Siirry pääsisältöön

Gita Mehta: Joen sutra

Naga Baba otti hänestä kiinni ja kantoi hänet pimeän halki joelle käheästi läähättäen ja talloen kasvien varsia jalkojensa alle. Naga Baba asetti hänet jokirannan märkään mutaan ja sitoi pitkät hiuksensa nutturaksi päälaelle. Äkkiä hän kaappasi lapsen syliinsä ja painoi hänet veteen. "Narmada määrää, että kaikki tyttölapset ovat hänen. Tänä yönä sinusta tulee Narmadan tytär."

Kuten suomentaja Virpi Hämeen-Anttila esipuheessaan kertoo, Joen sutra on hyvin "intialainen" kokonaisuus. Se kertoo intialaisesta mytologiasta, hindulaisuudesta, musiikista ja kulttuurista. Romaanin juoni ei ole lineaarinen, vaan se muodostuu intialaisten tarinasyklien tapaan kehystarinasta, jonka minäkertojalle, oravanpyörästä paenneelle hallituksen virkamiehelle, kerrotaan sarja yksittäisiä tarinoita.

Sanskritinkielinen sana sutra merkitsee lankaa ja myös opettavaista tarinaa. Joen sutran tarinoiden punainen lanka on pyhänä pidetty Narmadajoki, jonka varrella kulkevat munkit, askeetit, kiertävät laulajat ja kauniit, sariin pukeutuneet naiset. Rakkauden jokenakin tunnettu Narmada sekä yhdistää että erottaa. Sen varrella rakastutaan ja vietellään, murhataan ihmisiä ja luodaan musiikkia, eletään ankarassa askeesissa ja tehdään arkeologisia tutkimuksia. Tarinat soljuvat rauhallisesti eteenpäin samalla kun joki virtaa vääjäämättömästi ihmisten ohi kohti tuntematonta.

Romaanin kansikuva sopii muuten täydellisesti sen eksoottisen kauniiseen ja seesteisen runolliseen tunnelmaan.

Gita Mehta: Joen sutra. Basam Books. 2005.
Englanninkielinen alkuteos: A River Sutra
Suomentaja: Virpi Hämeen-Anttila

Basam Books: Joen sutra
Kiiltomato: "Joen laulun pauloissa"
Like: Gita Mehta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi