällä oli kiiltävään moniväriseen kartonkiin painettu kuva valkohampaisesta naisesta ja pitkistä sääristä. Kartongissa oli pieni ikkuna, josta näkyi sukkahousua. Isoäiti käänteli pakkausta kädessään. Zara oli avaamassa sitä näyttääkseen sukkahousuja isoäidille, mutta tämä kielsi. Mitä sitä turhaan. Menisivät rikki hänen karheissa käsissään. Ja pystyisikö noin hienoja sukkahousuja edes korjaamaan silmukointineulalla?


Ylistävät arvostelut, lukijoiden kehut ja vuoden Finlandia-palkinnon voittaminen pohjustivat romaanin lukemista ja loivat sille melko korkeat ennakko-odotukset. Tästä huolimatta Puhdistus ei missään nimessä tuottanut pettymystä vaan mielenkiinto säilyi alusta loppuun.

Ainakin omien mielikuvieni mukaan suomalaisilla on melko hatarat tiedot Viron lähihistoriasta. Koulussakin keskitytään (ilmeisistä syistä tietenkin) lähialueista puhuttaessa Ruotsin ja Venäjän historiaan. Moni assosioi Viron ensisijaisesti halpaan viinaan ja hassunkuriseen kieleen ja pitää sitä vain tyypillisenä entisenä neuvostovaltiona. Sofi Oksanen kuitenkin nostaa Viron hyssyteltyä lähihistoriaa myös suomalaisten tietoisuuteen.

Romaanin alkaa siitä, kun elämää nähnyt virolaisnainen, Aliide, löytää mökkinsä pihamaalta nuoren, huonokuntoisen Zaran, joka väittää olevansa pakomatkalla. Aliiden ja Zaran menneisyys ja kohtalot kietoutuvat yhteen arvaamattomilla tavoilla. Muuta en uskalla juonesta paljastaa. :)

Romaanista paistaa mielestäni hienosti läpi sen alkuperä näytelmänä. Dialogi soljuu sujuvasti, eikä tarinaan ole ympätty mitään turhaa tai ylimääräistä. Myös tapahtumapaikat on helppo kuvitella mielessään kuvausten perusteella, ja välillä on suuri kiusaus myös kuvitella, miltä kaikki näyttäisi näyttämöllä. Pitäisi varmaan nähdä se näytelmä...

Romaanin runsaat takaumat ja muut hyppäykset ajassa saattavat häiritä joitakin lukijoita. Tapahtumia voi olla vaikeaa sijoittaa ajallisesti järjestykseen. Itsekin uskon, että saan vielä enemmän irti toisella lukukerralla.

Sofi Oksanen: Puhdistus. WSOY. 2008. 375 sivua.

SofiOksanen.fi
HS kirjat: "Voittaja saa kaiken"
Kirjavinkit.fi: Puhdistus

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude